Onnin ja Inton treeniblogi

2011-10-20T22:33:00.001+03:00

Blogiin kirjoittamisessakin kaltaisellani laiskanpulskealla nykynuorella tuntuu olevan perinteinen ongelma, jossa pienen lykkäytymisen jälkeen palaaminen näppäimistön ääreen on aina vain ahdistavampaa. Kun tuntuu, että oikeasti kuulumisia ei ole ja toisaalta niitä on liikaa niin, että aiheesta eksyvä kirjoittaja saa vauhtiin päästyään aikaiseksi tulvittain täysin tyhjänpäiväistä löpinää. Toki tuijotettuaan rutiinin puuttuessa ahdistuneena tyhjää tekstikenttää jokusen tovin :P

Koska ajatus noutajalauman parin kuukauden kuulumisista tuntuu järjettömältä, kertaan kaksi tärkeintä, molemmat tuoreita. Ensinnäkin reilu viikko sitten siirtyi kultaisen edustuksen tokovastuu harteilleni omasta pyynnöstäni. Kovin vauhdilla eteenpäin ei aiota, samalla fiilispohjalla jatketaan kuin edellistenkin kanssa. Jännää, jännää! :)

Toiseksi ajeltiin viime tiistaina peilauttamaan Inton silmät toiselle eläinlääkärille (entinen diagoosi PHTVL/PHPV aste 1), joka luki Inton edellisen diagnoosin, peilasi silmät ja lausui sitten omasta mielestään poitsun silmien pisteet täysin tyhjänpäiväisiksi ja antoi omalta osaltaan terveen paperit. Jeij :)

Pilvi 4 kk

Pilvi ja Tessa söpöilee :)

Treenipuolella tosiaan olen ollut varsin saamaton, lähinnä istunut sohvan nurkassa naksu kädessä tehden koiristani puoliturhanpäivisiä tohvelinnotajia tai laatikonraapijia. Tavoitteellisuus ei ole kuulunut viime kuukausien sanavarastoon muuta kuin huonona omatuntona. Hassua, että vaikka täysin tiedostan itseni kausiluntoiseksi tavoite treenaajaksi, tunnen silti piston aina, kun aktivoin koiriani pidemmän tai lyhyemmän aikaa vain huvitreeneillä. (Lenkit tietenkin on aina itsestäänselvyys). Toki tyypit on tähänkin aivojumppailuun tyytyväisiä, mutta kyllä ne eniten saa irti kunnon treenaamisesta, sillon ne on oikeesti liekeissä. Tuntuu vaan typerältä treenata jos ei ole täysillä mukana, kun motivaatiokauden koittaessa ehdin kuitenkin hädin tuskin nukkua. Tällä hetkellä uskon kyllä treenifiiliksen "uudelleen tulemiseen" melko vahvasti, sillä huomaan hiljalleen löytäväni itseni ideoimasta treenejä vaikkapa Prisman kassalla tai, hupsista: auton ratissa. Toteutuspuolella pimeys luo lieviä haasteita eikä oikein onnistuta pääsemään tärkeiden treenikohteiden pariin, mutta mahdollinen motivaatioroihu on nyt huomattavasti pidemmällä, kuin pisteessä piikivien hakkaaminen :)

Tänään tokoiltiin, koska nomefiiliksestä huolimatta pilkkopimeä metsä ei valitettavasti palavalla motivaatiolla valaistu, hmph! Erilaisia juttuja on tehty pari kertaa tänään kun oikea fiilis on potkaissut, en jaksa niitä nyt osiin eritellä, kunhan lätisen:

Viittä vaille evl valmis Onni (jos treenaaminen ei muutu määrätietoiseksi, niin saatte kuunnella viittä vaille valmiutta seuuraavaan kesään saakka ;) kärsi suunnattomasti sisätilatempuista, koska suuhun iskettiin metallikapula. Seuraamista, ryömimistä, kaukoa ja temppuja iso inhoke suussa, voi säälittävää sonnia. :') Jos mä saisin päättää, niin EVL:ssä tehtäisiin seuraamiskaavio noutokapula suussa, tekis siitä huomattavasti mielenkiintosempaa. Tai kokonaan peruuttaen? :DD No hyvin meni ja hetkellisen metallikapulattomuuden jälkeinen supertärinä hiipui leuoista satunnaiseksi kalinaksi. Into teki saman setin metskun ylläpidon vuoksi ja just for fun (tämä on sitä määrätietoista etenemistä tämä päätön hauskanpito;).

Molemmat teki kaukoja: Intolle vahvistin kaikkia vaihdoksia ja pikkusetä oli varsin tarkka ja näppärä. Onni harjoitteli asennoissa pysymistä ja sitä, että viiveen jälkeen seurannut käsky suoritetaan myös tarkkuudella, eikä suunnattoman riemukkaalla maastoutumistekniikalla, joka on kyllä huvittava.

Onni treenasi merkkiä erillisenä (saisi hakeutua tarkemmin merkille eikä vaan ampaista naama virneessä sitä kohti). Vahvistelin ensin lähellä vastakkaista puolta ja sitten muutama vauhtimerkki loppuun, eipä tommonen treeni kai oikeen pieleen voi mennä ainakaan tämän tason tavoitteilla.

Myöhemmin treenattiin ohjattuun noutoon uskoa lähteä mun määräämään suuntaan "tyhjän päälle" niin, että olin vienyt yhden kapulan koiran näkemättä. Niin ikään sokko ohjausta siis, koska Onni ei oo tämmösissä valmiissa lähtenyt annettuun suuntaan määrätietoisesti, vaikka on aina kuitenkin kyselemättä suorittanut tehtävän. Tämä siksi, että Onni on välillä kouluttajankin mukaan niin vahvassa kontaktissa, että saattaa kisoissa ainakin puoliksi missata kapuloiden viennin, kuten treeneissä kerran teki. Maahanmenoja tehtiin namilla leikkien nopeammiksi, ne kun on taas vähän löllähtäneet (ihan tämmösiä pentu juttuja) ja seuraamisesta karsittiin pois tauon kehittämää ylikiihkeyttä vanhoin, tutuin ja toimivin menetelmin. Semmosia sekameteleitä pitkin päivää pienten inspiraatioiden iskettyä. :)

Into taso tarkastettiin merkillä ja pönikälle juokseminen näytti mainiolta, ei muuta kuin häiriöitä kehiin. Kärsäeläin vaan on omimmillaan näissä ylempien luokkien ohjaajasta poispäin suuntautuvissa liikkeissä :D Lisäksi Smii teki elämänsä toisen kokonaisen tunnarin (ei vielä liikkurin hajua muissa kapuloissa) onnistuneesti! Molemmilla kerroilla on viereistä kapulaa kokeillut hampailla kuitenkaan nostamatta, eli jospa tuo jäisi varmuuden myötä pois? Lähtee kapuloille toistaiseksi vielä niin, että kiertelee haistellen kapuloiden ympääröivää nurmikkoa väistäen vääriä ja haistelee niitä "sivunenällä :D" puole metrin päässä kaarrellen ja saatuaan hajun lähtee vasta sitten tarkentamaan. Oon ihan varma, että toi jää pois kun lähtee varmemmin oivaltamaan, että kapula tosiaan voi olla kokonaan näkyvissä, joten oon tähän tosi tyytyväinen. Varsinkin, kun ollaan tehty tunnaria _todella_ vähän ja sitäkin harvemmin. Ja Onni suhtautui vääriin kapuloihin ihan samalla tavalla siinä vaiheessa, kun sain sen päähän iskostettua tunnarin ideaksi ihan oikeesti sen haistelun noutamisen sijaan.

Että semmosta. Jospa saataisiin aikaiseksi kunnon treenifiilis (hyvästi kaikki koirista kiinnostumattomat ystäväni, joita nään muutenkin ihan liian vähän) ja sitä kautta blogikin toimisi taas nimensä mukaisessa virassa. Pitäkää peukkuja :)

Ihanaa noutajaelämää:
Kohta 1 (ei kuvaa): Kaadetaan ja rikotaan pihakukan ruukku hulluilla leikeillä

Kohta 2: Käyttädytään noutajamaisesti ja oivalletaan kukkaruukku pienen noutajan parhaaksi ystäväksi. Kuva alla.

Kohta 3: Kateellinen ja hieman pieniavoinen Into ryöstää perheen pienimmältä muoviruukun jättäen Pilvin nuolemaan näppejään. Vai jättääkö sittenkään...?

Kohta 4: Ei suinkaan, koska perimänsä ansiosta pieni noutaja ei suikaan ole kannettavien suhteen lainkaan nirso. Lepää rauhassa, rakas krysanteemi!

Ja kuvat on sitten vanhoja, siksi Pilvi on niissä niin kääpiö :)

P.s. Kotisivujen osoite on muuttunut, tiedonsiirto tosin vielä (ja varmaan ikuisesti) vähän vaiheessa. Blogin linkki uusittu

Sitä, tätä, tota ja tuloksia

2011-08-31T17:51:00.003+03:00

Hetkellisesti seesteisemmän treenijakson koitettua on ehkä aika taas kaivella aivojen muistilohkoa ja kerrata edellisen päivityksen jälkeisten häppeninkien kohokohdat, ensimmäisenä poitsujen tokokokeen jälkifiilikset. Koska olen ollut taas erinomaisen kadotuskykyni kanssa liikkeellä, on Onnin koepöytäkirja toistaiseksi teillä tietymättömillä ja osasuoritusten pisteet vedetään vähän hatusta. Suurin osa liikkeistä mulla on videolla, joten liikkeiden nimet ovat samalla linkkejä videoihin, mikäli sellainen suoritteesta sattuu löytymään.

Eli Onni voittajassa 24.8 Maskussa:

Paikalla makaaminen: 9 1/2
Lopussa jotain pientä pään pyörittelyä, mistä puolikas pois. Alun maahan meno ihan super, tämä on Onnilla ollut ennen nimenomaan kisoissa vähän tahmea.)

Seuraaminen: 8
Aivan järkyttävä! :D Edisti, aivasteli ja röhki innoissaan ja minä purin huulta herran huvitellessa koko rahan edestä :')

Liikkeestä istuminen: 9 1/2?

Luoksetulo: 5
Hirveistä hirvein, voi jestas! :D Seisominen venyi ikuisuuksiin ja maahanmenoon tuplakäsky

Ruutu: 10
Järkytyin niin onnistumisesta, että meinasin unohtaa huutaa maahan...

Hyppynouto: 10?

Metalli: 10?

Tunnari: 10
JIPPIIIIIIIIIIIIIII!

Kaukot: 10

Kokonaisvaikutelma: 10

Kokonaispistemäärä 286,5 pistettä KP:llä ja täältä tullaan erikoisen vaikea luokka! :)) Kokonaisuutena Onnin kanssa oli taas niin huippu tehdä hommia, vaikka se alussa kävikin kuumana, mutta kun se tekee niiiiiin fiiliksellä. Ihana Onni <3 Itseeni olin myös tosi tyytyväinen, kun jännitys pysyi viime kertaa paljon paremmin kurissa ja siten meillä oli välillä oikeesti jopa hauskaa :D No, EVL:n liikkeet on kaikki ihan hyvällä mallillaan, mutta eiköhän puoliaktiivinen treenitahti tee tehtävänsä ja seuraava startti veny taas hamaan tulevaisuuteen. Luoksetuloja vois ainakin treenata niin maar hulluna, tuo meidän ikuisuusongelmamme ;) Tosiaan yllä pisteissä voi olla jotain puolen pisteen heittoja, mutta enivei.

Into korkkasi vihdoin Avoimen samassa kokeessa (ennen Onnia) ja täältä pesis Miisulaisen koepötäkirjaa prikulleen oikeilla pisteillä, se kun on tallessa :)

Paikalla makaaminen: 10
Kiltti Miisuli pysyi, vaikka molemmilta puolilta koirat tekivät kympin luoksetulot ohjaajien poistuttua piiloon.

Seuraaminen: 10
Vähän edistää, mutta ei painanut, eli vähän edistytty tekniikassa.

Maahanmeno: 10

Luoksetulo: 9
Alun laukka hidas, siitä pistemenetys. Itse olen tyytyväinen, koska tämä vaan ei ole mun liike :)

Seisominen: 10

Noutaminen: 10
No tämä taas on Inton liike

Kaukot: 8 1/2
BLAAH! Ekaan tuplakäsky ja koira oli ihan ylijännittynyt joten jääsi..

Hyppy: 9 1/2
Lähtiköhän puolikas vinosta eteen istumisesta? Näissä muutenkin nyt ongelmia, hmm...

Kokonaisvaikutus: 10
Edelleen se ei ole mitenkään näyttävä, mutta onpahan halukas ja tarkka :)

190,5 pistettä, KP ja Oi VOI, here we come! :) Sitten joskus. Hyppnouto ja metallinouto on valmiita, seuraamisessa askelhömpötkset on ok ja ruutu on hyvällä alulla. Kaukot ja tunnari varmaan ne eniten työstöä vaativat liikkeet, vaikka tietty kaikki vanhakin kaipaa hiontaa ja paljon.

Saman viikon lauantaina olikin sitten omalta osalta talkoilua Tollershowssa ja Inton osalta pieni piruetti kehässä. Norjalainen tuomari tuumaili kättöluokassa Intolle erinomaisen ja sijoituksen kakkoseksi ilman SA:ta:

Exe. type. Good head & expression. Well set ears. Good neck and shoulder. Straight in front & stifle. Little short in croup. Good coat and tail. Moves well.

..Eli ei mainetta tai kunniaa, mutta sitäkin mahtavampaa seuraa! :)

Sunnuntaina oli sitten nomen vuoro, jossa viimeinen startti alokasluokassa. Ensin kokeen kulku ja omat angstailut aiheesta:

Alkoi lyhellä ykkösellä veteen veneestä tavilla. Seuraavaksi toiseen suuntaan rantaviivan myötäisesti lyhyt linja veteen. Tässä vaiheessa Into otti enemmän suuntaa veneestä ja edellisestä ykkösestä uiden määrätietoisesti vaan kohti syvempiä vesiä ja meiän linjasta tulikin sitten pieni vääntö, kun herra itsepäinen ois vaan halunnut jatkaa matkaa kauemmas horisonttiin, mutta sain sen sitten kutsuttua ja ohjattua tipulle, huh :)

Seuraavaksi lyhyt kakkonen veneestä niin, että riistojen väli oli noin 10 metriä. Into haki ensimmäisen ja meinasi siinä sivussa unohtaa toisen (järkyttävää, yleesä sillä on ihan pommin varma muisti!), mutta pienellä viittauksella ja tovin istumisella muisti sitten samaan paikkaan pudonneen kaksi ja polskutteli hakemaan.

Siitä sitten pieneen hakuruutuun, jossa rinteessä riistoja(varis, fasaani, pupu) ja rantavedessä kauimpana lokki ja lähellä sorsa. Into haki ensin lähimmän sorsan vedestä ja ampui sitten kauimmalle lokille rantaviivaa pitkin. Kolmannella lähetyksellä pinkoi horisonttiin, jossa viipyi tovin, mutta palasi sitten vähän lähemmäs pongaten hajut ja loput riistat tulikin sitten sormia napsautellen.

Yleisesti koe oli semmonen, ettei se sopinut Intolle yhtään (seliseli...) kun kaikki tapahtui niin pienellä alueella ja matkat oli niin lyhyitä, ettei sen pahin terä missään kohtaa lähtenyt pois vaan mulla oli kokeen jälkeen kuumempi koira, kuin mitä odouspaikalla ja jälkifiilis oli aika mälsä (sama, kuin olisi vaan heitellyt tennaspalloa 5 minuuttia veteen..) Kitisi jopa kokeen jälkeen :/ Päästiin kuitenkin jäljelle ja pupukin tuli perille, eli ykkönen mätkähti, ehkei siis kovin sovi inistö :D Pupuista oli myös molemmista pinnalliset otteet, murrrr! Ylösotto hakuruudussa kuitenkin ongelmaton onneksi, koska jostain syystä pupu oli monella päivän ongelmana. Ensi vuonna sitten avoimeen, jos suinkin tuon kanssa kehtaan sinne koskaan mennä. Pitänee vähän reenata ja kerätä rohkeutta.

Koepöytäkirja:

Haku: Koira kattaa alueen hyvin, löytää kaikki riistat. Sopiva vauhti, hyvä into.

Ohjattavuus: Täyttää luokan vaatimukset

Paikallistamiskyky: Näkee heitot. Hieman hatara muistikuva ensiksi heitetystä kakkosesta. Muistikuva vahvistuu ja koira selvittää senkin.

Riistan käsittely: Moitteeton

Jäljestämiskyky: Selvittää jäljen

Yleisvaikutelma: Hyvävauhtinen koira, joka työskentelee innoissaan vedessä ja maalla. Selvittää kokeen tehtävät hyvällä innolla.

Eli ALO1 ja pidentynyt treenilista :D

Mitäs muuta... No jälki on ollut tauolla, syystä ohjaajan ketutus täysiä kokeita kohtaan. Koitan taas aktivoitua, mutta olemattomalle motivaatiollehan ei voi mitään, se yleensä palaa vain ajan kanssa. Hertta voi hyvin, joskin hieman paksusti (omasta mielestään siis erinomaisesti), eli sen ainoa tavoite on laihtua oleellinen 1 kg vyötäröltään.

Pilvi kasvaa, kehittyy ja muuttuu niin maar ihkummaksi! Nyt on ikää 12 vk, painoa 9,35 kg ja tänään kävi reippaana asiakkaana ensimmäisellä rokotuksellaan. Inton kanssa ne on ihan bestiksiä ja leikkivät riemuissaan. Jos Into ei jaksa leikkiä, niin Pilvi leikkii Intolla ja sitten mun pitää puuttua, kun Into itse vaan kävelee pois ja Pilvi roikkuu rintakarvoissa, joita sillä onkin aina suupielet täynnä... Toisaalta Intosta Pilvi on aivan ihana ja se käy itse välillä hakemassa lelun ja tökkii sillä sitten Pilviä leikkiin, ihania! :)<3 Pilvi on vieraita kohtaan välinpitämätön, eikä jaksa lirkuttajille vastata kovin kummoisella häntävispilällä, jota se säästää vain oman perheen ihmisille. Lieneekö jenkkigeenit asialla? Uimaan uskaltautuu ja riista maistuu, välillä vähän kirjaimellisesti ;) Mitään ei oikeastaan vielä osaa, paitsi näyttää nätiltä ja vaihtaa tavaroiden paikkoja, mutta näissä on sitäkin lahjakkaampi. Nome treeneissä on ollut muutamaan otteeseen "passissa" ja muutenkin koitetaan laahata matkassa mukana, meillä kun voi helposti viettää päivän näkemättä vilaustakaan muista ihmisistä. Tietekin touhutaan päivittäin jotain pientä, mutta tuossahan tuon aika menee kasvaessa. Siskoaan on käynyt kerran treffaamassa ja muute kaverit onkin aika punapainotteisia. Perjantaina saadaankin Aida-sisko ja tolleri kakaroita vierailulle ja samalla vähän treenataan, kivaa!

Pilvi ja Aida

Eiköhän tässä ollut taas asiaa ja sen vierustaa yhdelle kerralle ihan riittävästi. Meidän kotisivut on nyt ihan jäissä ja vialliset, joten en niitä jaksa enää päivittää, vaan koitan vääntää uudet ihan toiseen osoitteeseen. Jospa tuo tämän vuoden puolella vielä onnistuisi, hmmmm :) Pakko heittää kehiin pari kuvaa, joita muuten riittää. Ja riittää :D

Höpöhännän vetoa iässä 8 vk

Uitettu rotta

Blondit poseeraa

Hertan ja Trixien 4 v synttärit. Väärään suuntaa katsova kaksikko siis Tessa ja Trixie

Pilvin ekat päivät

2011-07-30T23:22:00.000+03:00

Treenikuulumiset jäävät taas taka-alalle, vaikka molempien poikien kanssa on tullut kouluttauduttua ihan valvovan silmän alla ja samaa on luvassa lisää. Ehkä ja toivottavasti saan kaivettua jostain aikaa treenipohdintoihin ja kotisivujen saattamiseksi ajan tasalle, sieltä kun puuttuu kaikki tämän vuoden kuvat ja puolet tuloksistakin, köh.

Nyt on kuitenkin laumassa tapahtunut sen sortin mullistus, että pieni päivitysenergia on pakko kaivaa vaikka kahvikupista. Keskiviikkona nimittäin tehdiin meidän toinen matka Muhokseen ja torstaina takaisin pienen ihanan lastin kanssa :)<3

Tällä kertaa virallisen matkaseuralaisen virkaa toimitti Onni, joka otti tapahtumasta menomatkalla kaiken ilon irti:

Tärkeä lasti tuplaantui ajomatkan ajaksi, kun kuskattiin ihku Paavo samalla reissulla etelämmäksi. Pienet matkakumppanit viivästyttivät matkaa noin kolme tuntia. Reippaudesta ei ollut pulaa, mutta rakon kestosta kylläkin. :P

Meidän pieni aarre Pilvi, eli Hippair Corsair. Tuitui <3

Paavo ja Pilvi pysähdyspaikalla purkamassa energiaa

Paavo fanitti Onnia :)

Paavo, nykyään Hevi

Sisko ja veli

Pilvi maistoi Onnin häntää

11 h ajomatkan jälkeen testattiin Turun maaperää

Nyt Pilvi pieni pehmoinen on ollut kotona kaksi kokonaista päivää. Eilen loppu lauma käyttätyi yleisesti vähän kireästi, mutta tänään tulokas on jo jotakuinkin hyväksytty. Koko kolmikko on nyt yhteistuumin päättänyt hyväksyä kääpiöeläimen välttämättömänä pahana, jota ei tarvitse ollenkaan huomata, eli mitään alle 30 cm korkeaa ei yksinkertaisesti ole olemassakaan maitohammashirviön ollessa hereillä :D Pilvi totesi isot koirat kohtuu tylsiksi tyypeiksi eikä niiden huomiota juuri hae vaan lirputtelee pientä heilurihäntäänsä meille ihmisille ja keskittyy mm. repimään raivokkaasti erinäistä aluskasvillisuutta. Tietty välillä pitää käydä tunkemassa nokkaansa isojen koirien asioihin pennun uteliaisuudella, mutta ei juuri yritä punapäiden kanssa leikkiä muulloin, kuin vähän pahimmissa riehuhepuleissaan. Lauma alkaa siis ainakin toistaiseksi rakentua varsin mukavasti. :)

Pilvin persoonasta opittuihin asioihin en sitä"aivan ihanaa" pidemmälle jaksa nyt pureutua, mutta lisättäköön muutama kuva näiltä päiviltä:

Poseeraamisen jalo taito!

Sammakko

Hiukan ylpeenä :)

Epätoivoinen yritys ottaa ryhmäkuva: Kukaan ei edusta, mutta kaikki on kuvassa!

Nämä kaksi päivää on mennyt siis luonnollisesti penneliä pissattaessa ja millon missäkin pusikossa istuessa sen touhuja seuraten. Kakaran nukkuessa on poitsut päässeet treenaamaan ja lenkkeilemään ihan normaalisti. Kaikki ovat saaneet kohtuullisen määrän ihan yksityishuomiota mustistelujen välttämiseksi. Erityisesti Intolle otti vähän koville ja se tunki jatkuvasti esittelemään kaiken maailman keppejä ja kierimishepuloimaan itsellee huomiota, mutta huomasi onneksi pian, että kyllä sitä edelleen hänelle riittää ja hauskaa on edelleen:

Remmissä ei oo elämä yhtään kivaa, sif

Melkoista ollut taas tämä kuvaamisen määrä viime aikoina! :)

Pöytyä Kr ja pieni treenipläjäys

2011-07-19T14:27:00.001+03:00

Viime sunnuntaina oma blondi otuksemme pääsi semisairaslomansa lopettajaisiksi kiertämään kehää Pöytyälle. Pipi se vaan on ja pysyy: Haava on sulkeutunut, mutta pintakerros puuttuu ja on siis kovalla pinnalla edelleen arka. Touhutessaan ei kyllä huomaa mitään ja nurmella liikkuu ihan normaalisti, mutta esimerkiksi sepelillä ei liikkuminen kunnolla onnistu, vaan niiaa ravissa jalkaansa. Tästä syystä arvoin pitkään ja hartaasti matkaan lähtöä, mutta hurja puolen tunnin ajo ja monen viikon tapahtumaköyhyys omien koirien rintamalla potkivat vähän tyhmyyttä peliin ja sieltähän me itsemme sitten lopulta löysimme. Ja no, taisi kannattaa :)

Intonen kipitteli itselleen ensin erinomaisen, sitten SA:n ja käyttöluokan voiton (tukijoukkojen mukaan epäansaitusti komeamman Aqun nenän edestä, reilua! :D) ja lopuksi vielä PU3 sertillä varsin "vaatimattomassa seurassa" kun PU1 oli mm. kaksinkertainen maailman voittaja ja PU2 mm. kansainvälinen muotovalioa.

Saija Juutilainen tuumasi Intonaattorin ulkoisen olemuksen tällaiseksi:

"Hyväluustoinen, mittasuhteiltaan miellyttävvä nuori uros. Mukavassa lihaskunnossa. Hyvä uroksen pää ja ilme. Hyvä purenta ja korvat. Tasapainoiset, riittävät kulmaukset. Vahvat käpälät. Hyvin kaunis, punainen väri. Hyvät värimerkit ja karvan laatu. Käyttää hyvin häntäänsä. Liikkuu erinomaisella askeleella. Parempi liikkeessä kuin seistessä"

Että semmonen setä tällä kertaa, jee :) Viimeisen sertin metsästys jatkunee ensi kesänä: isommista kehistä meille kun tuskin mitään menestyksen tapaista irtoaa ja vähän on nuo vapaat viikonloput tulevana työssäkäyvänä opiskelijana kateissa. Luonnollisesti ne harvan vapaat lauantait ja sunnuntait on tungettu jo täyteen muita kisareissuja :) Tollershowssa toki käydään kärähtäneessä kesämies-lookissa.

Muutaman kuvan nappasi, minkä ylivilkkaalta kahvimielentilaltani kerkesin. Hieman oli vaan tarttunut tuo kofeiinitärinä sormiin saakka, kun useammankin kerran kuvatessa sormi oli tehnyt oman sievän kiepin automaattiasetuksilla ja vaihtanut kuvausasetukset yökuvaukseksi. Eli hei: taattua laatua! ;) Mutta täältä pesee ja pölliminen siis asianosaisille täysin sallittua (klikkaamalla saa kuvan isoksi), toki alkuperäsiversiot löytyy koneelta, jos joku haluaa :D

Trindy's First Great Hunter NUO ERI1

Avoimen urhot: Fireheart Kid Sundance, Jadored's Harley Bean, Kitimat Bintje

Meitä kertaa miljoona:

Komea kärähtänyt kesämieheni, jonka turkinhoidollinen toimepide oli edellisenä(kin) päivänä uinti metsälammessa ja korvantaustojen huopapallojen pikaleikkaaminen näyttelypäivän aamuna! :D

Waterfox Aquamax, ERI, KÄY2, SA, PU4 ja Vara-sert.

Kitimat Nicola AVO1, SA, PN4

Fireheat Magica De Spell KÄY1, ERI, SA, PN2, SERT

Foxgrove's Naughty Red Addict KÄY ERI3

Veteraanit. VSP veteraani Siphra's Fire At Kitimat ERI1 SA PU2 ja ROP veteraani Fireheart Isn't It Inez ERI1 SA PN1 ROP-VET VSP joka oli päivän päätteeksi myös BIS vetsku!

VSP siis edellä mainittu Fireheart Isn't It Inez ja ROP Fireheart Kid Sundance, joka myös RYP2

Onnea menestyneille! :)

Ja millonkohan ehdin päivittää kaikki kasaantuneet treenikuulumiset? Nyt, tiivistäen ja syvällisemmät pohdinnat haudaten: Inton jälki on hypännyt räjähdysmäisesti eteenpäin sairaslomailun seurauksena: alokkaan janat alkaa olemaan kohdillaan ja kepit nousee melkoisen mainiosti. Jälki on välillä vähän hutilointia, mutta pääsääntöisesti pysyy ja on ihan laittoman iloista menoa :). Kaikkia osa-alueita toki työstetään, mutta maastojen suhteen kisavalmius on ihan pienen treenipyrähdyksen päässä!

Onni on räjäyttänyt janoilla henkilökohtaisen jättipottinsa, kun minä en ole lähtenyt treeneistä kertaakaan kotiin kiroten tai itkua nieleskellen. Jälki on löytynyt aina enemmän tai vähemmän mallikkaasti, sillä on pysytty just eikä melkeen ja kepitkin nousee jotenkuten. Kisat on jo katsottu ja ilmoittautuminen on parin päivän päästä: kääk! Esineitä ollaan tehty laittoman vähän, mutta menettelevät. Eivät ehkä mene kaiken taiteen sääntöjen mukaisesti, kun koiraeläin pitää välillä vähän liikaa kivaa liian kaukana ja nenähän se niissä bileissä katoaa ;) Ensimmäinen esine tulee kuitenkin pääsääntöisesti varsin tyylikkäästi, että kai se homman hoitaa, jos on omille "taidoilleen" uskollinen. Tottiksissa tapellaan eteen menon ja laukausten kanssa(=MIHIN TIPPU!). Esteitä pyritään tekemään myös: koskaan ei ole vielä kiertänyt, mutta hyppytekniikka on erityisesti kapula suussa hukassa, joten kolauttaa. Pieni koira, jolla on muutenkin ponnistusvoima jotenkin vähän kadonnut. Epäilen kastroinnin ja iän yhteisvaikutusta. No, meiän tottikset ei pieneen kolauttamiseen kuole, kunhan koira pysyy ehjänä :)

Nomessa Intolla on ollut tassun takia taukoa, mutta palaillan asiaan hiljalleen. Sunnuntaina käydään malttikoulutuksessa Hämeenlinnassa. Vähän kauhuttaa, miten elämä damittomana on taas vaikuttanut koiraan: Viimeksi kun ötökkä oli tauon jälkeen aivan kamala kitinäkone. No, onneksi paneudutaan juurikin tuohon malttiin, niin mitään ei tarvitse noutaa :D

Tokossa Inton seuraaminen lähti tänään aikuisten oikeesti tekniseen ylämäkeen vasemmassa kädessä olevalla pallomagneetilla (onkohan tälläkin joku termi?). Aikaisemmin en ole saanut tätä toimimaan (Onnilla toimii superhyvin), kun Into hädissän oikeen superluopuu pallosta ja seuraa entistä tiiviimmin. Sain siis tehdä tovin töitä, että sain koiran tässä tilanteessa ammentamaan sopivaa vetovoimaa palloon, mutta nyt näyttäisi toimivan ja niin maar on mallikas minieläin :) Jäävät on ennen niin varmasti kuunnellut otukseni päättänyt aktiivisesti arpoa ja valitettavasti arpaonni on yleensä melkoisen mitätön. Lieneekö jälleen kerran syynä tuo istumisen pikainen vahvistaminen... Ruutu on Intolle jo selvempi paikka kuin Onnille ja sinne on aina kova kiire! Avon kaukot toimii, mutta en niistä edelleenkän tykkää. Johtunee melkoisen laiskanlaisesta treenaamisesta ;) Mutta koko kesänhän tuon kanssa olisi avoimen voinut käydä korkkaamassa ykköstuloksen mahdollisuudella, sopivat kisat vaan pitäisi jostain paikantaa.

Onnin tunnari on moniongelmainen hirviöliike, joka joskus satunnaisesti jopa onnistuu. Koira tietää, mitä pitää tehdä, mutta kun aina ei ihan innokkuudeltaan kykene. Onni tekee esimerkiksi jotain näistä: ottaa ensin ja haistaa sitten, eli nostelee. Noutaa vain innoissaan (tätä onneksi nyyään vain harvoin). Jos on nameja kapuloiden seassa rauhoittamassa niin syö namit ja ottaa nameja lähimpänä olevan. Jos on ohjaajan askeleita lähellä niin ottaa tällaisen (kiitos jälkiharrastuksen ;), jos on paljon kapuloita niin tulee epävarmaksi eikä malta haistella loppuun ja nappaa vain jonkun (yleensä malttaa haistella 4-5...), jos on voimakkaan hajuinen oma niin ei tarkenna vaan saattaa ottaa viereisen. Monesti myös ottaa viereisen ja nostaa sen oman viereen ja jää siihen sitten haistelemaan, että kumpis näistä se nyt sitten onkaan... Että semmosia ongemia, näin mm. :D Mutta hei, joskus jopa onnistuu! En oikein osaa lähteä ratkomaan ongelmaa, kun ongelmia on niin paljon... No, me yritetään. Ainakin pidetään kiinni siitä, että oman pitää tulla ekalla ja jos ei tule, niin harjoite tehdään kokonaan uudestaan uusilla kapuloilla noutomoodin välttämiseksi, eli ei saa toista mahdollisuutta. "Rauhoitusnami" pitää muistaa laittaa selkeästi ennen kapuloita, sekä koiran nähden, ei missään nimessä lähelle kapuloita tai niiden sekaan. Kaukot ovat menneet hieman parempaan suuntaan, mokoma liike vaan vaatisi ylläpitoonkin niin pirusti treeniä, blääh! Luoksetulon pysäytys on mennyt takapalkalla vähän parempaan jamaan, mutta uusia idoita kaivattaisiin. Ruutuun Onni hakee taas paremmin ja vähän ollaan sinne ohjauksiakin harjoiteltu uudehkona nyt kun sinne pitäisi ensin pysähtyä seisomaan. Merkkiä varten oon tehnyt myös sellaista treeniä, että Onnin pitää kiertää toisessa suunnassa olevaa lipputankoa ja saa siitä palkkaa, vaikka ruutu+pallo on koiran tiedossa. Kisamaisia treenejä ei olla tehty laittoman pitkään aikaan vaan oikeestaan hommailtu liikkeiden parissa se vähä, mitä nämä tokojutut nyt on mielenkiintoani vetäneet puoleensa, hups :P

Pari sekalaista kuvaa vielä, jotta tulevat joskus hyödynnetyksi:

Vasemmalla harjaan tarttuneet osat Onnia ja oikealla Intoa. Tämän jälkeen jälkimmäisen karvanlähtö on kyllä pöllähtänyt käyntiin :D

Nyt jäljelle, adios!

Pilvi pieni pehmoinen

2011-07-17T19:15:00.002+03:00

Alkuviikosta näpyttelimme Tomppaan osoitteen hieman tavallista kauemmas, eli Oulun kupeeseen Muhokselle. Pennunkiilto silmissä suhautettiin määränpäähän Into takakontissa sen selvittyä arvonnasta matkakumppaniksi. Jostain syystä ilmojen herra toimi itselleen uskollisella tavalla ja lähetti ajopäivän ajaksi sadetta sekä meidän matkalle, että määränpäähän. Vähän mälsää, kun ei saanut pentujen kanssa ulkona istuskella, mutta eipä pehmovauvahyökkäyksessä paljoa ehdi ympäristöä edes havannoida :D Yksi ilta ja aamu meni varsin vauhdikkaasti pentuja pussaillessa ja kohta matkattiin jo kotia kohti pää entistä enemmän täynnä pentuajatuksia.

Pienet KultaHippuset oli luonnollisesti maailman ihkuimpia :) Täyden kympin pentueesta neljän tytön joukosta kasvattaja oli miettinyt meille sopivaksi joko valkonauhaista tai pinkkiä tyttöä, joista äippä kallistui vahvasti vaaleanpunaiseen tyttöön: Varsin touhukkaaseen tapaukseen, joka kurnutti asiaan kuuluvalla tavalla muita sisaruksia ja riehua temmelsi menemään, muttei ollut ehkä ihan niin kiusankappale, kuin valkoinen siskonsa. Itse tietysti iskin silmäni poikaan, siniseen supermieheen: Se mulle kiitos!

Pinkki eli "Pinksu" lienee siis meidän pieni Pilvi, joka itse vahvisti päätöstä juoksemalla kakkospäivän aamuna ensimmäisenä meidän luokse ja leikkimällä ahkerasti tuliaiseksi viedyllä kirahvilla. Ulkoisesti Pilvi taisi olla tytöistä pienin ja vaalein. Ja kuulemma takuuvarmaa puikkonokkien sukua :D

Eli meidän pieni kultainen haetaan kotiin muutaman viikon päästä ja luonnollisesti aika matelee sietämättömästi ;) Keväällä otetut kuvat vanhemmista:

Äitikoiran tärkeää virkaa toimittaa jenkkisukuinen Hippu eli Miklaus Lucky Touch

Ja isukki ompi nimeltään Weljesten Fenotype Au, tuttujen kesken Turo

Turon mielestä poseeraaminen oli kivaa :DD

Täyskymppi on ensimmäinen Hippair pentue ja sieltä meille siis matkustaa muutaman viikon päästä Pinksu, joka näyttää tältä:

Pilviltä ja söpöltähän se näyttää!< 3

Sitten kaikkia penneleitä, ihan välttämättä ei aina onnistu pennun ja työnimen yhdistäminen.

Viher-Jukka ja PALLO

Hiisi kellii.

KASAAA. Etsi kuvasta äitikoira, joka syödään elävältä.

Viher-Jukka vakavana

Hiisi harjoittelee anovaa katsetta.

Pinksu on sopivasti sylieläin :)

Happy me ja Valkoinen tytteli

Pinksu eli Pilvi

Poika Punainen haukkaa

Pilvi aloitti näyttelytreenit? :D

Sininen supermies, tämä mulle kiitos!

Valkoinen tyttö

Pilvin sylikuvat

Herkko, iiiiiiiisoin poika

Viher-Jukka

Sininen!

Pilvi tappaa petiä

Pilvi syö veljeä :D

Jumbojet ja aamuhepuli

Sininen käyttää sisarusta tyynynä

"MINÄMINÄMINÄ!"

Että semmosia söpöläisiä, en kyllä millään malttaisi oottaa kahta viikkoa!! :)

Vielä matkaseuralainen Miigestä kuvat pysähdyspaikalta:

Pieni potilas

2011-07-09T00:24:00.000+03:00

Into-Anturaisella on ollut mälsääkin mälsempi heinäkuu. Virtaa riittää vaan toimivia raajoja ei ja aina kaasuttaessa joku rääkyy muistamaan jarrujalan, kun on välillä saanut olla pihanurmikolla vapaana ilman muita koiria. Noh, näillä näkymin selvittiin ainakin ilman antibiootteja. :-) Smii on jäljestellyt pienimuotoisesti ja tehnyt vähän temppuja/tokoa. Jälkimmäisellä rintamalla ei edistystä oikein ole voinut tapahtua, mutta tassu paketissa jäljestäminen on osoittautunut varsin onnistuneeksi ja homma onkin luistanut eteenpäin niin esineiden, itse jäljen kuin janankin osalta. Hiljaa hyvä tulee, eikä sitä kolmen lajin koiralla kovin suurta vauhtia eteenpäin edes pääse. Lihaksistossa luulen ainakin huomaavani jo nyt kamalaa kuihtumista, eli poika pääsee podaamaan, kunhan tuosta toipuu. Saa nähdä, onko ihan jumissa koko otus tämän jälkeen, kun liikkeet on niin epämääräistä pukkiloikkaa/peitsausta/ontuvaa ravia..

Pipi päivä yksi. Valitettavasti ainakaan minä en saa syvyttää tallennettua, mutta näkyypään ainakin "pituus".

Mälsäilykuvia:

Päivä numero kolme? Tässä kohtaa aattelin, että ei hitsi, paraneepa se äkkiä. No niin varmaan o__O Musta "töhnä" on sukasta ja pestiin tietty heti pois. Tuoreempia kuvia ei ole, täytynee huomenna päivittää haavakertomusta.

Piti päivitellä vähän enemmän, mutta mullapas on ~~huomenna~~ tänään töitä, eli ei kai auta kuin mennä nukkumaan. Onnista sananen vielä, eli nauttii Intottomasta lenkkeilystä ja täysin privaateista treeneistä suunnattomasti ;)

Antura-Inton lyhyt juhannus

2011-06-25T21:43:00.000+03:00

Äh ja pyh, lyhyeen loppui Inton juhannusrieha. Mut nakitettiin ainoana sunnuntaiduunarina koiravahdiksi. Korkkasin homman kuskaamalla lopun köörin perinteisiin kännäyspuuhiin mökille ja vietin siellä tovin setämiesten kanssa kesäistä laatuaikaa. Elukat kaahasi menemään taatulla tyylillä eikä omaan silmään osunut yhtä ainutta kipeää vinkaisua tai tassun nostoa Inton, tai kenenkään muunkaan osalta. Pois lähdettäessä autoon hyppäsi ihan iloisia ja märkiä miekkosia, mutta kotona auton luukun avaaminen paljasti veristä tassuaan nuolevan Inton.

Lähempi tarkastelu paljasti varsin ikävän näköisesti haljenneen anturan, kyse ei ollut kyllä mistään ihan pikku pintanaarmusta. Into ei näyttänyt erityisen kipeältä, vähän nuoli tassuaan ja antoi ihan tyynesti suihkuttaa ja putsata, mutta ei kuitenkaan sisällä varannut sille painoa. Verenvuoto tosiaan oli tyrehtynyt lähes kokonaan kun tassun kimppuun kävin omin konsteineni ja se oli muutenkin hyvin siisti, ainoastaan syvä. Emmin lekurille lähtöä, koska epäilin niiden vain paketoivan tassun ja toivottavan rauhallista toipumista, mutta varmuuden vuoksi ja oman mielenrauhani takia läksin kuitenkin päivystykseen. Viimeistään siksi, että rahaahan on aina liikaa, nimimerkillä "veinpä kerran Onnin parkukonsertilla varustettuna sunnuntaipäivystykseen hakemaan kuolemantuomiota saaden diagnoosiksi ylensyönyt " :D

Lääkäriin lähdettässä Into vaan innostui hirmuna ja kieppui ympärillä ilman huolen häivää, kunnes käskin sen tutumaan, kun haavanpirulainenhan moisesta hytkymisestä halusi aueta. Että semmonen potilas. Lääkärissä sitten katseltiin tassu läpi ja lekuri tuumasi odotetusti, että ei mielellään anturahaavoja tikkaa, eli päätettiin vaan pistää pakettiin. Putsatessa Miigeli oli super, istui vaan paikallaan tassu kiltisti hoitajan kädessä tämän laittaessa sitä kuntoon :) Into on siitä ärsyttvä potilas, että se ei ikinä arkuuttaan ole hankala, mutta joskus pitää ihan periaatteesta olla v-mäinen. Esimerkiksi silmäpeilauksessa se oli ihan rennosti paikoillaan, mutta painoi silmäluomiaan niin tiukasti ja oikeen kiukulla kiinni, että lääkäriä ihan nauratti :D

Enemmän tuota kyllä paketoitu tassu ärsyttää, kuin itse haava, mutta kyllä se oli selkeästi lääkärille mentäessä kipeä: Viretilan laskiessa piti tassun tiukasti ilmassa ja näytti surkeaa naamaa. Kipulääkettä naamaan ja lepoa, TYLSÄÄÄ! Onneksi hetkeen ei ole mitään suuria suunnitelmia, eli I saa aktivoida itseään jäljestämällä ja parannella varpaitaan rauhassa, tuossa kun tulee tovi vierhtämään. Ärrrr!

Alla muutama otos lyhyenlännästä juhannusriehasta. Hertta tosiaan jäi vieraita hauskuuttamaan, eli omianihan mä täällä vain huollan :) Kuvien saattelemana toivotankin sitten muille paljon parempaa juhannusta!

Yritti myös kielihalkiota?

"RÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄYYYYYY!" Huutaa Hertta, tuo hullun hurja merihirviö.

Herra kesäheinä kukkapenkissä antamassa rikkaruohoille kyytiä, luonnollisesti itse rehujen päällä seisten...

Meidän ikkunaan oli myös lentänyt viimeisen lentonsa pikkuinen tikka. Sinänsä hassua, luulisi nimittäin kuolaisten nenänjälkien toimivan tehokkaampana varoituksena lähestyvästä materiaalista. Ruhon löydyttyä päätin, että eihän sitä nyt hukkaankaan voi heittää, eli pienet riistatreenit kehiin:

Kannuksessa oli joskus lentänyt muutama tilhi ikkunaan. Sääli, että en niitä aikoinani älynnyt Minin kanssa koittaa. Hertta on ihan pikkuisena kantanut vauvariistana ikkunaan plätsähtänyttä varpusta ja se vasta olikin pieni, ihan niin kuin pikku Kirppu itse :)

Dear diary

2011-06-15T23:06:00.001+03:00

Edellispäivänä suuntasin setämiesten kanssa jäljelle jalkapohjat potkimismotivaatiota kihelmöiden. Muutaman viikon jälkitauko oli tehnyt tehtävänsä myös ukkeleiden mielissä, kun vanhempi osoitti jälleen kerran unohtaneensa keppien olemassaolon tyystin. Janalla kitisin sen kaksi kertaa suoraksi (jälki 15 metrin päässä), minkä jälkeen otti takajäljen. Oli yhä vaan niin varmaa poikaa menossa oikealle takajäljelle, vaikka varmaan miljoona edellistä on lähteneet tämän tavoin vasemmalle. Tyypillistä Onnia: Kun joku asia kalloon kaivautuu, se sinne myös pysyvästi hautautuu. Ehkä Onnin valitsema vakio-oikea on vähän niin kuin ihmisen oikeakätisyys: vasemmalle on sille vaan luonnotonta.

Into taas on jäljellä ihan mahdoton... Esineet on oikeesti nyt niin pakkopullaa, kun halu eteenpäin on vaan valtaisa, ei kai siellä jäljellä nyt herran jestas makaamaan kerkiäs! Ilmaisu löytyy vaadittaessa, mutta muuten merkkaa ja jatkaa matkaa -_______-' No, tämä ongelmapa on mulle tuttu ;) Eilisestä epäonnistumisesta edelleen kiehuen istuinkin tänään tovin jos toisenkin lootus-asennossa ennen esinetreenejä.

Onni sai etsiä iltaruokansa eteen 6 keppiä nurmipohjalle tallotusta keppiruudusta ilman sen suurempaa käskyä, kuin osoitus maahan ja vapautus. Uskoisin, että Onnin tapauksessa avain onneen on keppien tapauksessa ihan pienessä muistuttelutuokiossa, eilinen lienee ollut ennemminkin jonkinasteinen oikosulku. Inton tapauksessa täytyy kuitenkin tosissaan ruveta rikkomaan tuota yli-innokasta etenemistä ja löytää se joskus näkyvissä ollut esinehakuisuus takaisin touhuun. Tein purkeilla saman piilottelutreenin kuin Onnille kepeillä ja meininki oli ihan eri heti, kun koira vaihtoi jäljestysmoodista määrätietoiseen etsintään. Pysyi kyllä tallatulla alueella, mutta kiire ei ollut mihinkään ja häntä Höpötti ihan hulluna heti kun se sai pienenkin nuuhkun piilotetusta purkista. :) Näitä siis muutama lisää ja paluu jäljelle uuden, vielä keskeneräisen toimintasuunnitelman kanssa. Olen toiveikas.

Mulle tuli mieleen, että tätä samaa ideaa voisi kai soveltaa myös mejässä koiriin, jotka kaahaa hulluna jälkeä eteenpäin ja ignoraa makaukset, koska on vaan iso hätäpakko päästä eteenpäin jännää jälkeä. Eli poistaa treenistä etenevyys ja tehdäkin maahan ihan vaan pelkkiä makauksia, joita koira saa rauhassa nuuhkia ja sitten se ylistetään maasta taivaaseen, kun se oikeen aktiivisesti tutkailee tätä yksittäistä länttiä. Tietty viedään sen jälkeen pois, eikä päästetä etsimään sitä jälkeä. Mä en edes harrasta mejää, mutta jostain syystä ajatukset lähti taas epämääräisille uomille. Täytyy varmaan lähteä taluttelemaan verisientä metsään ja kokeilla, jotta kaikki henkeen ja vereen hullut mejämörrikät voi sitten tulla nauramaan mun ideoille. Mullahan on muissakin lajeissa ollut näitä hienoja aloittelijan ideoita, ehheh :D

Tänään tokoa porukassa, Onni sai tehdä kaukoja erilaisilla isoilla häiriöillä. Ensimmäisessä "liikkuri" seisoi takana hyppiein ja paukutellen muoviläpyskää, Onni oli erihieno ja sitä mieltä, että ei sen takana ketään ole. Toisessa tehtiin kolmestaan niin, että kaikilla koirilla selät toisiaan vasten ja eri tahdissa käskytettiin. Edelleen hyvin. Tein ruudun, johon lähti vinoon joten jouduin ohjaamaan, mutta haki siitä hyvin tolppien väliin. Mun käsky kuitenkin myöhässä ja meni vähän yli, mutta koira pelitti mallikkaasti ohjeiden mukaan ja haki itse sinne sisälle, vika siis täysin ohjaajan reaktiokyvyssä. Tiedä sitten, kumpi ongelma olisi helpompi korjata... Metallilla treenattiin luovutusta, kun Onni irrottamisen jälkeen vähän pakittaa kuikuilemaan palkkaa/kontatia. Tajusi ekan jälkeen mitä halusin korjattavan, mutta pieni kyyryyn vetäytyminen säilyi luovutuksen jälkeen (ts. luovutuksessa pitää kapulaa tyrkyllä ja luovutettuaan hakee kontaktin, jota varten joutuu vähän vetäytymään, kun tulee niin tiiviisti ja on pieni :). Täytyy treenata tuo pois, näyttää tyhmältä ja on ihan siinä pienen pyllypakituksen rajalla. Piti tehdä yksi onnistunut luoksetulo stopilla, mutta stoppi onnistui niin huonosti, että takapalkalla sitten pari toistoa. Muistaakseni läpi-stoppi-läpi-läpi-stoppi? Jossain .läpijuoksussa ennakoi. Aika random treenit meidän osalta, mutta kaukojen häiriöt oli hyvä juttu! Muuten ollaan kotona pureuduttu tunnariin, joka on _ehkä_ mennyt vähän parempaan suuntaan, mutta touhu on taas ihan uudelleen rakennuksessa. Niin ärsyttävä liike noutohullun koiran kanssa, arggggggggggggggh. Kaukoissa maasta seisominen on ollut, yllättävää kyllä, ihan oikeesti liikkumisen suhteen ongelma. Koskaan ennen ei olla sen kanssa varsinaisesti muutamaa muistuttelutreeniä enempää tapeltu, nyt tuo hyppii siinä eteenpäin sitten senkin edestä :D Huomasin myös s-i rupsahtaneen taas, mutta ei ole vielä työstössä. Elokuussa olis voittajan startti edessä (ilmottu on!), jospa saisi ihan rauhassa treenattua asiat taas toimivaan pakettiin.

Into on ollut muutamissa minitokoiluissa ihan super! Koska meillä ei ole mitään kisoja tiedossa, oon tehnyt itse ihan rennolla fiiliksellä lyhyitä pätkiä paljon eri juttuja ja Into on ollut nimelleen uskollinen :) Onnin kanssa on aina voinut niin helposti toteuttaa täysin idioottimaista ja hyvin harvalle koiralle sopivaa "nyt fiksaan tämän liikkeen" treenityyliä, jossa jankataan samaa liikettä kerrasta toiseen, tahkotaan ja hinkataan. Intonaattori on mm.tehnyt muutaman kerran avon kaukoja: läheltä häiriöllä ja kauempaa etäisyyttä yksittäisinä vaihdoksina. Molemmat kyllä sujuu, mutta jos ylivirittyy niin jää kyttäämään ja häntä vaan nytkyy :p Seuraamisessa paikkaa naksun avulla ja tämä jos mikä on pehmopojasta rasittavan hauskaa, tarjoaa jo naksun nähdessään perusasentoa. Jäävissä ollaan otettu vastaan odotettavissa ollut ja ihan ite oikeen koulutettu ongelma, eli jatkuva istuminen ;) Tänään toista kertaa muistuttelin, että seisominen kuuluu myös valikoimaan, eiköhän se siitä. Appari tuli kyllä enemmän kuin tarpeeseen: teki hienon seisomisen, mutta mun kääntyessä katsomaan iski aina pyllyn syyllisen näköisenä äkkiä maahan. Sen siitä saa, kun pikakouluttaa jonkun liikkeen opettaen koiran kuuntelemisen sijaan istumaan. Muutenkin puuhasteltu eri liikkeiden osia rennosti ja ilman mitään paineita, niin koira kuin ohjaajakin. Intonaattorin tokomoodi on kyllä niin eriluokkaa, kuin vuosi sitten. Nyt yös tokossa näkyy niiiiiin paljon enemmän halua tehdä eikä vain halua päästä palkalle. Tietty tyyppi on vanhempi ja kehittänyt itselleen kyvyn olla vähän vähemmän nyyppä ohjaajan lähellä. Toisaalta tämä kehittyvä "Minä itse"-asennen näkyy myös muissa lajeissa vähän kädenvääntönä, mutta mä nyt en edelleenkään halua koiraa, joka on ohjaajansa eleetön haamu, kunhan on hanskassa :) Into ei isommin kyseenalaista, mutta ei myöskään kysele, toistaiseksi voimassa oleva tupla Koo kelpaa kyllä mulle vallan mainiosti!

Sitten vielä nopeasti kastroinnin vaikutuksesta Onniin. Tähän mennessä odotettu muutos on ollut kasvanut ahneus. Onni on aina ollut riittävän ahne koira: ei tarpeeksi ruuan perään mun makuun, mutta kuitenkin helposti motivoitavissa. Nyt sen ruokahimo alkaa olemaan mun kanssa samalla tasolla, tulevaisuudessa siis saamme yhdessä taistella liikakiloja vastaan. :D Muuten Onnilla oli joku todella omituinen kiukkupussikausi, jonka epäilen johtuneen kastroinnista, koska mitään muuta syytä en vaan tähän keksi, kuin joku epämääräinen hormonien ailahtelu? Onni oli nimittäin Intoa kohtaan todella epämiellyttävä ja yhteiselo niiden kanssa ahdistavaa silmä kovana valvomista. Muuten en olisi yhdistänyt tätä kastroimiseen vaan Inton miehistymiseen, mutta Onni oli muutenkin omituinen. Se suhtautui muhunkin jotenkin välttelevämmin, eikä nauttinut rapsuttelusta. Lisäksi se hermostui Herttaan oiken kunnolla ja antoi mimmille kyytiä, mitä se ei ole ikinä ennen tehnyt, Hertta on aina saanut vaapaasti vaikka pomppia päällä. Pisteenä i:n päälle se kiveksettömyydestään katkerana merkkasi muutaman kerran oman petinsä ja nukkui sitten oikein tyytyväisenä omassa pissassaan kyräillen kaikki muut pois. Mä ehdin jo epäillä jotain vakavaa sairautta ja olin kiikuttamassa sitä eläinlääkäriin, mutta siirrettiin epäilyksemme hypähtelevään hormonitoimintaan ja pian Onni normalisoituikin ja on nyt tosiaan oma itsensä lukuun ottamatta ahkerampaa kuolaneritystä jonkun ollessa jääkaapilla :) Kerrassaan hassua!

Huomenna oonkin sitten vapaapäivän kunniaksi lähdössä pistkästä aikaa katsomaan jälkikoetta ja oikeen silmä kovana kyttäämään niitä janoja, josko me joskus kehdattaisiin osallistua.

Kiva kesäkuu

2011-06-12T22:28:00.003+03:00

Laittoman paljon laahaa taas blogi jäljessä oikeissa häppeningeissä, mutta kiritäänpäs nyt Inton kanssa ajan tasalle.

Viime vklp meni Auran ryhmiksessä, josta metsästettiin meidän ensimmäinen sinivalkoinen, joskin ihan sieltä parhaiden urosten häntäpäästä. Tuomarina Anne Bovik Norjasta. Käyttöluokasta siis ERI ja SA. "Lovely size. Well balanced. Masculine head. Pigmentation could be better. Long neck. Well laid shoulders. Well angulated front & rear. Well developed chest. Very sound movement, a little gay tail. Lovely coat and colour. Lovely temperament." Siitä sitten vielä PU4 ja serti käteen, jee :) Kuveja sekalaisessa järjestyksessä sen verran, kun niitä nyt tuli napsittua:

Rommi eli Hedera's Guardian Angel (VSP)

ROP Kitimat Monday Morning ja VSP Hedera's Guardian Angel

JUN ERI Copperfox's Snow Paw

Rop-pentu Sienna-Red Amabile "Cindy"

Banietta's Flaming Style "Paavo" ERI, SA, PU3

Hingstbackes Red-Midas, EH

Paras uros kehässä, viikko sitten tarvittiin vielä takkia :P Kattokaa kun Miige on ihan ruipelo ^_^

Copperfox's Snow Angel "Tiida", JUN ERI, SA

Lapintähti Astarte "Ansku", ERI, SA, PN3

Ruuti, Jadored's Beauty Bean, ERI

Lumba eli Copperfox's Columba, ERI

Eilen startattiin sitten nomessa. Into oli aamupäivän viimeinen koira, eli numero 7. Tuomarina Antti Nurmi. Kevyt noin 30 asteen lämpötila päällä koko päivän, oli koirat ja ohjaajat kovilla. Ja kokeen työntekijät, huh! Seuraavaksi pitkäpiimäinen höpötykseni kokeen kulusta:

Koe alkoi maaohjauksella varikselle. En osaa sanoa pituudesta mitään, semmonen lyhyt :D Hyvin allkoi meidän koe, elukka juoksi suoraan riistalle ja suoraan takaisin tipu suussa.

Linjan jälkeen seurattiin vastakkaiseen suuntaan rantaan, jossa kakkosmarkkeeraus. Ensimmäinen heitto niin, että laukauksesta varis lyhyen vesialueen toiselle puolelle metsään, tästä muutama askel koiran kanssa oikealle ja lokki vastarannalle rantaveteen pienen kalliopläntin taakse. Mä sanoin jo ennen koetta, että mönkään menee, eikä pessimisti pettynyt :) Käskin koiran istumaan ja sanoin olevani valmis, minkä jälkeen koira kääntyi katsomaan ampujaa juuri, kun heitto tapahtui... Näki toisella puolella enää vähän heilahtavaa kuusen oksaa kääntäessään katseensa, mutta se oli sitten siinä... Jälkikäteen sain kuulla, että olin itse asettautunut ihan liian lähelle ja väärään kulmaan ampujaan nähden. Aha, okei, olin siis taas tyhmä :D Nousi myös laukauksesta seisomaan, mur! Seurasi kuitenkin kiltisti toiseen kohtaan ja katsoi hyvin heiton. Tämän laukauksen istui kiltisti? Tuomarin luvalla päästin markkeeraukseen, jonka suoritti hienon suoraviivaisesti ja palautus priima. Ei mikään helppo palautus kohta, kun koiran piti liukastella kalliota pitkin ohjaajan luokse riista suussa. Lähetin sitten toiseen noutoon. Lähti kyllä epäröimättä loikalla, mutta tiesin ja näin koirasta, että sillä oli toooosi epämääräinen kuva siitä, mitä piti tehdä. Jäi hetkeksi vesirajaan pyörimään, nousi sitten metsän puolelle ja haisteli hetken, mutta palasi vesirajaan ja pörräämään epämääräisesti. Kävi kyllä ihan lähellä riistaa, ihan vähän syvemmälle metsään olisi pitänyt mennä, mutta tehtävästä hieman epävarmana ei oikeen ollu nenä päällä, kun pyöri hieman hämmentyneenä. Oon ihan varma, että "etsi" käskyllä olisi saanut nenän päälle ja riistan ylös, mutta olin siinä itse vähän öö:nä. Juttelin tuomarin kanssa ja tuumasin, että enköhän pillitä sen pois ja tämä tuumasi, että mennääs juu hakua kokeilemaan. No sinne meni kuitenkin meidän mahis ykköseen.

Siitä siis hakuun alueelle, joka oli pitkä ja kapea. Osa riistoista rannassa/vedessä ja osa maalla. Into toi muutama lähemmän riistan, jonka jälkeen siirryttiin vesiohjaukseen. Haku oli aluksi vähän tökkivää ja vesipainotteista, kun koira olisi halunnut ennemmin työskennellä vedessä/vesirajassa. Ongelma näytti melko yleiseltä noilla helteillä.

No muutaman hausta tulleen riistan jälkeen siis käännyttiin vähän pois hausta kohti rantaa ja kuunneltiin laukaus, josta seurautus rantaan ja vesiohjaukseen. Varmaan pisin vesiohjaus, jota me ollaan sokkona tehty. Into irtosi musta ihan kivasti linjalle, kerran vähän vilkaisi taakse, joten vahvistin linjaa muutaman kerran. Sorsa oli siis vastarannalla keskellä pientä kaislikkoa. Into otti linjan vähän liikaa vasemmalle, ilmeisesti aikaisemmat markkeerauspaikat kuitenkin vähän veti. Ja onhan se suoraan meneminen hankalaa. :P No, meni siis suorassa linjassa vinoon :D Annoin uida melkein vastarannalle asti, josta ohjasin oikealle. Ui ihan lähelle kaislikkoa, josta vielä kehotus etsiä, vaikka tässä vaiheessa koira oli kyllä jo saanut vainun riistasta ja hoiti sen mallikkaasti talteen.

Vesiohjauksen jälkeen paluu hakuun. Into toi loput kaksi riistaa vedestä, myös kauimmaisen, mutta maalla meillä olikin jo vähän hankaluuksia, kun koira useamman kerran oikeaan suuntaan lähetyksen jälkeen palasi vesirajaan työskentelemään ja olisi mielellään laajentanut vähän enemmänkin sinne lammikon puolelle :D En itse ollut erityisen tyytyväinen Inton hakuun, koska se palasi muutaman kerran tyhjänä takaisin ja pari kertaa kutsuin sen pois, jotta saisin sen laitettua oikealle alueelle. Treeneissä sillä on aina niin kiva haku, palaa aina itse kivasti alueelle, mutta laajentaa kuitenkin hyvin. Tai mun mielestä on hyvä haku, tällä pienen pienellä nomekokemuksellani siis :) Toisaalta tyhjänä palaamisesta huolimatta se lähti joka kerta epätöimättä uudestaan hakuun ja muutaman epäonnistuneen lähetyksen jälkeen olin jo varma, että tyhjänä tulee, mutta sieltä se sitten tuli varis suussa. Ihanaa, kun kovasti töitä tehnyt koira koki lopulta onnsitumisen ja sai limaisen variksen talteen :)

Lopussa tuomari totesi pitävänsä paljon koirasta ja kehui sitä tasapainoiseksi ja innokkaaksi. Lopullinen tulos oli ALO2 ja tärkeimpänä mulle todiste siitä, että viimeksi ei vedetty tulosta tuurilla! Myös riistan käsittely ja palautukset kehuttiin :) Koepöytäkirja:

Haku: Hakee laajalta alueelta ja löytää sopivasti riistaa.

Ohjattavuus: Etenee nopeasti maaohjauksessa riistalle. Ohjautuu hyvin myös vedessä.

Paikallistamiskyky: Ei näe ensimmäistä heittoa ja jää noutamatta.

Riistan käsittely: Hyvä riistan käsittelijä.

Muut ominaisuudet: Pysyy hyvin paikallaan ammuttaessa (Oma kommentti: tätä me niin treenataan ja haetaan sieltä se virhe, kun kisoissa nytkyy ja nyt nousi tökerösti, treeneissä aina on niiiin kilttiä poikaa :)

Yleisvaikutelma: Hyvän riistan käsittelyn omaava ja hyvin tasapainoinen koira jolla on epäonnea (oma kommentti: Epäonnekseen hömelö ohjaaja, koska tämä meni kyllä aika lailla mun piikkin. Tosin, jos koira olisi kestänyt paremmin epätietoisuutta, se olisi saanut sen nenää käyttänmällä kyllä ylös sieltä.) Muuten selvittää kokeen mukavalla tavalla.

Mutta olen siis erittäin tyytyväinen, ei harmita! :) Saatiin taas kallisarvoista kisakokemusta, jota kämmistäkin päätellen todellakin kaivataan lisää ;) No, elokuulle ollaan katseltu startteja, josko mahduttaisiin mukaan kouluttamaan ohjaajaa vähän lisää :)

Väliin pari random otosta kesäillan puuhista:

Puutarhurin pienet apulaiset. Onni panosti puuhaan eniten yrittäessään istuttaa ruukkuihin pallon. ;)

Onni sukelsi ehkä elämänsä isoimman kiven merestä. Huokaus....

Yritin viettää hempeän romanttista mökki-iltaa, mutta Intopa oli ihan jörrikkä :) Nomekokeen jälkeen oma pigmentti on muuten jonkin verran punakampi...

Ihmiset pelasi vähän sulkapalloa siihen saakka, kunnes ainoa pallo tippui maahan ja koki Onnin toimesta sadasosasekunnin silppuamisen. :D

Tänään kävi komennus töihin, joten Auran ryhmiksessä Intoa juoksutti Katja. Tytär ja äiti on molemmat hyvin kiitollisia, ettei jälkimmäinen joutunut koiran kanssa kehään kieppumaan! :D Into uusi Unkarilaisen Tesics Györgyn arvostelemana sijoituksensa PU4 erinomaisella ja SA:lla saaden tällä kertaa vara-sertin :) Mä en kyllä kuollaksenikaan saa arvostelusta oikein mitään selvää, mutta näyttäisi siltä että koira on kaikin puolin joko "typical" tai "well" :D.

Että tämmönen ihan jees kesäkuu meillä ollut, eeeen valita. Nyt tosiaan keskitytään pitkälti treenaamiseen ja siirretään luultavasti kaikki koettelemukset elokuulle. Ja moni kai jo tietääkin, mutta jos kaikki menee just eikä melkeen, niin elokuussa meidän pihalla häntäänsä hurjana vispaakin pienen pieni koiran alku <3 Mutta se ansaitsee sitten ihan oman postauksensa kuvineen kaikkineen, kunhan päästään pikkuisia katsomaan. Pentu ei tosiaan tule mun ohjaukseeni, vaan vihdoinkin tuo uskollisen apuohjaajan virkaa toimittanut äiteekin saa oman ohjastettavan! Äh, nyt mä en ainakaan ikinä malta muuttaa pois kotoota.... :D

Ja kyllä, Onni on edelleen menossa mukana, mutta vähän temppupainotteiset pari viikkoa ollut. Nyt onneksi päästään taas tappelemaan jäljestyspuuhiin ja mä pääsen tästä kolkuttavasta omasta tunnosta, joka kertoo Onnin treenien olleen ihan liian vähäisiä. Ja tokossakin aktivoidutaan, kun työporukka kesän kunniaksi kasvoi kolminkertaiseksi, eli ehkä me joskus ehditään niihin treeneihinkin :)

Se jaksaa yllättää

2011-06-08T23:27:00.000+03:00

Kun minisedästä asennoituu ottamaan "taas yhden puoliuneliaan Nukkumatti-kuvan" ja se katsookin pienillä ja sievillä silmillään kiltisti ja normaalisti kameraan on kuvaaja enemmän kuin yllämainitun yllättynyt. Intosta passikuvat onnistuu tasan yhtä usein kuin omistajastaan, joka näytti edellisessä ihan narkomaanilta ja joutui aina todistamaan lisälappusin henkilöllisyytensä. Ei siis ihme, jos koira on kuin omistajansa, naama laiskana kameran edessä, onhan passikuvan ottaminen hyvinkin vakavaa puuhaa.

Ongelma on sentään vain passikuvien kanssa, vauhtikuvissa se on elementissään, omistaja ei voi tässä suhteessa olla yhtä onnekas :D

Nooo, ylemmässä ihan himpun verran unelias, mutta silti. OMG, kuka on tämä komea nuori mies?

No sehän on se Miige, vanha tuttu hömppä aktivoimassa itseään treenivapaan kunniaksi kengillä:

Jos kuva kauhistuttaa, en suosittele tämän roturyhmän koiraa :D

BH

2011-06-04T17:14:00.003+03:00

Pimpo pieni pulleroinen käyttäytyi tänään kahden kirjaimen verran ja tuomarin mukaan jopa pääsääntöisen erinomaisesti. Koepaikalle päästessä mittari näytti +23, kenttä oli voikukkaniitty ja ohjaaja heittänyt täysin hanskat tiskiin jo ennen sinne pääsyä. Kisastressi purkautui perinteisenä "ei me osata mitään"-kiukutteluna, joten puolihuolimattomiksi jääneiden virittely yritysten jälkeen totesin, että ei tää vaan toimi ja päätin käydä sitten vaan nolaamassa itseni oikeen urakalla. Oma luovuttaja-asenne ärsyttää jälkikäteen ihan laittoman paljon, jos nyt vaan saisi sen aikakoneen, niin kävisin potkimassa itseeni taas vaihteeksi vähän ryhtiä. Oikeastaan voisi kokeilla, josko ohjaaja olisi sellainen paistinpannulla koulutettava malli, luultavasti.

Kokeiltiin siis numerolla neljä ja aloitettiin p-ololla, joka vei multa viimeisenkin uskon suoritukseen. Smiimeli teki kuitenkin vallan näppärän makoilun (tätä tosin en edes epäillyt) pelkkä nenänpää ruohon seasta näkyen :') Itse kaaviossa Into ei esittänyt itselleen tyypillistä alkukiihkoilua (höh!), mutta piti sitten itsensä koko suorituksen ajan kasassa ihan ookoo. Intolta semmonen keskiverto(a hieman huonompi) suoritus. Harvemmin se tuon enempää kyllä valahtaakaan, että kai ihan työstettävä tapaus, kunhan saan oikeesti iskostettua omaan päähäni, että Intoa ei saa sanan "näyttävä" alle, vaikka kuinka koitan ja kiroilen. Moisen vaatiminenkin on jo epäreilua ja on isoin syy meidän tottisten tietynasteiseen tökkimiseen. Sanotaan, että ongelman myöntäminen on ensiaskel paranemiseen, mutta jatkuvasta myöntelystä huolimatta en näytä alitajuisella asteella merkkejä toipumisesta. Yhä vain kaivertaa kaipuu saada Intolle Onnin in your face-tyyli tehdä tottiksia...

Takaisin itse aiheeseen. Seuraamisessa muutaman kerran tippui kontakti (hyvin harvinaista!), täykkäreissä otti hiukan painetta, mutta ei jäänyt mitenkään pahasti päälle, hieman loppua kohden lähti toki lässähtämään, mutta muuta en odottanutkaan. Tuomari kommentoi tottikset muuten erinomaisiksi, mutta saatiin meidän maahan menosta puutteellinen, kun pikku mies istui :D No, mites se menikään... Sitä saa mitä vahvistaa! En kyllä mitenkään riemuitse koiran erinomaista suoritusta ja oma asenne ärsyttää yli kaiken, mutta ei se nyt ihan huonokaan ollut :) Tärkeintä lienee se, että nyt on mokoma tuplaseuruun koitos takana ja edessä siintävät Intosta, ah niin ihanat, noudot ja eteen meno! :) Tosin mä taidan haudata tottikset nyt satunnaiseksi huvitteluksi ja keskittyä ihan täysin maastoihin. Joku palauttava treeni nyt on tehtävä, mutta muuten siis melkoista hiljaiseloa tiedossa oikeen luvan kanssa sillä rintamalla, jes!

Kaupunkiosuus meni ötökältä odotetun kiltisti, ei siinä mitään ihmeellistä.

Pakollinen ensietappi kohti pk-uraa (siis mitä?) nyt siis saavutettu, voimme huokaista helpotuksesta ja keskittyä muuhun mukavaan. Tosin huominen näyttely ei ehkä Inton mielestä kuulu sanan "mukava" alle kuin ihan väkisin, ihan tylsää puuhaa pelkkä pönöttäminen. :) Aivan järkkyä, Intolla on ollut hirvee aktiviteettiputki päällä eikä loppua näy. Kohta toi oikeesti tarvitsee vapaapäivän.

Video äärimmäisen pk-uskottavasta pariskunnasta löytyy TÄÄÄÄÄÄÄÄLTÄ! Ja kyllä, lopuksi olin vähän pallo hukassa.

Mykkäfilmejä

2011-06-04T00:48:00.000+03:00

Torstain ainoa oikea treeni oli Onnin jälki, joka kulki yllä olevan kaavion mukaisesti melko multapainotteisella pellolla. Askeleita abouttarallaa 600, vanheni miltei 3 tuntia. Otin ihan vaan lyhyen jäljen noston niin ikään periaatteesta, koska tänään ei janaa treenattu, mutta pitihän se muka koiran ihan ite nostaa :) Vähän mietti jäljen alussa, että tämäkö se nyt on, liian vähän ollaan nostettu siis vanhoja jälkiä. Kaikki suorat oli sujuvat, kaksi ekaa piikkiä ihan okei, mutta viiminen ihan super! Jollain kulmilla vähän etsi suuntaa rengastamalla. Muissa kulmissa ei valittamista ja esineet vallan muikeat taas, jippii! Palkkailin parista namilla, parista pallolla ja lopuista vaan kehuin. Ärsyttävästi ihan lopussa koira jotenkin sekosi suoralla juuri ennen viimeistä esinettä (eteni kyllä ihan jäljen vieressä, mutta jotenkin vaikutti siltä, ettei ihan oikeesti nenä ollut jäljellä), joten keskeytin tyypin touhut siihen, kiitin hillitysti ja lähdettiin kotia kohti. Toki olisin voinut vaatia tarkentamaan, mutta olisi sitten mun estämisen seurauksena bongannut kepin ja tällä hetkellä mulle riittää yksi koira, jonka puolesta mä tunnun ne esineet löytävän... Johtuiko lopun häröily hirven jäljistä, vai joku muu hetkellinen mielenhäiriö, that I do not know. Alun sorkkakuviot eivät ainakaan haitanneet. No, olin kaikesta huolimatta tyytyväinen, mikäs siinä oli ilta-auringossa koiran perässä tallustaessa.

Päivällä yritin vääntää Inton kanssa tottiksia, mutta sain perinpohjaiset itkupotkuraivarit kaiken yleisestä pissimisestä. Smiigeli sisälle ja kauas pois ohjaajan negatiivisesta aurasta siksi aikaa, kun omistaja höyrysi raivoissaan hetken etupihalla pientä kiukkuista ympyrää ja päätti sitten ihan vaan tehdä temppuja. Ekana Onni, joka nyt vaan takuulla saisi mut hyvälle päälle, sitä ei pienet korvista pihalle puskevat sauhut haittaa sitten pätkän vertaa :) Tosin, se nyt tekisi, vaikka sitä samalla hakkaisi päähän paistinpannulla... Innostuttiin pelleilemään videokameralle ja kummasti siinä sitten ruvettiin säätämään ihan vaan yleisen kivailun merkeissä millon mitäkin. Mykkäfilmit on hetkellisesti netissä, elikkäs:

Onni seuraa Tämän jälkeen mä vaan huokaisin taas syvään ja totesin, että ei tuu toista samanlaista. Ei vaan voi olla niin hullu, että pitää seuraamisesta NOIN paljon :DDD Ja jumankekka, mikä kehonhallinta!

Jäävät "mennään"-käskyllä tehdyt jäävät järjesyksessä istu, seiso maahan. Käsky --> muutama askel koiran stopattua --> vapautus ja uutta jäävää kehiin. Tyhmiä nämä mykkäfilmit! Voisi olla vähän napakampia nuo asennot, jos keskittyisi vähän vähemmän heiluttamaan häntäänsä, mutta ei kyllä haittaa sitten tippaakaan, tämä tyyli sopii mun makuuni vaan niiiiiiin hyvin, viis tuomareista :)

Pujoteltiin pitkästä aikaa. Ei kovin sulavaa vielä, johtunee varsin vähäisestä treenimäärästä. Puolessa välissä kirjaimellisesti melkein palkkaan naksulla, kun se lentää vauhdissa taskusta pois.

Ja vähän treenattiin uutta temppua. Ja niin perus mua temppurintamalla, eli naksutin sille alkuun vähän ideaa ja lähdin sitten ohjaamaan, jotta sain sen nopeammin itseni ympäri. Mä opetan aina niin puolihuolimattomasti näitä temppuja, että ihan hävettää. Enkä ikinä saa oikeen mitään valmiiksi, tuskin tätäkään. Hupaisaa kuitenkin oli.

Inton kanssa hengailtiin muutama istuminen Piti tehdä neljä, mutta suunniteltu viimeinen meni piloille kun otin pallon valmiiksi käteen. No, palkka takaisin taskuun ja uusi yritys, johan istui :)

Muuten en sitten halunnut enää edes ajatella minimmän miehen mitään liikkeitä, hyh. Muistin sitten, että ollaan joskus aloitettu ryömimistreenit ja työstettiin sitten tovi ja toinenkin sitä, jotta voidaan taas pitää siitä vuoden tauko. Intolla oli, kuten aina temppuillessa, ihan superkivaa ja mä kiukkuisena illalla mietin, miten oonkaan saanut tiukkapipoiltua sen seuraamisen ihan piloille, kun se saa niitä itsemurhakohtauksia aina väleissä :/. Tai sen siitä saa, kun tottuu tuollaiseen paistinpannulla hakattavaan Onniin (toimitus huomauttaa: paistinpannun vaikutusta ei ole tosielämässä koiraan kokeiltu) ja saa sitten toiseksi koirakseen kiltin pienen kärsäeläimen, joka miltei vaatimattakin yrittää parhaansa ja niiisk, jos ei häneen ihan täysin olla tyytyväisiä. Nomessa sillä on onneksi niin iso noutohalu, että ei angstaa sitten tippaakaan, vaikka joskus vähän huomauttaa. Joskus pitää asioista nykyään jopa vähän kiistellä, ohhoh! :)

Tosin ei tuo kyllä ihan niin kiltti ole, kuin antaa ymmärtää, sen verran sutjakkaasti on ruvennut muiden lapasesta luikahtamaan. Ei onneksi vielä mun, mutta muutamia ilkikurisia silmäyksiä on tullut nähtyä, eli ehkä voisi lähiakoina hakea jonkin arkielämän virheen ihan näin ennakoiden.

Mutta joo toivottavasti pätkillä oli edes alkeellisa viihdearvoa. Nyt vaan nukkumaan ---->

Perinnöllinen titteli + suloinen Sisu

2011-05-31T23:42:00.001+03:00

Äh, olenpas unohtanut kertoa tänne tuon Inton viikko sitten silmäpeilauksessa hankkiman perinnöllisen tittelin: PHTVL/PHPV aste ykkösen :/ Itse en varsinaisesti miellä tätä sairaudeksi sanan vakavimmassa muodossa, sillä se ei nyt eikä koskaan vaikuta koiran elämään mitenkään, mutta on kuitenkin perinnöllinen vika ja muissa asteissa oikeasti sairaus isolla S:llä. Asteen 2-6 koiria ei saa (tai suositella, en muista sitä tarkkaa rajaa, mutta ei liene oleellista) käyttää jalostukseen. 1. aste on Kennelliiton puolesta jalostukseen käytettävällä koiralla ok yhdistettynä tästä sairaudesta silmiltään terveeksi tutkittuun partneriin. Jalostustietokannassa surffaillessani löysin vain kourallisen saman diagnoosin saaneita tollereita, lisäksi ihan muutaman 2. asteen tapauksen. Jollain tavalla tämä tulee siis vaikuttamaan koiran joskus mahdollisesti tapahtuvaan jalostuskäyttöön, mutta miten, sitä minun täytyy pitkällisesti pohtia. Täytyy etsiskellä muista roduista enemmän saman diagnoosin saaneita koiria ja tsekkailla, miltä niiden jälkeläisten silmädiagnoosit näyttävät. Tietty silmät peilataan vielä moneen kertaan uudestaan ja katsellaan, tuleeko sieltä muita tuomioita. Itse kyllä uskon vahvasti tämän diagnoosin oikeellisuuteen, mutta voihan se kehittää siihen kaveriksi vielä jotain kurjaa. No, tämän asian kanssapa on varsin helppo elää, eihän se meidän olemiseen ja menemiseen vaikuta :) Laskee kuitenkin koiran jalostusarvoa ja pakottaa uudelleen punnitsemaan asioita. Ja jottei kukaan siellä nyt ymmärrä väärin, niin ei tässä ollut kyllä suunnitteilla mitään siitosoria, mutta kun koin/koen kuitenkin jo osittain omaavani ihan jalostuskelpoisen yksilön, niin siksi tätä tähän pohdiskelen. Googlaillessa huomasin muidenkin asiaa pohtineen, KLIK.

Kärsä on taas ihan sydän

Tänään oli tosiaan treenivapaata ja teemana pennun lääpintää plus Inton leikkisetäilyä. Pusuttelun uhriksi joutui pieni Sisu, elikkäs Sancandy's Wallaby Rock. Aluksi I mieluummin varasteli Sisun leluja, pulahti pieneen pihalammikkoon ja välillä vähän jyräsi kieltoon asti kakaraa, mutta oli lopulta taas lapsenmielisen reilu ja leikitti asiallisesti antaen pennun leikkiä puoliksi itsellään :) Kyllä se musta on vähän aikuistunut, ei se ole enää ihan niin kakaroiden kaveri, vaikka vallan mainiosti edelleen leikkisedän virkaa toimittaakin. Otin taas kasan kuvia ja taas pahoittelen niiden laatua. Mulla on tähän kuvaamiseen vähän sekalainen suhde, kun toisaalta mua ei pätkääkään kiinnosta niiden laatu, enkä jostain syystä ole milloinkaan kokenut kuvaamisen opettelua erityisen mielekkäänä, räpsin semmosia omia fiiliskuvia. Ja sitten siitä huolimatta mun on ihan periaatteesta aina oltava kauheen pahoillani kun laitan ne tänne blogiin. Aion jatkaa samaa turhanpäiväistä kuvalaadun pahoittelua ja automaattiasetuksilla kuvaamista jatkossakin, ettäs tiedätte :) Kuvat voi halutessaan klikkailla isommaksi.

Katkera Onni, joka ei päässyt taaskaan mukaan.

Sisu komentaa Intoa leikkiin!

Väliaika

Metsuri työssään

Muodikas Sisu-päähine!

Voiko samasta kupista juoda samaan aikaan?

Näemmä :)

Smiigeli sai kotiin paluun jälkeen jäädä kotiin nukkumaan ja Onnille korvasin päivän puuttuneet aktiviteetit ratsastamalla uljaalla ratsullani (fillari, tuo yksityinen Anna-mobiili!) kohti auringonlaskua, uimaan ja katselemaan heppoja. Isot nelijalkaiset on kyllä hurjan uteliaita, vaan onneksi pieni punapää on tottunut maalaisrakki ja elukoitten suhteen ihan EVVK.

2011-05-30T23:40:00.000+03:00

Treenattu on ja juttua piisaisi! Puolet on vaipunut aikaisemmista väittämistä huolimatta unholaan, mutta kerrataan vähän valikoiden:

Sunnuntaina Into tottisteli kisamaisesti vesisateessa. Ensin BH-kokeen hihnassa seuraaminen, henkilöryhmä sovellettuna ilman henkilöitä, mutta pyörinpäs kuitenkin kasikkoa :) "Ryhmästä" poistumisen jälkeen hillity ja kivasti toiminut kiitos ja "ryhmän" kautta uuteen kaavioon, jonka ensimmäisen suoran lopulla yllättäen lopetin ja rynnättiin autolle palkkaamaan. Vire pysyi kivana, semmonen tasasen ilonen ja skarppi. Seuraamisessa oli harvinaisen paljon epätarkkuutta (aukesi vähän tempon muutoksissa sivusuunnassa!? ja edisti vakiona, vaikak kyllä vaikutti ihan skarpilta, outoa.) No, nyt ei ole aika lähteä kunnon korjauspuuhiin, mä saan kisojen alla aina vakiona raivareita, jos lähden tarkastelemaan liikkeitä liian kriittisesti, joten halussani olla reilu koiralle me taidetaan nyt jättää pienet edistämiset omaan arvoonsa ja ratkoa ongelmaa sitten, kun se on päässyt vakiintumaan :D

Sama kivi, kolme posea:

Hertta nauttii :D

Myöhemmin I nometti. Vein koiran kanssa kaksi damia muisteiksi: toselle pääsi juoksemalla pätkän suota pitkin, yli pitkospuiden, vähän liää suota ja lopulta uinti vesiväylän yli (väylä noin 5metriä leveä, hurjaa). Toinen löyty niin, että puolet matkasta edettiin suota pitkin, siitä loikka uimaan ja dami noin 30 metriä rannasta avovedessä. Molemmissa siis teemana maaston vaihdokset. Ekana muistit linjana ylös. Sitten kipitettiin Inton kanssa viemään vielä yksi dami suolta vähän matkaa metsään, millä välin vakioappari äiti kävi heittämässä edellisille paikoille koiran tietämättä damit. Hyvät treenit,. mutta palautuksissa jotain epämääräistä ilkikurisuutta kunnon damimussutuksen merkeissä, ärsyttävää.

Onni teki kaksi janatreeniä metsässä. Toinen meni nappiin ja sen jälkeinen 100 askeleen matka luonnistui ilman liiallisia köhötyksiä (jälki mutkitteleva), ainokainen keppi löytyi mallikkaasti :) Toinen jana ei niin hyvin, vanha tuttumme "sinkoan suuntaan x" näytti taas päätään, kun eteen tuijottava koira otti heti lähetyksessä tiukan vasemman? Kutsuin takaisin ja uudestaan, jonka jälkeen homma sentään toimi. Jälki tosiaan lähti vasemmalle ja kaartui myöhemmin taas vasemmalle, eli ehkä se toinen sivu siellä tuoksui kutsuvasti nenään? Molemmissa sentään lähti jäljetämään oikeaan suuntaan, yleensä kun Onni on ollut aika oikeapainotteinen. Tämä jälkimmäinen siis 150 askeleen jälki kahdella kepillä ja mutkittelulla, suooritus muuten ihan jees. Nyt pitää taas ajaa joku kunnon tarkkuusjälki, mielellään kohtalaisen pitkä, on meinaa janatreeneistä taas kivat kierrokset päällä jäljen alussa.

Tassuun on tarttunut lehti :)

Tänään pihasessiot tokon merkeissä. Onni treenasi merkkiä + ruutua. Ekana aina muutama merkki vaihdellen pysäytyksellä ja pääsääntöisesti kiertona, kerran hyvästä merkistä ruutuun, jossa palkka valmiina. Tuhmaili ja koitti aluksi juosta suoraan ruutuun, mutta totteli heti kieltoa ja korjasi käskystä merkille. Parin kevyesti ruudun suuntaan kaartavan merkin jälkeen pääsin jo palkkaamaan onnistuneesta :) Kaukoissa 15 metristä eka istumaan nousu --> palkka ja sen jälkeen samalta matkalta maasta seisominen --> palkka. Kaikki jäävät (melkein) kokonaisina. Koiran kierrot evl malliin, mutta liikkeet loppui ilman perusasentoa koiran viereen ja lyhyen kehun jälkeen p-asennosta mars seuraavaan jäävään. Teki vikana maahan menon sijaan istumisen? (Järjestys istu-seiso-maahan) Eeeei muuten haittaa näin päin, joku hetkellinen mielenhäiriö. Uusin ja meni ihan ok maahan. Asennot kyseiselle koiralle ominaiset (Onni ei oikeestaan tee asioita nopeasti vaan vahvasti), eli kelpuutin :) Seuraaminen oli edistävää kiihkoilua jäävissä, joten otin lseuraamiseen lyhyen tekniikkatreenin, muutaman askeleen välein käännössotkuja, sivuaskelia ja peruutuksia vauhdista. Onnille aina taattuja herättäjiä, setä skarppasi kivasti! Loppuun kiersi muutaman kerran lipputrangon (on muuten hienot urat nurmikossa...) ottaen vauhtia ruudun lopun seuruuta varten, eli kolmesta eri kulmasta sivulle seuraamaan. Ekoilla seuruuta muutama askel, vikalla pallo suoraan sivulle tulosta. Vähän jää väljäksi, täytyy varmaan ottaa muutama tällainen treeni ilman omaa liikettä, eli p-asentoon vauhdista eri kulmista...?

Intolle yritin kaupata liikkeestä istumista, mutta ei taaskaan halunnut osata, tyhmä liike o______O Hyvin pienellä avulla (vasen jalka viippyy maassa ihan hetken) istuu, mutta muuten seisoo ja voi vitsi, miten hienosti seinoo: Kahdella ekalla yrityksellä ilman apuja hienosti toinen etutassu ilmassa koko liikkeen ajan, kun eihän sitä käskyn jälkeen saa laskea, kiltti kun on :D Tietty ois ollut kiltimpää tehdä oikea jäävä.. Autoin muutaman kerran "mennään" hengailun aikana istumaan ja palkkasin, minkä jälkeen uusi yritys seuraamisesta ja kummasti onnisti, pallot lensi ja bileet oli pystyssä, aika lame :) Kyllä me nyt väännetään Miigiksen kanssa kättä, harvinaista. Loppuun raavittiin vielä vähän nurmea ja tehtiin super luoksetulo! Täysiä tuli, jarrutti ihan lopussa ja tuli tiiviisti. Harvinaista herkkua!

Olin ahkera ja nometin vielä vähän, mutta meni omituisen huonosti :/ Täytyy nyt pyöritellä näitä ajatuksia vielä tovi mielessä ja avautua tänne sitten ihan oman postauksen voimalla, kunhan saan asiaa vähän analysoitua. Smii oli kyllä ihan super väsy, sisällä silmät ("silmät...") lurpotti, mutta eihän se oma motivaatio nyt koiran virkeysastetta kysy, vai? No, hoisi hommat kotiin, mutta viimeinen puristus taisi vähän puuttua, kun palautuksissakaan ei ollut yhtään ylpeen näköstä otusta. Tästä masentuneena Onni ei päässyt suunnitellusti jäljelle, mutta ehkä ihan hyvä: Into voi viettää huomenna treenivapaata ja mä voin kohdistaa kaiken energiani Onniin, siihen kyltymättömään. Mietin (ja toivon), että Inton iän kanssa rupeaisi kestämään vähän isompaa treenirääkkiä, onhan se viime kesästä kehittynyt huimasti ja kuitenkin vasta kaksi... Nyt sillä taitaa olla kolmas päivä putkeen, kun ollaan treenattu kahdesti päivässä (plus pe tehtiin jotain, en muista mitä) ja tänään toinen treenikerta oli näemmä hintsusti liikaa.

Koitin myös ilmoittaa Onnin Lentsun tokokurssille heinäkuussa, jos mahduttaisiin höyryveturin kanssa mukaan :) Meinasit ensin mennä Inton kanssa, mutta jospa haettaisiin Onnille korvia ja uutta häiriötä.

Anna ja Onni ne yhteen soppiii! (Huom! koira seisoo puussa :)

Kyllä, juoksi kameraa päin. Ja kyllä, sattui.

Elämän vaikeat päätökset: Maistuu pahalle, mutta lentää. Ottaakko kiinni vai eikö ottaa? Ottaa, toistuvasti :D

Unettaa :)

2011-05-22T23:28:00.001+03:00

Olen viime viikkoina ollut palkkatöiden puolesta niin ylityöllistetty, että se on välttämättä vaikuttanut treenaamisen määrään. Plus, että olen siinä rajalla, ettei flunssa ole kaatanut täyspäiväiseksi vuodepotilaaksi. Ärsyttävää sinänsä, sillä huomaan töissä ja yöllä ennen nukahtamista suunnittelevani innokkaana milloin mitäkin treenejä ja analysoivani eri osa-alueiden juttuja, mutta energia ei nyt riitä ajatustason treenaamista pidemmälle. Valitettavasti saan yleensä parhaat ideani aina ennen nukahtamista, jolloin ne yleensä jäävät kirjaamatta ylös ja pakenevat siten treeni-ideoiden omaan taivaaseen. Tottiksissa ja tokossa on ohjatuissa käyty, joten sillä saralla pientä aktiivisuutta, mutta noutojutut on ihan jääneet ja sekös kiukuttaa.

Eilen raahustin töiden jälkeen ihanaan ilta-aurinkoon elukoitten kanssa lenkille ulkoiluttaen samalla vähän kameraa. Onneksi lauma liikuttaa toisiaan vallan mainiösti, eli mun tahti on toissijainen :)

Hertalla oli aivan yököttävä punkki korvassa, hyihyihyihyi! Se oli mennyt korvalehden sisäpuolelle sellaiseen pienen taitoksen väliin ja imenyt korvan ulkopuolelle asti varmaan pikkurillin pään kokoisen onkalon. Into taitavana paikallisti punkin (tai kraaterin) kiinnittämällä Hertan korvaan niin paljon huomiota, että kaksijalkaisten mielenkiinto kääntyi niihin myös. Luultiin vaan sitä ensin "SLE patiksi", kun punkkia ei tosiaan nähnyt piilopaikastaan, mutta nyt on mokoma nilvijäinen lähetetty henkilökohtauiseen Jukuparkkiinsa.

Tänään mulla oli sitten viikon ainoa vapaapäivä, eli reeniä reeniä! Tottiksissa voisi yleisesti kerrata parin viikon häppeninkejä. Edellisellä kerralla ohjatuissa tottiksissa aiheena paikalla makuu. Tehtiin rivissä kunnon häiriöllä ja ammuttiin. Itse olin kylki koiraa kohti ja käänsin välillä selkääni, muutaman kerran vahvistin pysymisä kehumalla. Pelkäsin Inton suhtautumista ampumiseen (=MIHIN TIPPU?) mutta se oli tottismoodissa ja kiltteili taas ihan kiitettävästi. Vilkaisi ekan paukun jälkeen ampujaa ja jatkoi sitten selkeesti "pysytässäpysytässäpysytässä" mantraansa suodattaen kaikki häiriöt. Kouluttaja kävi mm. koiran vieressä luoden mielikuvaa perusasentoon noususta (monille oli toooosi vaikea), kävi tunkemassa nakkipussia puolen metrin päähän ja houkuttelemassa, ammuttiin joain 4 keraa, tehtiin luoksetuloja ja heiteltiin leluja. Into tönötti kaikissa häiriösissä kiltisti ja otti oikeen sellaisen lasittuneen "noita ei saa huomata" katseen suoraan eteen :D Tosin I on p-olossa sellainen, että se ei halua myöskään multa kesken liikkeen palkkaa (lyhyet rauhalliset kehut etäältä on joskus ok vahvisteena, mutta palkka tulee kiitos vaan vasta liikkeen jälkeen), vaan se jotenkin pitää niitäkin häiriönä, kun eihän siinä nyt saa muuta tehdä, kuin maata/istua :) Into on tehnyt ihan laittoman vähän näitä ylihäiriköityjä makailuja, mutta no, mä luotan sen pysymiseen.

Seuraavalla kerralla henkilöryhmäiltiin ja sama superkiltteily jatkui, heilui ja pyöri ryhmä sitten miten paljon tahansa. Pitää vaan treenata yleisesti mutkikkaita käännöksiä, huomasin niissä pientä paineistumista, mutta ei mun mielestä johdu ryhmästä vaan juurikin mutkittelusta. Tämän jälkeen hieman seuraamista ampumisen kanssa, yhteensä 5 laukausta. Ekassa petti hetkeksi kontakti, mutta korjasi itse heti ja muuten pysyikin sitten mainiosti. Laukaukset niin, että tuli sivuilta tai edestä. Aika leikkipainotteinen, kun ollaan niin vähän tehty, eli aina onnistuneen paukku+kontakti pysyy jälkeen riehuttiin. Yhdessä pallopalkkauksessa juoksi pallon kanssa varastorakennuksen peltiseinää päin ja aiheutti päivän isoimman äänen...

Lisäksi ollaan parin viikon aikana tehty yksi onnistunut palkkaamattomuustreeni, jossa olin seuraamiseen hyvin tyytyväinen. Eilen illalla ennen nukkumaan menoa pitkästä aikaa pieni iltaruokatreeni nappulapalkalla siis, yllätyin sen fiiliksestä positiivisesti. Lyhyet ja tehokkaat treenit, joissa luoksetulon stoppeja, liikkeestä istumista, kaukoihin uuden vihjesanan ehdollistamista ja seuraamisessa ihan muutamaa askelta paikkaa plus käännöksiä. Loppuun leikki ja se ol siinä.

Onnille myös nappulatreeniä. Jäävien erottuluja (nyt menee hyvin, naks!:), luoksetulon stoppeja, seuraamisen sivuaskeleita, tunnari ja lyhyeltä matkalta pieneen ruutuun hakemista. Tunnarissa vasta toisella oma (10 sekasotkussa olevaa kapulaa), muuten kaikki kivasti. Kaukot tein huvikseni reilu 10 metristä ja kuvasin sivusta, kun en niiden tasoa tiennyt. Vähän liikkui, eli taas työstetään vaihdosten tekniikkaa (maasta seisominen on ollut ongelma, mutta se oli nyt ihan ok ja nyt istumisesta maahan ja seisomisesta istuminen vähän pissi.) Laitoin videon huvikseni TÄNNE. Ei välttämättä kuitenkaan näy :-O

Tänään potkaisin pojille jäljet ja niiden vanhetessa vähän tottisteltiin. Inton kanssa piti tehdä kokonaisia liikkeitä riehupalkalla, kun tarkoitus oli niitä vähän videoida. No tietty heti seuraamisen jälkeen loppui vaihteeksi kamerasta akku, kuten about aina kun saan jonkun kuvaamaan -_________-' Alku on ihan kivaa, mitä nyt on vähän edessä. Rupee täykkärissä ottamaan vähän painetta, mutta nostaa taas itseään juoksuosuudesta. Teen taas täyskäännöksen, surkeutuu ja lähtee vähän painamaan ja muutenkin valahtaa. Harmittaa, kun en ennen palkkaa tehnyt pientä pyrähdystä ja heti normaalikäynnille vaihdettuani palkannut, jolloin ois varmaan taas koonnut itseään. Vieressä on myös ruutu, jossa pallo valmiina. Into leikki vähän normaalia huonommin (valitettavasti ei tullut kokonaan videolle, oisin halunnut nähdä!), kun bongasi pallon ja rupesi vähän vilkuilemaan samalla ruuutuuuuuun. Tolpat on kyllä meille muutenkin isohko häiriö. Kontakti ei tipu, mutta tieto ruudusta ja pallosta häiritsee ja kerää siitä vähän painetta, kun haluis mut ei saaaa.Tästä voi muutenkin päätellä, että meidän on turha harrastaa mitään selkeää"pallo/ruokakuppi kehän laidalla"-kisapalkkauksia... No, täytyy treenata tolppahäiriöitä toiste. Tämä treenien ainoa videolle ehtinyt osuus löytyypi siis TÄSTÄ.Ainaisen "akku loppu" ketutuksen jälkeen meni vähän maku, joten tehtiin pari hyvää luoksetuloa, lelun kanssa muutama nopea istuminen ja sitten se ruutu.

Onni teki takapalkalla luoksetulon pysäytyksiä, apparin kanssa taas muutaman jäävien erottelun, metallilla hyppynoudon, kieputusseuraamisen ja loppuun pitkän ruudun, jossa palkka valmiina. Ei mitään ihmeellistä missään. Oon nyt tehnyt Onnin kanssa muutaman kerran luoksetulon pysäytystä liikkeenä takapalkalla ja heittopalkalla vain tolpan kiertojen yhteydessä ja nyt taas näyttää vähän paremmalta. Tämä on kyllä liike, jota en osaa kunnolla opettaa kummalekaan koiralleni. Onni kyllä erottelee suoran luoksetulokäskyn ja pysähtymiskäskyn treeneissä aivan älyttömän hyvin, mutta veikkaan kisoissa kiireen mun luokse olevan vakio... No, katsellaan.

Herttakin treenaili omia juttujaan ja kamera oli mukana, joten muutama otos tuli taltioitua. Inton juttuja en uskalla itse kuvata, kun pelkään niin sen menevän piloille, mutta Onnia nyt ei saa lässähtämään millään, vaikka sen kanssa säätäisi kameralla samalla, joten Intosta nolla treenikuvaa.

Minimimmi seuraa!

Asiaan kuuluvalla vauhdilla ruutuun.

Ja äkkijarrutus.

2 kg kapula ja niska tanassa :D

Intosta on vaan mökötyskuva autosta, nyyh pientä :)

Sitten ne jäljet. Sonni oli super, ohjaaja ei. 1200 askelta, kulmien määrää en muista, 9 keppiä, yksi hiekkatie ylitettäväksi, useampi pieni oja ylitettäväksi, yhden ojan kohdalla kulma plus piikki ihan lopussa. Välillä kovahko, puuskittainen tuuli. Vanheni reilu tunnin, semmonen ihmeen nurmi/niittypelto, joka nyt noissa kuvissakin taustalla näkyy. Mä kämmäsin jollain uskomattomalla tavalla alun janan, ARGGGGH! Multa pääsi liina irti, kipitin hakemaan sitä, siitä tuli joku ihme säätö, tallasin jäljen alun, sain itselleni raivarin ja kiehuin siinä hetken :D Ja koira meni ihan täydellisesti (okei, vähän lujaa...) siihen mun "OHO, LIINA!"-episodiin asti. Mä jotenkin häkellyin siitä hyvästä etenemisestä kai ja unohdin vaan pitää kunnolla kiinni :D No keräsin itseni, liinan ja koiran, päästin sen suoraan jäljelle ja setä lähti nuuhkimaan ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Se teki huiput kulmat, nosti JOKAISEN 9 kepistä ilman mitään mun osuutta asiaan, merkkasi niistä jopa muutamaa hiukan etukäteen ollen siis hieman esinehakuinen, ooooo! Sen ihan nenän vierestä lähti pieni pellolla piilotellut lintu eikä O edes katsonut. :) Hiekkatiellä oli vähän epävarma ja tarkasti metrin verran molempiin suuntiin, mutta eteni sitten hyvin. Vikana olevalla piikillä kämmäsin itse, kun luulin sen puuskuttaneen ohi (nenä merkkasin lähellä kulkevaa jälkeä ja luulin sitä piikin kodaksi) ja estin, mutta kun nenä vei eteen niin uskoin ja vielä muutaman metrin se jälki suoraan koiran nenän suuntaan (huomasin itsekin, että kas tässä nämä mun askeleet...) Otti siis mun estoyrityksistä vähän turhia kierroksia ja jännäsin kahta vikan suoran keppiä, mutta rauhoitti sitten taas jäljestämisensä ja ilmaisi molemmat kepit asiaan kuuluvalla tavalla. Palkkasin muistaakseni about 6/9 kepistä pallolla, yhdestä namilla ja muissa pelleiltiin kepillä, joka ei oo vielä kaupeen pop tapa, mutta yritetään. Hemmetin minä ja jana, super koira!

Inton jälki oli ihan kamala... Alkuun sai nostaa jäljen noin 4 metrin päästä ja se sentään onnistui. Kulmat meni lähes kaikki (8 kpl?) huonosti, suorallakin oli vähän hapuilua ja esineistä ajoi useasta yli. Olisin ottanut sen muuten pois jäljeltä, mutta kun piti löytää ne rasiat ja ilman koiraa se ei olisi onnistunut, vaikka ei siiä nytkään niin kauheesti apua ollut. Yksi siis kuitenkin katosi etsintäyrityksistä huolimatta o___O Muutamassa kohdassa merkkasi esineet, muttei ilmaissut ilman vaatimista ja osassa vaan porskutti "JÄLKIJÄLKIJÄLKI"-meiningillä ohi mitään esineitä edes huomaamatta. Ruohooli ärsyttävästi niin pitkää, että ne ei omaan silmään pongautunut riittävän aikaisin. Mä niin osaan rakentaa näitä päättömiä jälkikoiria.... Kävi siis ihan liian kuumana jäljelle ja taisi olla ihan liian haasteellinen kieputus muutenkin. Analyysit on päässä, mutta tekstin pituuden takia jätänkin ne nyt vaan sinne, varsinkin kun vitsittää :P Pakko oli illalla ajaa helppo 5 esineen ja 300 askeleen + 3 kulman paikkailujälki, joka onnistui hyvin. Vaatimustaso ylös ja suorituksen vaikeusaste alas ja niin se lähti taas rullaamaan paremmin. Mä oon aina niin helposti ihan liian löysäilevä liinan toinen pää! Muta joo, ehkä ne kepit saa sittenkin odotella, kunnes nuo rasiat nousee taas asianmukaisesti.

Onni sai tehdä kaksi janatreeniä metsään paikkailuna mun kämmeille :D Eka ihan ok, otti takajäljäljen mutta kääntyi "jälki"-käskystä. Jäljesti kivasti metsässä pitkällä liinalla 90 askeleen matkalla ja ilmaisi molemmat kaksi keppiä, joista jälkimmäisellä palkkana pallo. Siitä toiselle janalle, joka meni suoraan nappiin. Hypetän vielä vähän niitä keppejä tässä, eli hiukan edellistä pidempi (joku 150?) askelta ja 3 keppiä tässä vikassa reenissä. Niistä ensimmäisestä Onni jäljesti noin metrin ohi, sai kepistä hajun ja palasi takaisin ilmaisemaan sen. Pakko oli pallotella palkkio moisesta esinehakuisuudesta :) Toka esine normaalisti, mut vielä vika oli toinen työvoitto. (Painotan vielä, eli pitkällä liinalla metsässä ja päätökset täysin Onnin päädyssä). Jälki loppui sellaiseen todella karuun kuusen aluseen, jossa vain havunneulasia ja käpyjä ja muutama risu. Koska jälki oli tuore, hajut levisi todella laajalle tässä. Onni sai liinan toisessa päässä hajun kepistä ja jumankekka se etsi sitä! Ei yrittänyt jatkaa matkaa, ei ilmaissut turhautuneena mitään vääristä pienistä risuista vaan etsi ja tarkensi ja TSÄDÄÄM, jopa löysi. Se, jos mikä oli tennispallon arvoinen juttu koiralta, joka kuukausi takaperin melkein sylki esineiden hajulle ja ilmaisi ne niiiin pitkin hampain :D Ärsyttävästi mun kisahaaveet nousi taas, kun janatkin sujui :) Miksi kynnys osallistua pk-kokeeseen on niin korkea? Ja miksi mä en toivu Onnin kanssa näistä luottamusongelmista? Ja ennen kaikkea, miksi mun maailma muka kaatuisi yhteen epäonnistuneeseen janaan? :D Noh, sen kun tietäisi...

Pitäisi taas aktivoida treenipäiväkirjan paperiversio, mutta muutenkin semiaktiivinen päivitystahtini kärsisi ehkä vähän liikaa, kun sitä rustailisin tämän sijaan. Mulla on tosin yllättävän pitkä treenimuisti, jotain sentään, millä voi leijua :) Pyörittelen sen verran ahkerasti niitä jälkikäteen mielessäni, vaikka harvemmin kunnolla mitään ylös rustaankaan. Ja no, eihän näitä ole pakko lukea, mua vaan hävetää aina yhtä paljon nämä kilometripostaukset, joiden sisältö on lähinnä "blääblää ja sittenb blää", kun oikeesti voisin tehdä pienemmistä aiheista sopivan tiiviitä ja kiinnostavampia, ennen kaikkea luettavampia tekstejä :)

Julkaisemattomia kuviakin on jonossa varmaan tuhat....

Äiti oli kuvannut aamulla tulppaaneita ja Onni oli tunkenut väkisin mukaan kuvaan :)

Melkein mies

2011-05-17T21:53:00.001+03:00

Inton mittari saa tänään uuden täyden lukeman sen täyttäessä kaksi vuotta. Onnea ukkeli ja sen Höpöt siskot ja veljet :) Synttäripäivän kunniaksi löysin sopivan BH-kokeen, johon se nyt on toiveikkaana ilmoitettu. Seuraava luonnollinen askel oli kaivella muistista liikkeestä istumista, joka meni odotetun huonosti. Ja pitihän sitä synttäreiden kunniaksi vähän seistä:

Vakavaa puuhaa

Liikkeitä koitettiin kuvailla joskus huhtikuun puolella, julkaistakoon ne juhlan kunniaksi:

Jalkoja piisaa :D Irtonainen kyynärä ja ristiinkin se astuu?! Onneksi vapaana ravi on paljon nätimpää :)

Ohjaajan liikkeet, ja tanner tömisee! :DDD

No ihan vähän jos fiiliselisi, Inton ekat päivä:

Ekalla kotimatkalla

Kotona

Ja kotona. Onpas meillä ollut vauhdikas vauva :D ...

Hereillä, wuhuu!

Voi, mikä kukkaispoika!

Kauden ensimmäinen koitos

2011-05-08T21:59:00.000+03:00

Vietettiin tänään Inton kanssa pitkä, mutta varsin tyydyttävä päivä Vehmaalla nomen alokasluokan koetoksessa. Olotila on tällä hetkellä äärimmäisen kuollut, silmät harottaa suuntaan jos toiseenkin ja koira nukkuu niin sikeästi, että sillä on ajokoirakorvat :) Oltiin aamupäivän kolmas koirakko ja vuorossa joskus kymmenen aikoihin, jäljelle päästiin muistaakseni vasta noin neljältä. Lisäksi koepaikalle oli matkaa 1,6 km eikä sinne saanut autoa parkkiin, joten talsittiin tätä väliä ees ja taas varsin runsaasti ja käytiin välillä lätäkössä uimassa, että nyt on oikeesti viimeisetkin mehut rutistettu meistä kahdesta. Oli taas paikalla niin kivoja ihmisiä, ettei voi uskoa! höpöttelin ummet ja lammet monta tuntia toisen jälkeä oottelevan ohjaajan kanssa, kyllä nomessa vaan törmää aina niin reippaisiin ja rempseisiin ihmisiin. Jollainen en kyllä Turkulaisten geenieni takia ole, mutta onneksi ne muut on! :D

Koe oli musta tosi kiva alokkaan koe:

Ekana käveltiin metsätien reunaan kalpeina ja kalvettiin entisestään, kun käteltiin tuomaria ja turistiin ilmi koiran ikä sun muut mukavuudet. Tässä Into päästi ilmoille muutaman piipahduksen, höh! Remmi pois ja seurautus metsätietä pitkin vähän matkaa ampujaa kohti. Tuomarin käskystä seis haulikkomiehen viereen ja nenä kohti metsää, eli "kaaviossa" kohta 1. Ykkösmarkkeerauksena myöhemmän hakualueen reunaan varis laukauksen saattelemana ja koira tuomarin luvan jälkeen noutoon. Eipä siinä mitään ihmeellistä, linnulle ja takaisin. Vähän kävi vieressä seisovalle tuomarille näyttämässä, että tsekkaa kun mulla on tää tipu :D

Varis tuomarille tarkastukseen ja metsätietä pitkin kohti rantaa ja toista ampujaa, matkalla laukaus. Pysähdyin Inton kanssa kuuntelemaan laukauksen. Kävi aika kuumana, mutta pilli pysyi poissa kurkusta, joskin kuumakalleilun seurauksena jtkoi mun pysähtymisen jälkeen muutaman askeleen matkaa ja päätyi kuuntelemaan laukauksen yksinään mun edessä, kun ei ehtinyt ennen paukahdusta korjaamaan takaisin viereen. Köpötettiin "epämääräisen lutakon" luokse, josta lähetys linjalle. Lutakko oli siis sellainen pieni kuoppa täynnä vettä, keskellä minikokoinen saareke ja sen vieressä kaislikontapaista ja siellä piilossa lokki. Lähetettiin linjalle ylhäältä alas rinnettä, siitä veteen. Into lähti ensin rantaan, kutsuin heti takaisin ja lähetin veteen, mistä ui sen hyvin lyhyen matkan siihen minimaaliseen saarekkeeseen. Pysäytin siihen ja ohjasin oikealle lokille, jonka heti suunnan saatuaan bongasikin, nappasi suuhunsa ja palautti mallikkaasti. On se vaan niin vaikeeta mennä suoraan, höh. I otti ihan selkeesti siitä saarekeesta (tai ennemminkin hiekkamöykystä) kiintopisteen siellä hurjan muutaman metrin päässä eikä ottanut siis mun antamaa suuntaa vaan "vähän siellä päin" olevan kiintopisteen, joka oli niin ikään melkein mun määräämässä linjassa.

Tämän jälkeen kaavion kohtaan kolme, eli hakuun. Metsätietä sai käyttää koko pituudeltaan lähetyksissä, joissain kohdissa oli kuitenkin vettä täynnä olevia kuoppia, joista ei ihan heti tullut mieleen lähettää. Riistoja oli 6, joista 5 tuli vaivattomasti ja kauimmaista laajensi hakemaan, mutta ei sitten löytänyt. Tuomarin sanojen mukaan oli vaikeasti tuulen alla, joten saatiin tämä anteeksi, kun kuitenkin irtosi etsintäpuuhiin. Hausta löytyi sorsa, variksia ja lokkeja. Kauimmainen oli fasaani ja se jäi tosiaan löytymättä. Vaivatonta hakua, hyvin nopeaa ja kaikki ylösotot ja palautukset super. :) Meidän ojien yli hypityt palautustreenit näyttäisi yös tuottaneen tulosta, koska koira ei edes harkinnut palautusmatkoilla kiertävänsä vesikuoppia vaan suoraan yli raato suussa, vaikka kiertäminen olisi ollut helppoa, kun lätäköillä leveyttä ei kovin montaa metriä ollut. Näemmä treenaaminen oikeasti kannattaa, koska suoraanhan sitä tultiin.

Haussa Into lähti siis fasaanin ollessa yhä hukassa laajentamaan sivusuunnassa, joten sain käskyn kutsua koira pois ja siirryttiin viimeiselle markkeeraukselle. Seurautus rantaan kaislikkoon, jossa viimeisenä sorsalla laukauksesta markkeeraus veteen. Tehtävänä helppo, mutta maastolta vaikea ...pienelle... koiralle. Into tappeli ensin tovin päästäkseen riistalle, mutta matka takaisin se vasta olikin vääntöä. Oikeesti meinasin saada sydärin, kun raukka puskee sorsa suussaan kaislamattoa pois edestään ja pyörähtää vedessä jopa jotenkin epämääräisesti ympäri, kun ei vaan pääse eteenpäin. Tovin mua kohti puskettuaan kokeili muutamaa metriä sivummasta ja onneksi tästä sai taisteltua itsensä vähän paremmin rantaan, vaikka aika työn takana tämän tirpan palautus oli. No, koira kiinni ja pienen jännäyspuheen jälkeen passitus odottamaan jälkiä. :) Muuta miinusta ei tosiaan tässä kohdassa saatu, kuin maininta alun piipahduksesta.

Jäljelle Into lähti hyvin, mutta ilmeisesti jos tuomarin kommentin ymmärsin oikein, niin juoksi sitten vähän matkaa jälkeä edettyään vahingossa pois siltä. Palasi jäljelle ja rymisteli metsään. Ja sitten kesti. Ja keeeesti. Lopulta rynni paikalle jättipupu suussaan ja mä sain taas henkeä :D Jäljen olosuhteet oli aika haastavat, kuiva maasto pitkän päivän jälkeen ja väsyneitä koiria. Mua harmitti ihan sikana, kun kaksi muuta jäljelle päässyttä koiraa palasi ilman pupua, kun ne oli tehneet niiiiin hyvin töitä.

Koepöytäkirja:

Haku: Kattaa aluetta hyvin. Löytää 5/6. Hyvä into ja sopiva vauhti.

Ohjattavuus: Täyttää luokan vaatimukset. Tottelee ohjaajan kaikkia signaaleja.

Paikallistamiskyky: Näkee heitot, suorittaa tehtävät itsenäisesti.

Reagointi laukaukseen: Tarkkaavainen. Pysyy ammuttaessa paikallaan.

Riistan käsittely: Moitteetonta.

Vesityöskentely: Työskentelee mielellään vedessä.

Jäljestämiskyky: Selvittää jäljen, noutaa kanin.

Yleisvaikutelma: Erittäin työhaluinen, vauhdikas hyvän riistainnon omaava koira.Ohjataan miellyttävästi. Selvittää kaikki kokeen tehtävät.

Tuloksellisesti ollaan siis saavutettu nomessa kauden tavoitteet, nyt vaan treenaillaan rauhassa lisää ja koitetaan päästä muutamaan alokkaan kokeeseen keräämään molemmille lisää kisakokemusta. Avoimesta ei todellakaan haaveilla ennen ensi kesää, mutta kyllä me sinne hitsi vieköön vielä joskus mukaan tungetaan!

En yleensä niin kauheesti näistä palkintokuvista tykkää, mutta...

Nyt peiton alle, me molemmat --->

Jätkien jäljestelyt

2011-05-08T00:20:00.000+03:00

Jospa sitä satuilisi taas varmaankin melko pulskaksi paisuvan treenipostauksen, lycka till lukemaan rupeaville.

Aloitetaan Onnin jälestämisestä. Eli tämän päivän jälki plus yleisiä ajatuksia eri osista tuleepi tässä: Noin tuhat askelta kuivalle savipellolle, 8 keppiä ja muutama satunnainen evästys. Kulmia iisisti vain kahdeksan ja alkuun noin 10 metrin jana. Vanheni vajaa tunteroisen. Lähetin jäljelle myötätuuleen hieman viistossa jälkeä kohti niin, että lähtisi varmasti jäljestämään oikeaan suuntaan. Eteni suoraviivaisesti nenä maassa jäljelle saakka, josta lähti just eikä melkeen jälkeä pitkin etenemään. Nämä jäljen nostot on meille aina onnistuessaan iso juttu ja nyt ollaankin saatu edellisillä jäljillä onnistuneita janoja neljä viidestä. Tuo yksi täydellinen epäonnistuminen palautti kyllä tehokkaasti maan pinnalle, kun koira vain kohelsi nenättömänä tuoreen jäljen yli järkyttävillä kierroksilla ihmeellistä mutkaa pitkin. Oon kuitenkin ottanut janaan vähän erilaisen lähestymistavan, joten nyt koheltaminen tietää neutraalia lähtöpassia pois jäljeltä. Aikaisemmin yritetyt vaatimiset ja uusintalähetykset kun aiheuttivat vakiona vain kierrosten nostoja ja yleistä levottomuutta alkuun. Onni on nostanut jälkiä pidemmiltä matkoilta mun liikkeen eteenpäin viemänä niin, että ollaan keskitytty nimenomaan sopivaa fiilikseen minun liikkeen vahvistaessa samalla koiran etsintälinjaa suoraan eteenpäin. Lyhyemmiltä matkoilta (niin kuin tänään tuo vajaa 10 m) olen myös lähettänyt koiraa jäljelle nyt muutaman kerran onnistuneesti. Talvella saamiani janavinkkejä lähden soveltamaan meidän harjoituksissa heti, kun saadaan tuo koiraan ja ohjaajaan iskostettu ahdistunut kohelluspaniikki jäljen oikeaoppisesta löytämisestä muutettua itsevarmaksi etenemiseksi.

Itse jäljestämisestä mulla ei ole Onnin tapauksessa juuri mitään sanottavaa, se jäljestää uskomattomalla antaumuksella ohjaajasta piittaamatta, tekee harvoin virheitä ja selvittää tekemänsä pääsääntöisen järkevästi. Aikaisemmin Onnilla on ollut joskus tapana ottaa hirveä "paniikki" kulman ollessa vähääkään hukassa ja kiire takaisin jäljelle muuttuu niin pakottavaksi, että nenä menettää toimintakykynsä, vaikka näennäistä etsintää tapahtuukin. Nykyään nämä harhanuuhkaisut ovat ainakin toistaiseksi aiheuttaneet vain sopivan tarpeen päästä takaisin juuri jäljen päälle, mutta O on onnistunut olemaan lietsomatta itseään löytämispaniikkiin ja siten onnistuukin etsimään itsensä oikeasti tehokkaasti muutamalla nuuhkaisulla takaisin askeleille. :)

Myös esineillä ollaan edistytty mukavasti, tänään nousi kepeistä kaikki kahdeksan ja vain yhdellä niistä jouduin vaatimaan ilmaisun loppuun saakka estämällä :) Tosin kuiva savipelto on varmasti keppie löytymisen kannalta hyvin helppo, kun maaperässä ei juuri muita häiritseviä hajuja ole? Silmillään se ei niitä kuitenkaan missään nimessä löytänyt, kun en itsekään meinannut niitä sieltä erottaa, sen verran hyvin olin puutikut sovittanut pellon väriin. Olen nyt palkkaillut kepeistä runsaasti pallolla, aina ilmaisun ollessa riittävän laadukas eli ennen kaikkea riiittäästi Onnista itsestään lähtöisin. Pallottelun jälkeen olen laskenut koiran takaisin sopivaan jäljestysmoodiin jatkamalla leikin jälkeen makuuttamista ja asettanut namin askeleelle koiran eteen. Tätä palloilua on tehty ennenkin, mutta vain ylläripalkkoina parhaista esineistä, kun taas nyt palloa saa vähintään mälvätä lähes aina. Täytyy kuitenkin pian lähteä vähentämään pallottelu takaisin sopivan satunnaisiksi ylläreiksi, mutta vahvistetaan nyt vielä hetki mahdollisimman runsaskätisesti tuota keppien ilmaisua leikillä, kun se on selkeästi tuottanut tulosta :)

Ei kai Onnin jäljestä oikein muuta. Nyt täytyy vain pitää oma pää kylmänä, eli oma jäljestämisinnokkuus kurissa. Varmasti puolet meidän ongelmista on johtunut mun liian kovasta jäljestystahdista, kun koiralla on pysynyt menossa mukana vain motivaatio järjen ja nenän jäätyä kyydistä ajat sitten. Kauhea kisakutkutus vaivaa taas, mutta en enää jaksa oikein edes toivoa, saati uskoa meidän niin "pitkälle" pääsevän. Musta aika kamalaa, että jäljestäminen on mulle yleensä se ykköshimotus, mutta oikeasti mulla on siihen lajiin ollut kaikkein vähiten opastusta ja apua, joten olen asian kanssa aika hukassa. Mutta on se vaan niiiiiiin kivaa, ja näitä omia pähkäilyjä ja suunnitelmia on ihana puida ja testailla, vaikkakin tavallaan vähän noloa lähteä jakamaan eteenpäin, jos vaikka siellä joku osaava lueskelee :D

Jäljen vanhetessa tein Onnille myös esine-etsinnän, joka oli vähän niin kuin pakosta motivoitu, sillä jalan liikkeellä ollessa jouduin jättämään koiran vähän matkan päähän odottamaan aluetta tallatessani. Ei nähnyt siis mun touhuja metsässä, mutta näki mun häipyvän sinne. 80 metriä syvä ja 30 metriä leveä alue kolmella pienillä syvyyserotuksilla noin takarajalle jätetyllä esineellä (pieni muovinen heijastin, hiustenkiharrupatukka ja koiran tassuheijastin :D). Olisin tehnyt leveämmänkin, mutta oma kunto ja motivaatio kielsivät tallaamasta yksinään yhtään isompaa aluetta. Lähetys tapahtui ylämäkeen niin, että koira katosi mäen päällä näkyvistä. Rinne aika helposti juostavaa maastoa, mutta puolessa välissä muuttui runsaaksi aluskasvillisuudeksi ja ryteiköksi. Tarkoitus oli etsityttää esineistä vain kaksi, mutta olin ahne porsas ja väänsin väkisin itselleni myös kolmannen. Ensimmäiselle O lähti suoraviivaisesti edeten alueen reunaa ja kiikuttaen mulle ensimmäisen esineen juuri, kun sekunttikello näytti lähetyksestä aikaa kuluneen minuutin verran. Töhkättiin hetki paikkaa vaihdettaessa (tai siis istutin tämän jälkeen haukahtelevaa Onnia hetken vieressä ennen etsimään lähettämistä -____-). Toinen esine palautui mulle noin kymmenen sekunttia yli kahden minuutin kohdalla. Järkevänä olisin palkannut ja lopettanut, mutta kun me niin harvoin esineitä treenataan, niin olihan sitä sitten pakko ottaa kaikki ilo irti... :D Eli koira etsimään vikaa esinettä. Onni kuitenkin päätti, että ei noin kapealla alueella enää mitään voi olla. Ampui kerran sivusta yli, korjasi takaisin alueelle ja etsi sieltä hetken, mutta lähti sitten laajentaamaaaaaaan oikeen kunnolla. Kutsuin takaisin ja lähetin alueelle, mutta ampui nyt toisesta sivusta ulos. Taas setä takaisin ja etsimään, nyt kiltisti suoraan eteenpäin ja kohta viimeinen esine suussa takaisin. Kolmas esine kädessä sekkari näytti aikaa kuluneen 5 min ja 40 sekunttia, buu! Kellottaminen nyt oli vähän turhaa tuollaisella alueella, mutta halusin vähän vinkkiä koiran käyttämästä ajasta, sitä kun on niin vaikea arvioida.

Into ei jäljestänyt tänään ollenkaan, mutta kyllä se viikon aikana on muutaman mokoman töhkännyt läpi. Hieroja kävi kotikäynnillä muistaakseni keskiviikkona Kärsäeläimen oltua jokseenkin levossa siihen saakka. Itse olin tuolloin töissä, joten nämä onkin sitten toisen käden kuulumisia. Hieroja oli kuitenkin nähnyt etuliikkeissä jotain pientä epäpuhtautta ja löysi lavoista lämpöeroja? En nyt muista ihan tarkkaan enää, mutta pointti siis se, että koira oli ilmeisesti reväyttänyt itsensä, mutta levossa oli jo lähtenyt hyvin paranemaan ja ongelmasta oli enää pieniä jäänteitä jäljellä. Hyvä oli kuitenkin taas tsekata pomppurotta läpi, jotta voin ainakin itse nukkua yöni rauhassa :) Into sai myös kehuja erinomaisesta lihaskunnosta, mikä on mun mielestä yksi parhaista kommenteista, jonka omistaja voi koirastaan saada. Eikä tämän tyyppisillä koirilla ihan joka päivä tulla lihaksia ihastelemaan, ne kun ei turkin, rakenteen ja koonkaan takia aina ihan kilometrien päähän paista. Joku lihaksikas rotikka (ei kyllä ihan jokapäiväinen näky) vaan on niin makee, kun reisilihakset pullistelee!

Mutta Inton treenit on olleet siis aika vähäisiä muutamaa jälkeä ja viime päivien nomen parissa vietetty puristusta lukuun ottamatta. Nomen angstit jäänee toiselle päivälle. Yleisesti Inton jäljestyksen kehittymisestä muutama sana voisi kuitenkin olla paikallaan. Perus jälki vaatii itsessään vielä selkeästi hiontaa kulmista puhumattakaan. Intolla on usein niin kova meno päällä, että se paahtaa vähän jäljestä sivuun, minkä seurauksena iskee "ÄÄÄÄÄK, EN OLE TÄYSIN JÄLJELLÄ" -paniikki. Onnimaisesti se ei kuitenkaan ala itse määrätietoisesti nuuhkuttamaan itseään takaisin askeleille, eikä se kyllä reagoi samanlaisella paniikillakaan. Jos Onnilla nousee kierrokset ja nenä hukkuu hukkapaniikissa, se alkaa kuitenkin etsiä jälkeä useammasta suunnasta pienehköllä alueellä lähtien siitä laajentamaan ympäriinsä tai sitten edestakaisin sinkoillen, mutta kuitenkin tietyllä tavalla järkevän näköisesti (en oikein osaa selittää tätä.) Intolla on kuitenkin sellainen "silmät kiinni, toivon parasta"-meininki ja se jatkaa kierroksia nostaen matkaansa suoraan eteenpäin ikään kuin toivoen, että tuurilla se tulee vielä vastaan :D Välillä joutuu tovin jos toisenkin odottamaan, että se saa oikeasti kerättyä itsensä takaisin jäljestysmoodiin ja nuuskuttelee itsensä takaisin jäljelle. Ei näitä nyt ihan vakiona satu, mutta kun käy niin koira yleensä reagoi luottamalla siihen, että edestä löytyy kun tarpeeksi lujaa menee :P Kulmilla tuo haluaa myös tarkistella suunnan jos toisenkin ja ne on muutenkin kaikkea muuta, kuin tyylikkäitä tai luotettavia. Kaikki pienet purkit se ilmaisee hyvin tunnollisesti, merkkaa ne yleensä itseasiassa jo kaukaa ja sitten lähinnä onkin mun tehtävä vaatia, että jäljestää kuitenkin nätisti sinne esineelle, ettei rupea jossain vaiheessa oikomaan :) Myös esineillä palkkautuminen on ihan eri luokkaa Onnin kanssa... Siinä missä Onnille itse palkka on tärkeä, Intolla tärkeintä on se, miten minä suhtaudun tähän (luonnollisesti upeaan ;) löytöön. Namit purkin sisältä on ok, mutta parasta on kun mä vedän syvään henkeä ja teen siitä purkin avaamisesta oikeen jutun. Into vaan levittelee kärsäänsä ja häntä nousee makuullakin ylös jousena :) Joskus saalistetaan esinettä tassuilla läpsien ja lopulta ne namit onkin sitten oikein voitto kotiin, kun niistä on tehty jänniä. Muutenkin ihanaa, kun tuo on aivan onnesta soikeena siitä, kun itse ilmaisen tyytyväsiyyttäni sen löydettyä esineen. Onni haluaa pallon tai äkkiä takaisin jäljelle, kehuista ja esineistä ja nameista ja muista mutkutuksista viis, kun mieluiten ei ilmaisisi ollenkaan. I:n kanssa tulee oleman niiiiin paljon helpompaa, kun se palkkautuu sosiaalisesti ja varmasti tulee myös leikkimään kepeillä aikanaan hyvin. :) Mutta töitä on edessä paaaaaljon! Pian pitäisi kuitenkin ruveta vaihtamaan purkkeja kepeiksi, ettei jumituta näihin. Jälkeä ollaan nostettu myös alkeellisesti niin, että koira on mun liikkeen mukana edennyt suoraan, mutta näitä on niin vähän alla, että idean siemen on vasta kylvetty. Muuten tulee mieleen vielä myös noiden kahden erona se, miten nopeasti Into oppii ja kehittelee jäljellä juttuja. Onnin kanssa asiat on olleet pääsääntöisesti helppoja tai vaikeita. Ne joko sujuu tai sitten väännetään, kuten on ehkä bloginkin kautta joku huomannut :D Harvemmin kuitenkaan tulee mitään isoja ylläreitä eikä tuo varsinaisesti keksi mitään uutta. Into taas kehittelee vähän kaikenlaista, pitää itse olla valmiimpi kaikkeen. Toisaalta se myös uskoo ja oppii nopeammin pois pahoistakin jutuista, ei ole ollut mitään järkyttävää vääntöä, ainakaan vielä. Esimerkiksi yhdellä jäljellä Into yritti jostain mielenhäiriöstä johtuen ohittaa muutaman esineen ilmaisematta, vaikka selkeästi merkkasi ne. Olin tästä aivan järkyttynyt ja seinään juoksemassa, sillä kuvittelin rakentaneeni jälleen lahjakkaasti esineille evvk:ta tuumaavan koiran. No olin itse ajan tasalla ja sain vaadittua asianmukaisesti ilmaisut, hyvä minä. Seuraavalle jäljelle Inton kanssa lähden Onnin jääräpäisyyteen tottuneena valmiina tappelemaan esineiden kanssa, mutta kilttinä ja oppivaisena otuksena Into päättääkin yrittää ilmaista ensimmäisen esineen hajun jo monen metrin päästä heittäytymällä kiireen vilkkaa maahan, kun viimeksihän oli tuhma jos yritti ohittaa. :) Keräsin oman leukani maasta ja odotin kaksi sekunttia, minkä jälkeen näen koiran herneiden kolisevan, otus nousee ja nuuskuttelee itsensä sikapikaa ihan esineelle ilmaisten sen ja päästen ilokseen palkalle. Ja nyt homma toimii tältä osin taas ihan mutkattomasti, ainakin seuraavaan otuksen uuteen ideaan saakka :P Kyllähän nämä erot on muissakin lajeissa nähtävissä, mutta jäljellä kaikkein selkeimpänä. Into on kyllä paljon opettavaisempi, kun sen kanssa täytyy olla koko ajan niin skarppina. Ennemmin musta kyllä tuntuu, että Into on tässä asiassa normaali palautteeseen vastaava oppivainen koira, Onni vain poikkeuksellisen jääräpäinen.

Että semmosia ajatuksia pyörii tällä hetkellä päässä näiden muka palveluskoirien puuhasteluista. Nyt nukkumaan, kunhan saan itseni ängettyä pois tästä sohvan nurkasta, johon Onni on mut blokannut raskaasti nukkuvan ruhonsa avulla :D En edes jaksa tarkastaa typoja, sen verran paljon on kello, eli anteeksi taas järkyttävät lausepituuteni ja paikoitellen paikkoja vaihtaneet kirjaimet :)

Se on seittemän!

2011-05-06T23:37:00.000+03:00

Voi Onnia, ikää tulee vaan vauhti ei hidastu, ja hyvä niin! :) Jos on äitiinsä tullut niin juoksee kyllä hautaansa saakka, kynttilää on kuulemma vaan kauheen kiva polttaa molemmista päistä. Fiilistelin eilen vanhojen kuva-albumien parissa melkoisen haikeana, nyyh. Pakko oli napata muutama kuva tänne saakka, vaikka laatu ei päätä huimaa. Varsinkaan kun nyt ei ole järin monisanainen olo, tuottaa nämä muutamat lauseet jo riittämiin haastetta. Alla olevat vauvakuvat on taltioitu taatulla "kuva kuvasta"-tyylillä, kiitos skannerittomuuden, *köh.

Ihan pieni!

4 vk

7 vk ja häntä pystyssä pienestä pitäen

Turha sitä on Intolle hermoilla, jos on itse ollut ihan riehuräyhäpentu

Ekan näyttelyn palkinnot, voi kun olin niiin ylpee :)

Osku ja Mini-Mönni

Kaksi (ikuista) murkkuikäistä tolleshowssa 2005. Rip häntäkarvat, joita ei ole muuten tämän jälkeen enää näkynyt.

Onni ja Tara-sisko himpun yli yks vee.

Kuvapläjäys jatkuu maaliskuussa otetuilla herutuskuvilla:

Kontaktiravia, meillä kun ei oikein muuta osata.

Synttärilahjaksi Onni sai nuuskutella jäljen, riehua kameralle ja viettää oikeen pitkän kaavan kautta laatuaikaa äiskän kanssa ilman sitä kylkeen kasvanutta Kärsäeläintä. Tukevasta unesta päätellen taisi kelvata.

Koira ja kuva molemmat tärähtäneitä, jep!

Onni on oma koira <3

Vieterit vajaalla teholla

2011-04-28T22:12:00.000+03:00

Toisilla on kevättä rinnassa, meidän Intolla jaloissa. Viimeaikoina liikkuminen on ollut jopa vieterikintulle varsin boing painotteista, joten eihän se liene kenellekään yllätys, että nyt se pirulainen ontuu. Ei mitenkään isosti, mutta kuitenkin. Lenkin jälkeistä rasitusta seuraavan levon jälkeen se jättää etupäänsä venyttelemättä ja onnahtelee toista etujalkaansa muutaman metrin, kunnes lihakset vähän vetristyvät. Ensimmäisenä iltana laitoin onnahtelut puutumisen piikkiin, mutta seuraavan päivän toistunut mokoma nosti oman hälytystason huomattavan korkeaksi. Tänään sitten sain äidiltä vahvistusta, että se oli nähnyt saman mokoman. Muuten liikkeet on normaalit, mutta jotain siellä häikkää, kun levon jälkeen onnahdellaan ja etupään joogaaminen on vähentynyt huomattavasti. Fyssariaika varattu ja nyt pitäisi saada koikkaloikkaaja pidettyä rauhassa, hmm. Into on tuon räjähtävän energiamääränsä kanssa ihan uskomaton, se vaan juokseepomppiijuokseepomppii ilman järjen häivää. Kyllä Onnin ja Hertankin hengen puolesta saa välillä pelätä, kun ne rallittaa aiheen x takia, mutta kun tuo yksi ei vaan tunnu tietävän jarruja tai kehonsa rajoja.Mutta eipä koiralle voi minuutin välein kertoa, että nyt olet itsellesi vähän vaarallinen, pyrittävä vaan niitä tappavimpia juttuja karsimaan.Onneksi sillä on kohtalaisen kuminen ranka, kuten fyssarikin naureskeli :)

Äidin edellinen tilapäivitys kuvaa meidän kaikkia koiria just niin osuvasti, kuin muutamaan lauseeseen voi tiivistää:
"Hulluttelemassa Vähäjoen rantamilla. Menomatkan Onni kantoi joesta sukeltamaansa kiveä ja paluumatkan löytämäänsä vanhaa jalkapalloa. Aarteet on ihania. Hertta päätti uida joen yli viheriämmille niityille popsimaan jäniksenpipanoita. Into juoksenteli nuoruuden innolla ja "putosi" muutaman kerran jokeen. Jarrut puuttuu. Illalla totisempaa tottistelua."

Pyllyjä! <3

No ei tottisteltu poikien voimin. Hertta edusti yksinoikeudella ja mä stressasin kotona neliraajahalvaus (...) potilastani. Aiheena olisi ollut vielä A-estenouto, että sinne vaan rikkomaan jätkä kokonaan. Nyt meillä jää sitten kolmet tottikset väliin, kiukku! Nomeilun tauko harmittaa eniten, kisatkin pukkaa päälle... Pupua voisi kantaa remmissä joku päivä, mutta muuten siis roikkuu setä remmin päässä. Tai pikemminkin omistaja :P

Taas jää kaikki treenit puimatta, mutta yleisenä toteamuksena lajikirjon mukava laajuus, kun motivaatiota on riittänyt vähän suuntaan jos toiseenkin. Meno joka suunnalla on toiveikkaan mukavaa. Jännästi tauon aikana Into on nomessa ja jäljessä muuttunut vähän erilaiseksi, eli täytyy vähän muuttaa omaa asennoitumistaan ja painottaa treenejä eri tavalla. Esimerkiksi jäljellä se yritti edellispäivänä jättää esineen ilmaisematta, koska jälki vaan veti enemmän. Sama ongelma kuin Onnilla siis, kyllä mä näitä ongelmia osaan rakentaa! Nomessa se elämänsä ensimmäistä kertaa pääsi vaihtamaan damin, olin ihan järkyttynyt, oho! :D Toisaalta samassa treenissä se myös laajensi ihan automaattisesti haussa kaislikosta mereen pulikoimaan, eli taatusti voiton puolella.

Onni on etsiskellyt mulle damikoneena ne Intolta jääneet ylimääräiset damit talteen, joten mitään erityisen suunniteltuja treenejä ei ole ollut. Koira toimii sitä paremmin, mitä vähemmän kiinnitän sen touhuamiseen huomiota.Voi kun oisin tämän ymmärtänyt joskus meidän uran alussa.... Muuten ollaan jäljestelty molempien kanssa ja muutamat tottikset vedetty, liikaa olisi taas huomiota lajista kuin lajista. Taidan tyytyä heittämään kehiin pari kuvaa, joista voi kukin miettiä, miksi itsetuhoinen otukseni mahtaa linkutella yhtä kinttuaan...

Tää oli oikeesti vähän pelottava :(

Selasin tässä niitä mun miljoonia julkaisua odottavia kuvia ja törmäsin yhteen, joka huvittaa mua tällä hetkellä huomattavan paljon:

Intosta on tullut pentuna sanottua muutama asia, jotka ei ihan pidä paikkaansa. Vieraat yleensä totesi yllättyneenä, että "ONPA SE RAUHALLINEN!" Aijaa... Täydellinen välinpitämättömyys vieraita kohtaa ei ehkä ole rauhallisuuden synonyymi. Se on tasan yhtä rauhallinen, kuin on tappijalka, joksi epäilin sen "kasvavan" elämänsä ensimmäiset 7 kk. No, siinä ois mulle sitä jalkaa. Oon ihan varma, että se kasvatti nuo koivet ihan vaan näyttääkseen mun olleen väärässä :DD

Höh, Onni jäi taas ihan sivurooliin! Toimitus huomauttaa, että irl se on aina ykkönen <3 Jos nyt vielä kirjoittaisi sen kolmannen ja ehkä lopulta viimeisen lopetuksen (kaksi kertaa tämän jo siis lopettaneeni). Eli on tämä eläminen ihan uskomatonta noiden kahden kanssa. Mä pelkäsin, ettei yksikään voisi olla mulle yhtä tärkeä kuin Onni on. Että ei vaan ole tilaa, mutta toisin kävi. Mutta ei kumpikaan ole toista vähemmän rakas, vaan mulla on yksinkertaisesti niin ikään tuplasti isompi sydän nyt, kun noita pyörii tossa kaksi :) Okei, imelää ja ajatuksen idea on muuten jostain kirjasta, mutta niin totta! Määä pakahdun tähän rakkauteen. Ällöä

Ainstainin Bufferi Täynnä

2011-04-19T22:45:00.002+03:00

Sunnuntaina Into kävi leikittämässä Tessaa, pientä Ainstainia. Todisteena muutama kuva:

Trixie messissä

Jos joku ei jostain syystä hokannut, niin keltainen palanen on frisbee. Eihän tähän voinut todeta muuta kuin ISKÄN TYTTÖ! :D

Huh, oon niin kuollut, ettei nyt kirjottaminen luonnistu alkuunkaan. Pikakommenttina pennusta, että söpö ja sopivasti sekasin :) Määääki haluuuuuun!

Sunnuntain suosikit

2011-04-10T22:21:00.001+03:00

Tänään on ollut oikeen sellainen perinteinen pitkän kaavan koirille pyhitetty sunnuntai. Mukava puuhapäivä on höystetty parilla pannullisella kahvia ja kruunattu mustikkapiirakalla, ei siis sijaa valitukselle :)

Onni on ollut ihan hiukan vähemmän mies viime keskiviikosta asti. Elämä lautasantennina on sujunut yllättävän hyvin, töttörökooma kumottiin antamalla paatuneen pallohullun vinguttaa tovi jättitennispalloa. Ei se vieläkään riemusta hypi saadessaan hököttimen päähänsä, mutta kunhan olo on riittävän rento eikä stressaantunut. Illat on kyllä saanut olla pitkälti lökäpöksyt jalassa ja yksinolon ajaksi on sitten turvauduttu töttöröön. Pöksyllisenä kyllä protestoi aina hetkellisellä ärsytyshepulilla takapäänsä riistettyä vapautta kierimällä ja kaivamalla mattoja rullalle, toimepidettä rytmittää kovaääninen örinä.

Pesty poitsu toimenpidettä edeltävänä päivänä:

Ei enää niin Munamies

Onnin kanssa vietettiin kahdestaan laatuaikaa köpsöttelemällä pitkin Paattista tavoitteena kartoittaa kevään kulkua.

Näin neljä perhosta!

Kentällä oli kahluuallas

Pieni sulanut peltotilkku jälkeä varten, jippii! Oonkin ollut vähän katkera, kun aurinko on sulattanut lumia valikoidusti ainoastaan viljelypelloilta, on se töykee möllykkä!

Iloinen Könni älskar laatuaika.

Mua taitaa tympiä Onnin tekemättömyyspäivät enemmän kuin tyyppiä itseään. Vähän on metallikapulaa nosteltu ja tunnaria pilattu (siis täh, nyt meinaa tulla kyllä kaikki muut, paitsi oma?), mutta muuten on lähinnä pyöritelty peukaloita, kaikki riehuminen kun on kielletty.

Inton kanssa köpsittiin kahdestaan linjatreeneihin. Poitsulle vaikeista elementeistä huolimatta saatiin palata kotiin hymy huulilla muunkin, kuin kevätauringon ja yleisen yhdessä tekemisen ihanuuden takia. Vein 5 damia paikoilleen kiertäen ilman koiraa, mutta tyypin nähden muistipaikoille, joista sai sitten myöhemmin ottaa linjatreeninä damit ylös puhtaan alueen yli. Matkat ei olleet huiseja, mutta maasto hankalaa (pellolta metsään, jyrkkiä mäkiä, ryteikköä, ojia yms) ja damit sijoitettu niin, että seuraava dami aina jollain tavalla häiritsi parhaillaan suoritettavaa linjaa. Esimerkiksi viimeisessä kohdassa Inton piti leikata kohtisuoraan edellisen linjan yli matkan puolessa välissä. Tässä hiukan hidasti laukkaansa risteyskohdassa, mutta lähti itsenäisesti taakseen vilkuilematta jatkamaan linjaa ilman vahvistuskäskyä nostaen semilaukan takaisin superlaukaksi muutaman epäröintimetrin jälkeen. Jes, just tähän oon pyrkinyt, ihan taakseen vilkuilematta!! :) Lähes kaikki tuntuu käyttävän näissä kohdissa vahvistuksena toista etenemiskäskyä (ja miksi eivät käyttäisi, kun se kerran toimii), mutta itse halusin opettaa Intolle erilaisen tyylin, joten aina sen pysähtyessä kysymään olen kutsunut sen takaisin ja homma on tehty uudestaan alusta. Jos tehtävä on liian vaikea, oon käynyt näyttämässä sille damin ja laittanut uudestaan linjalle. Toivon, että tuo kysyttäessä pois kutsuminen saisi siitä itsenäisemmän linjalla, kun oma-aloitteinen kysyminen aiheuttaa tehtävän keskeytymisen? Olikohan taas äärimmäisen epäselkeesti selitetty :D

Damien viennin jälkeen käytiin kuitenkin ennen treenaamista köpöttelemässä ja otettiin samalla vähän kuvia:

Pikkumies plutraa, eikä ole vesi muka kylmää. Vuoden ensimmäinen kokovartalokastautuminen tapahtui perjantaina vahingossa, kun Into yksinertaisena otuksena kurkotteli kivan jääkokkareen perään ja molskahti ihan hupseikkaa.

Kukkuu!

Kevään ja nenän kohtaaminen

Hyökkäykseen!

Khyl noilla kintuilla pääsee! Ja yhden vaivaisen hanskan takia, voi pientä pölvästiä :)

Illalla käytiin ajamassa vuoden ensimmäiset jäljet. Esineitä ei ollut, Onnia kun ei viitsi tuolla makuuttaa. Könni teki kuin ei olisi tauosta kuullutkaan, samalla taatulla tyylillään, josta niin tykkään. Intokin oli ihan kehityskelpoinen, vaikka sen eleetön ja suoraviivainen tyyli jäljestää on musta hieman ahdistava. Sitä on niin hankala lukea, että tuosta tulee vielä ongelma O_____o Toki molempien jäljet oli helppoja ja runsaasti evästettyjä ja muutenkin simppeleitä. Hassut otukset muisti homman nimen heti kättelyssä, jälkiliinaa asetellessani veti molemmat jo päätä alaspäin ja nuuskutteli kyyryssä eteenpäin. Intolla oli myös jonkinasteinen muistikuva siitä, että jäljellä ehkä pitää maata jossain kodassa, se nimittäin paiskautui ajattelematta maahan kehuessani sitä rauhallisesti (tutki yhtä askelta itselleen epätyypillisellä hartaudella), mutta nousi sitten silmänräpäyksessä itsenäisesti jatkamaan hommia, kun älysi mielenhäiriönsä :D

Äkkiä nyt vaan Onninikin takapään siihen kuntoon, että voisi kunnolla treenata, niin mennään taas pian nuuskuttelemaan :)

Kaivattua kettumaisuutta

2011-04-05T21:35:00.000+03:00

Ohhoh, Into on näemmä talven aikana kokenut kaivatun ''minä tiedän paremmin''-muutoksen , ihanaa! TÄSSÄ linkki treeniin, jonka tyyppisiä ollaan tehty tosi vähän, mutta jotka aina on olleet ihan pala kakkua, kun poitsu on kiltisti tehnyt just eikä melkeen sen, mitä on käsketty. Linkistä voitte siis klikkailla esiin meidän kädenväännön, joka on laadultaan edellisiä kahta huomattavasti hohdokkaampi, kiitos erillisen kuvaajan ;) Oon niin ylpee Kinkestä, kaveri oikeesti yrittää tehdä omiaan, hyvä I <3

Ehkä mun koira ei okkaan niin nyyppä, kuin mitä oon manannut! Puoli vuotta elämää eteenpäin ja oon pissilirissä? :D

Pikapäivitykseen pari random otosta:

Into aamulla kello 5:30, kettuilun makua? Lähe sää äiskä vaan töihin, juu juu...

Nirppu, todellinen sylikoira:

Rintakarvat rottingilla, siansilmä ja mulkosilmä :D

Onni on nyt vähän raukka kärsinyt sivustakatsojan roolissa, kun tottispuoli ei vaan damien kaivamisen jälkeen iske sitten ollenkaan, eikä jäljelle ihan vielä pääse. Joissain kohdissa saa kuitenkin jo ihailla harmaanruskeaa nurmipohjaa hullunkiilto silmissä, eli ei enää kauaa! Toki Könsteri on saamut oman osansa dameilua myös, mutta meiän hälläväliä treenit tuntuu jotenkin koiran huomiotta jättämiseltä. Toisaalta se saa damirallissaan saman määrän aktivointia, mutta kun ei niitä treenejä tule samalla tavalla harkittua ja puitua. Hassu on taas pienen ihmisen mieli, eihän se nyt Onnia kauheesti liikuta, oonko miettinyt sen treenejä viisi minuuttia vai viisi sekunttia, mutta jo tämä päänsisäinen laiminlyönti aiheuttaa näemmä mulle jotain epämääräisiä tunnontuskia :)

NOMEn est omen

2011-04-02T21:22:00.001+03:00

Nimi on enne, tuumasi Anna taas kerran, kun Intonsa kanssa hakuun ryhtyi. Ei parane pienen ihmisen valittaa, kun viime syksyn jäljiltä päätin testailla pikkumiehen kärsää vapaassa haussa. Koiran tietämättä siis kuskasin dameja metsään. Kävelin polkua pitkin U:n mallisen matkan ja viskelin noutoesineet niin kauas omista jäljistäni, kun säälittävistä heittoelimistäni vain sinkosi. Kassi kainaloon ja koira ovesta ulos ja VRUUUUUUUUUUUUUUUUUUUMMMMMMMMMMMMMMM. Aha, taitaa se muistaa... Kuvailin huvikseni koko häppeningin polkua tallaillessani, jotta voin sitten syksyllä verrata. Haasteellinen ja moniminuuttinen heilunta on isketty nettiin, koska mitäs sitä turhaan tietokoneen kätköihin piilottaa. Katsoa saa jos haluaa, vaikka virtuaalilenkkeily saattaa aiheuttaa heilumisesta johtuvaa matkapahoinvointia ;) Tuo erityisesti pienten damien mussutus mun välittömässä läheisyydessä pitäisi kyllä ihan oikeesti saada pois. Pitääpäs kokeilla jotain palautuksia, joissa olen joko piilossa tai selkä koiraan päin.

http://corundo.kuvat.fi/kuvat/Sekalaista/Videoita/huhtikuu+005.avi

Onni kävi nuuskuttelemassa ne muutamat Inton missaamat damit tämän jälkeen.

No ei tässä vielä mitään, muikean vapaapäiväni kunniaksi päätin muutamaa tuntia myöhemmin, että totta hemmetissä ötökät jaksaa vääntää tänään oikeen vanhan kunnon hakuruudun :D Siitä sitten kassi kainaloon ja koirat kehiin, kun köpötettiin läheisen pellon poikki metsäsaarekkeeseen. Jätin pojat pellon puolelle istumaan ja katsomaan, kun itse talsin saarekkeeseen pois setien silmistä ja viskelin koko metsäpahasen täyteen dameja. Kaksi heitin myös toisessa päässä saareketta olevalle pellolle, eli vastakkaiselle puolelle, kuin missä poitsut odotti. Palasin poikien luokse ja kierrettiin saareke toiselle puolelle, josta lähdettiin pellon puolelta vääntämään hakua. Ennen metsää oli siis kaksi damia pellon puolella, metsäsaarekkeessa rinteessä melkoisen paljon ja rinteen jälkeen jatkuvassa alamäessä vielä lisää. Miekkoset sai työskennellä vuorottain toisen hengatessa taka-alalla katkera ilme naamallaan. Ei suurempia moittimisia setien toiminnasta. Onni harrasti hiukan dami suussa etsimistä ennen palauttamista ja kiikuttipa myös toisen pellon reunassa olleen damin metsään ja vaihtoi sen toiseen, minkä jälkeen nousi pellolta sen viimeisen jättäen Intolle vaan näitä metsään istutettuja yksilöitä. Muuten kelvollista toimintaa. Jätkät juoksi kovaa ja kauas. Vähän tuli sellainen olo, että sedät hei, haku heti päälle, eikä vasta siellä metsässä johon ne rynnisti suoraan. Damit tuli perille, eli ruikuttaminen sikseen, tyylipisteitä kerätään sitten kesämmällä.

Jostain syystä sain myös tosi fiksun idean, että erittäin kyvykkäänä ohjaajana voin käskyttää kahta koiraa ja samalla tönöttää kamera kädessä, otetaanpas hei tästä vähän materiaalia. Samat selitykset kuin aikaisemmankin pätkän kanssa, että kun kerran kuvasin, niin tulkoon sitten nettiin asti. Toi pätkä tosiaan kestää melkein vartin ja on lähinnä maata ja männynoksia, satunnaisesti myös toisen poitsun takapuolta, mutta jos kiinnostaa kurkata edes hetki, niin näkee siinä hitusen maastoa ja meininkiä. Lopussa Into pysähtyy kesken noudon, koska komennan takanani nytkähtänyttä Onnia aavistuksen liian voimakkaalla "käy" vahvistuksella. Ihan tajutonta, miten tolla voi olla tossa korvat päällä? :D

http://corundo.kuvat.fi/kuvat/Sekalaista/Videoita/Hakua+2011.avi

Illalla vedettiin vielä ihan minit seuraamistreenit Prisman parkkiksella ja päivä sai kyllä ihan uskomattoman päätöksen. Takaisin autoon änkiessäni jouduin nimittäin toteamaan, että Into taisi tykittää tänään parempaa seuraamista, kuin tuo vanhempi höyryveturi. Siis anteeks mitä? Pieni vaalea vässykkä oli ihan raivopäänä päivän toikkaroinneista huolimatta, seuratessa huulien välistä pakeni vain kiivasta puuskutusta, kun tyyppi teki niin tosissaan. Ei vain tunteella, vaan myös taidolla, kun paikkakin oli läpikotaisin vallan mukava ja vakio:) Onni kun esiintyi omassa osuudessaan edelleen edistäväisenä mokomana. Mikä ei ole erityisen kumma juttu, kun en ole jaksanut tätä erityisen aktiivisesti taas hetkeen ratkoa. eli homma on ottanut erän takapakkia ;) Silläkin kuitenkin jo hintsusti paikka taaempana, että eiköhän se saada takaisin siihen omaan semiedistämisen tilaansa ihan just heti pian, eli silloin, kun jaksan siihen taas paneutua. On toi toko vaan TYLSÄÄÄ :))

Näihin äärimmäisen ärsyttävän positiivisiin merkkeihin voisin jättää tämän päivityksen. Kaikista on varmaan ihan super ärsyttävää, kun mä aina hehkutan täällä, et voi kuinka nuo mammanmussut oli taas niin ihkuja, mutta kun näitä kivoja juttuja on paljon kivempi päivittää.

P.S. Tänään käytiin ensimmäistä kertaa setämiesten kanssa pyöräilemässä, oli hupaisaa sekin.

P.P.S 6.4 kilisee kulkuset, Sonnista tulee ihan vaan Onni ja sitä rataa. Suomeksi sanottuna kaveri siis kastroidaan, kun vihdoin tämän päätöksen sain lyötä lukkoon. Jännittää vähän, keskiviikkona oon tuon taivaallisessa kriisissä.

Torstai, uusi lempparini

2011-03-18T00:46:00.001+02:00

Edessä ihan puhdas treenipostaus, eli niistä vähemmän kiinnostuneet keskittykööt halutessaan vaikka kuviin :-)

Torstain tottikset alkoi perinteisesti kuudelta ryhmällä, joka sisältää palveluskoirakokeissa kisaavia ja niihin tähtääviä koirakoita. Ennen kuudesta seiskaan on ollut Onnin oma tähtihetki, mutta nyt sain katsella vain sen myrtynyttä naamaa, kun koirajärjestys kääntyikin päälaelleen. Kysyin siis edellisellä kerralla kouluttajalta, josko voisin vaihtaa tuon nuoremman Onnin tilalle, sen kanssa kun ohjaaja pelaa ihan pieleen, eikä Onnin kanssa tunnu olevan perusasioissa mitään erikoisen mittavaa korjauskohdetta, johon kokisin apua kaipaavani. Kouluttajan mielestä asia oli enemmän kuin selvä, kehiin siis minimpää miestä.

Valittelin luonnollisesti meidän satunnaisesti esiintyvää paineistumisongelmaa, jota koitettiin tuloksettomasti kaivaa esille. Päinvastoin Inton seuraaminen ja kevyet henkilöryhmäkeikkumiset oli älyttömän kivaa tavaraa, takapää oli kuulemma hyvin hanskassa( :)!!) ja ainoa mainittavan arvoinen asia oli meidän jatkuva edistäminen, jota väärin opetetuksi paikaksikin kutsutaan ;) Sama homma kuin Onnin kohdalla kuitenkin, että jos en SM-tasolla meinaa kisata, niin turha hilata taaksepäin kun pitää paikkansa nätisti ja ohjaaja tykkää. Pitäisi ehdottomasti päästä näistä omista epätoivotuista mieltymyksistä, seuraavalle siis korrekti seuraamispaikka heti kättelyssä. Jaaaaa takaisin alkuperäsiasiaan:. Kävimme siis läpi tuota meidän satunnaisesti ilmaantuvaa pientä paineistumisongelmaamme. Kaikissa muissa lajeissa ja arjessa koira on mun kanssa vakiona vapautunut, joten tottispuolellahan vaan on yksinkertaisesti menty rytinällä metsään. Kertasin siis meidän ongelmaa ja sain vahvistusta omille ajatuksilleni, eli ainakaan en ole onnistunut ongelmaa toistaiseksi erityisesti huonompaan suuntaan lykkimään. Heitettiinpä siinä sitten lammikkoon hukkuvalle puskasta myös pelastusrengas (en nimittäin vielä koe tätä sentään täysin upottavaksi suoksi, ainakaan uudelleen virinneen toivon myötä) ratkaisun merkissä ja tällä lähdetään nyt kotiläksynä hommaa työstämään ja jatkossa on lupa kertoa, onko vinkeistä ollut apua. Jostain syystä suhtaudun asiaan äärioptimistisesti ja koen vielä ongelmasta selviäväni, vaikka se tuskin tulee ikinä täysin häviämään, jos paineet on tehty ihan pohjatyönä. Mutta ah tämä tunne, kun joku tarjoaa täysin omaan mieleen juolahtamattoman ja niin toimivalta kuulostavan, jopa itsestään selvän ratkaisuntyngän! Olo on jokseenkin uudesti syntynyt. :)

Loppuun vielä luoksetulo ja seurautus henkilöryhmän läpi, josta riehupalkalla autoon.

Onni kikkaili seiskasta kasiin siinä perustottelevaisuusryhmässä häiriötä hakien. Ryhmä oli poikkeuksellisen iso, varmaan kymmenisen koiraa, joiden kanssa tehtiin niitä kuuluisia pujotteluharjoituksia ja muita perinteisiä arkitottelevaisuuden juttuja. Noi häiriöt rokkaa, kun kentällä kymmeniä koiria kerralla, kadehtikaa kaikki! Luppoajalla tehtiin nurkassa luoksetuloja seisomaan stopilla ja ilman, eroteltiin jääviä ja sitä seuraamista. Semmonen suht toimiva perus setti, joskin Onni on näemmä taas valahtanut seuraamisessa siitä liian eteen opetetusta paikasta oikeasti edistämiseen, mitä varmaan taas muutama treenikerta korjaillaan niillä vanhoilla ja hyväksi havaituilla keinoilla. Onnilla on muutenkin edessä useammalla saralla tarkkuustreeniä, saatan intoutua laatimaan molemmille vähän suunnitelmaa. Saas nähdä, nyt ainakin treenifiilistä pukkaa oikeen urakalla ja ajatuksella.

Onni tuulettaa poikaystäväänsä Otsoa :D

No, torstaihin mahtuu vielä vähän lisää.

Hetki sitten kävin nimittäin vielä tekemässä Intolle pienen ja hyvin tarpeellisen passiivisuusharjoituksen dameilla. Ensin vietiin kolme damia ennestään tuttuun muistitapaikkaan, josta seurautin koiran hihnassa pois pysähtyen yhteensä neljä kertaa 100 metrin matkalla. Käännyttiin siis aina dameja kohti, otin koiran pois remmistä ja laskin käden valmiina lähettämään, mutta kehuinkin aina vain rauhallisesti, kytkin koiran ja jatkettiin kauemmas. Kaumepana laitoin Inton istumaan ja viskelin dameja sen ympärille välillä rauhallisesti kehuen. Tästä kävin palkkaamassa koiran, kytkin sen taas ja seurautin muutaman askeleen. Annoin sille hetkeksi damin rauhallisesti suuhun ja se sai hitaassa käynnissä kantaa sitä todella rauhallisena, kannettiin myös äsken viskottujen damien välistä. Seuraavaksi kävin taas ottamassa lähetysasennon muistidameille, mutta vieläkään ei noudettu, tuntui jo aika pahistelulta :D Palattiin taas viskottujen damien keskelle, paiskasin vielä pari ja keräsin lopulta kaikki itse. Tästä vielä kerran "lähettämään" muisteille ja siitä pieni seurautus ja treenit ohi. Ääntelyitä nolla ja koiralla raksuttiselvästi läpi treenin, oujee. Eipä se kyllä juuri koskaan yksin treenatessa ääntele, minka takia tuntuukin niin turhalta yksin treenata passiivisuutta, vaikka kotonahan ne pohjat rakennetaan! Ainoastaan lähetyskäskyn kuultuaan saattaa lähtöön kirmatessaan kiljahtaa ja yleisesti nimenomaan damista kohtisuoraan pois kääntymiset on Intosta äärimmäisen kiihdyttäviä, mutta tässähän saatiin siihen useampi täysin äänetön onnistuminen, eikä se edelleenkään yksin treenatessa juuri koskaan mitään mutise. Vähän tuota kantamista mietin, josko tein täydellisen virhearvion ylipäätään antaessani damin koiran suuhun, mutta tuntui itse harjoitushetkellä ihan hyvältä ratkaisulta ja olin sen suunnitelmaan mahduttanut sellaisena "jos koiran fiilis näyttää oikealta"-kohtana. Saldona siis piippauksia nolla ja muutenkin onnistunut pikku passiivisuus. Tunnustan palkkailleeni sitä parissa kohdassa namilla, mutta en vaan koe sitä mitenkään ongelmaksi, vaikka se nomen maailmassa tuntuu olevan jonkin sortin (anteeksi: valtaisa) rikkomus. Ei kai se ole ongelma, jos ei siitä sellaista tee? Toimii vahvisteena, mutta ei olla missään kohdassa riippuvaisia siitä, eikä koiran työskentelymotivaatiota varsinkaan ole rakennettu muutaman hikisen makupalan varaan, sikäli kuin se muka onnistuisikaan. Ja taas karkaa Annan analyysimopo väärille urille :DD

Ryhtiä löytyy?

No, Onni sai sitten hakea damit eteen menoina ja siihen päättyy tämän päivän stoori. Torstailla näkyisi tosiaan olleen oikeen tyytyväisyystakuu, kun niin vaan pulikoi asiat paikoilleen. Herttakin teki tänään seuraamista, josta iskä oli melkeen kade! :)

Hard Evidence

2011-03-16T23:39:00.004+02:00

Tämä mun jatkuva kevät hypetykseni käy varmasti jo useamman kuin yhden hermoon, onneksi loppu jengi liittyy kuoroon, vähintään kaikki kevään linnut. Varmaan useimmille kevään koittamisesta kielii enimmäiseksi kova karvanlähtö, joten me imurointia vihaavat listaamme sen kevään (<3) helmasynniksi. Hiukan vielä ajassa eteenpäin ja saadaan nauttia kokokuraisten koirien pyykkäämisestä lenkin jälkeen. Siinä kirotessa sopii sitten muistaa, että itsehän tätä tuli odotettua. Vaikka olisihan se sieltä tullut ihan pyytämättäkin :)

Sen lisäksi, että nykin paljain sormin irtokarvatuppoja setämiesten persuksista, olen kameran kanssa tallentanut varsin painavaa materiaalia kielimään siitä K:lla alkavasta:

KARVAMATO!! Ei jumantsuikka mikä ruskea kerä nökötti hangella kevätauringossa :) Tuskin lajinsa fiksuin edustaja, kohmeinen tyyppi on mitä luultavimmin kangistunut kuolemaansa. No, toivottavasti ravitsi edes jotain lähipuun lauleskelijaa. Tosin yksi nelijalkainen ja hiemajn ylipainoon taipuvainen talouden satakieli kyllä ihmetteli, että mitäs se Anna kuvailee maahan tippunutta ruuanmurusta (tietämättömille tiedoksi, että Hertan virallisesta nimestä löytyy Nightingale) . Onneksi paha maku ja voimallinen irrotuskäsky saivat ahneimmankin sirkuttajan räkäisemään kaverin vielä jatkoajalle :)

Lumiukosta on tullut lumitikku. Aikaisemmin hiemnan kookkaampi kaveri oli kuristua kaulaliinaansa, mutta ravitsevan pakkasen ja lumisateen puutos ovat tehneet tehtävänsä ja niin on varjo vain entisestään. Ja kas kuvan kellonaikaa, sehän on yli viisi ja vieläkin on valoisaa. Aurinko ei valitettavasti pääse talon varjopuolella oikeuksiinsa, joudutte siis uskomaan ihan vaan sanaani :) Mutta siis, tervetuloa D-vitamiini.

Nyt siis hetkeksi hyvästellään taas tämä hypetys, ja todetaan muutama sana treeneistä. Tuossa viikko takaperin ajelin Turusta Lahteen ja takaisin (okei, äipälle kunnia menomatkalla vikasta 20 kilometristä) Höpöhäntäilemään. Into oli talvitauon jäljiltä jotakuinkin kamala, taidot oli ruosteessa ja ääni vireessä. Koira oli kerännyt hiukan odotuksia, kun marraskuun jälkeen mukaan mahtuu yhdet ainoat kimppatreenit ja niissäkin oli vain yksi toinen osallistuja. No, jospa sitä saataisiin homma takaisin kuosiin. Oikeasti ei ehkä olisi pitänyt päästää koko poitsua noutamaan, mutta mä en kyllä malta huristella monen tunnin matkaa ja todeta sitten, että me nyt katellaan tuolla sadan metrin päässä, kun ehkä haluaisi vähän seurata sisarusten touhua ja vähän itsekin puuhastella :) Joten oltiin sitten hetki hiljaa lähistöllä ennen omaa vuoroa ja muun ajan Into sitten kipitteli mun tai äidin kanssa mahdollisimman kaukana, sai sitten edes toinen seurata :) Pari kuvaa paikalla olleista sisaruksista, eli Toivo, Helmi ja Anni, olkaas hyvät:

Toivo. Toivo on musta Inton kanssa samanlainen kiltti poika :)

Sitten Anni, jonka olin nähnyt viimeksi kesällä:

Ja Helmi, jonka näin myös viimeksi kesällä. Mut hei, onneksi on facebook :) :

Nähtiin myös lopuksi ihku äippä:

Sieltä se kissa saapuu kiehnäämään, eipähän ole poikansa kauas puusta pudonnut :)

Ilmehän sen kertoo, eli ei nämä "pentu" jutut enää paljoa jaksaisi kiinnostaa :D

Oli se Into itse myös paikalla:

No pyllyhän siinä jäätyi, muuten oltais oltu noin koko päivä! Ja koiraparan selkä, joten annettiin itkuiikalle armoa.

Leiriytynyt ja todistetusti rauhallinen.

Ei niin leiriytynyt ja vähän vähemmän rauhallinen, blaah. (Ilmehän sen kerto: Joku muuu noutaaaa, piiiip)

Että semmonen reissu. kiitokset taas Niinalle, erityisesti laskiaispullista. Ihan vähän harmittaa, että söin vain yhden :D

Treeniaisaa pukkaisi taas perään vaikka millä mitalla, mutta yritän pitää näitä (nykyään...) vähän luettavammassa mittakaavassa, joten ehkä vain päivän tokoilut, jotka yksinään kyllä jo pitkittää ihan liikaa...

Eli molemmille pojille kisamaiset treenit puolivieraassa paikassa, liikejärjestykset ja mukaan mahdutetut liikkeet:)

Onni teki ensin:

- Seuraaminen: ylikuuma joten edisti vähän ja päästeli niitä kuuluisia "köh köh"-ääniään. Sivuaskeleet oli pahuksen epätarkkoja, niihin pitäisi muistaa taas paneutua.

- Liikkeestä maahan meno ja liikkeestä seisominen: Peräkkäin, seisomisessa kääntyi taakse palatessa ikävästi mukana pitkästä aikaa, pitääkin vahvistaa tuota pysymistä...

-Luoksetulo avoimen versiona, kelpuutan hyväksi :)

- Tasamaa nouto: Tässä vähän ikävästi ruvennut nojaamaan taakse kapulan luovutettuaan palkkaa hinkuessaan, pitää ottaa myös pikku juttu pikkuiseen syyniin.

- Liikkeestä istuminen: Onniksi jättekiva

- Kaukot EVL-etäisyydeltä, sikamakeet! Voi pliis Onni, tee kisoissakin joskus noin...

Siitä sitten vielä seurautus "pois" ja palkalle :)

Alussa kävi ihan liian kuumana, mutta loppua kohden parani. Eipä paljoa liikkeiden välissä tullut Onnille sopivaan tapaan tosiaan hurrattua, muutamassa kohdassa yritin kehuilla ja siirtymissä rauhoittaa, mutta menestys oli vähän kyseenalaista. Painekattila päästi itse höyryt pihalle ja sitten homma lähti pelittämään.

Into:

- Seuraaminen taluttimessa: Tykkäsin! Kivan innokasta ja vapautunutta, ei edes runsaat vasemmalle käännökset ja muutama täykkäri vetäneet fiilistä alas. (Jos nyt oisin jaksanut puida useampia treenejä läpi, niin tässäkin tietäisitte, että seuraamisessa Into ottaa vähän painetta useammasta vasemmalle tehdystä käännöksestä peräkkäin, sekä yleensä kaikista käännöksistä, jotka se huomaa tehneensä vähän huonosti. Jos se vaikka oikealle käännyttäessä ei pysy ihan perässä ja seuraaminen on hetken väljää. Oon kyllä ihan älyttömän lahjakkaasti opettanut koiralleni, että jos teet jonkun kohdan huonosti, niin "piekse itse itsesi", sillee päänsisäisesti siis... No mutta, nythän näitä ei näkynyt. Ahdistushetket on kyllä ärsyttäviä vieraita, satunnaisia ohjaajan kauhuttajia, joiden ilmaantumishetken syyhyn en vaan pääse käsiksi! Niiden yleiseen olemassaoloonhan mulla on aika mukava lista tekemiäni virheitä, että semmonen tunari täällä...

-Liikkeestä maahan: Koira meni ekalla, mutta häröilin jotain ja annoin tuplakäskyn, hups :D Muuten koko härdelli hyvin taakse panuineen kaikkineen.

- Seisominen, jossa palasin suoraan koiran viereen, taakse paluun kun tiedän vähän rakoilleen ja halusin ehdottoman onnistumisen ja sellaisen sain :)

- Avoimen luoksetulo: Hidas vauhti, semihidas stoppi ja varovainen eteen tulo. Sivulle siirtyessä ei kiertänyt mua kokonaan vaan pujahti jalkojen välistä, joten kierrätin uudestaan. Into on tuossakin jotenkin niin ylivarovainen, että "varmasti tekee oikein". Ei siis tässä mitenkään iik ääk ja paineissa, ainoastaan semmonen... En keksi tälle mitään termiä, ylivarovainen saa sen kuulostamaan siltä, että se pelkäisi. Ylitarkkaavainen on ehkä oikea sana ja teknisesti yli-yrittävä yhdistettynä siihen, että se ehkä on vielä vähän epävarma liikkeen kulusta. Hieno diagnoosi :DD Ei sillä, harvemmin tuolla mun luokse muutenkaan tokossa kiire on -________-' Voisin ottaa saman vauhdin, kun lähtee pillin kuultuaan :D No, nyt harkitsen opettavani siirtymään näissä stopillisissa luoksetuloissa lopuksi suoraan sivulle, tekee mukavasti hallaa meidän eteen istumisille tämä hiippailu... Mielipiteitä otetaan vastaan :)

- Tasamaa nouto, ei moitittavaa.

- Loppuun pieni kiva seurautus vapaana ja siitä siirtyminen palkalle

Liikkeiden väleissä Into palkkautui ihan kivasti kehuista, mutta syksyllä muistan sen kyllä revenneen samassa tilanteessa liitoksistaan, kun ihku äippä kehuu. Tässä saisi taas vähän skarpata itse ja vahvistaa koiraa ahkerammin kehuilla ennen leikkiä, eikä vaan siirtyä pikaisen "JES:in" jälkeen suoraan siihen retuutukseen, niih! :) Otan siis itseni taas tarkkaan syyniin, ettei se palkkaaminen aina luista pelkkään pallotteluun. Pakko muuten todeta, että onpas hauskaa kun nyt on koira, jolla on vähän enemmän taistelutahtoa. Intolle propsit ihan ehdottomasti siitä, Onni ei oo koskaan ollut kovempi kiskoja, kaikkea on aina pitänyt vaan heittää heittää heittää ;)

Oli kyllä vähän tympeät treenipohdinnat. Tämä blogi on ihan lopullisesti nyt tiputettu kärryiltä siitä, mitä teen ja miksi. Yleisiä kuulumisia ja fiilistelyjä löytyy aina niin paljon enemmän, ja ehkä näitä mun ranskalaisia viivojani on vähän vähemmän kiinnostava lukea.

Ja mitä mä taas teen näillä miljoonilla kevätkuvilla, kun ei niitä kaikkia kehtaa blogiinkaan tunkea? :D Tässä ois muutama:

PPP = Pieni poika positiivinen<3

Tyypit tuiverruksessa. Perutaan edellinen pieni :D

Kidutin Herttaa :)

Into selvästi kohottaa toista kulmaansa ja ilmaisee tympääntymistään kameraan.

Kannettiin tirppaa

EDIT: Ihan unohtui! Inton CEA testitulos saapui ja tulos oli normal, elikkä A. Tieto nyt on vähän puolitarpeeton, mutta pitihän uteliaisuus tyydyttää ja Optigenin alennus hyödyntää :D

Auta kesää, syö lunta!

2011-03-01T16:53:00.000+02:00

Väkisinkin mieleni valtaa tuo armaan Irc-gallerian loistava yhteisö iki-ihanilta teinivuosilta. Fiilis on kyllä sen sorttinen,. että nappi auki ja napa paukkumaan, vetäisen ekana tuon pihanurmikon paljaaksi. Onneksi meillä viheralue ei ole järin mittava :-) Ja mulla on ihan lyömättömiä apureita:

Terkkuja talvelle: Kyllä me sut voitetaan, kokkare kerrallaan! En tosin varsinaisesti lukeudu talvivihaajien top-mihinkään, mutta kun tämä Turkulainen kuvitteli tallaavansa jälkiä vielä marraskuussa, alkaa tämä homma jo vähän sapettaa. Jälkiharrastajista varmasti löytyy koko Suomen uskollisimmat talvi-angstit siinä vaiheessa, kun kevätaurinko maalaa jäljentekijöiden verkkokalvoille kuvia päättymättömistä kesantopelloista ja suopeista maanomistajista. Valitettavasti paluu todellisuuteen on vielä varsin valkoinen, mutta sieltä se kevät tulee, päivä kerrallaan.

Muutama haaveilukuva ei ehkä auta itse kaipuuseen, mutta motivoi ehkä omistajaa päästämään hieman vähemmän yrmeänä kokkareita nakertaneita koiriaan pissalle vartin välein.

Eli asioita, joita haluaisin tehdä juuri nyt:

NomeHIMO! Vaikken sitä yllä maininnutkaan, lasken jo päiviä siihen, kun ohjattu nome alkaa ja yleensäkin pääsen vääntämään hakuruutuja ja niitä hemmetin linjatreenejä, joita oon varmaan pari kuukautta suunnitellut, mutten näissä olosuhteissa ole päässyt toteuttamaan. Kiukku! Kuvan copsut: Kati Salonen

Onnille esineitä, josko niiden suhteen ottaisi jonkun täsmäiskun

Jäljelleeeee<3

Toi oli ihan maailman paras pelto viime kesänä!

Asiaa olisi taas vaikka ja kuinka, mutta me kiidetään poikamiesten kanssa agilityyn! Ehkä ihan hyvä, että kerrankin pidän tekstin yhdessä aihepiirissä, saattaa selkeyttää hieman. Mut hei, tekstin tulvaa ei voi estää :) Sen kunniaksi rumpupärinän säestämänä ilmoitus loppuviikon viihteestä: torstaina tottikset palaa talvitauolta, perjantaina Onnilla on fyssari ja sunnuntaina Lahteen Höpöhäntäilemään. Treenattukin on, nyt vaan pitäisi saada vklp sairastelun (Auta kesää, käy kuumana. T. Anna kuumeen kourissa) aiheuttama kaktus pois kurkusta. Tokot on menneet ihan riittävän muikeesti ja eteenpäin taas pienen askeleen, ehkä se on riittävä tilannekatsaus. Nyt kaikki etupihallenne einestämään, vaan muistakaa, älkää syökö keltaista lunta!

2011-02-18T22:37:00.001+02:00

Viime lauantaina tungin kameran kenneläidin kohmeisiin käsiin ja vaatimalla vaadin, että nyt on nähtävä, mitä taukoilu on tehnyt minimmän miehen tottelemiselle ja nimenomaan perusjutuille. Mitään loistoideoita ei ainakaan ollut mielessä muhinut, videot nähdessäni kun tunnepuolella vallitsevaan asemaan nousi itse itkupotkuraivari. Viikossa olen sen verran toipunut, että pystyn jo täyttämään lupaukseni ja julkaisemaan koko komeuden ilman edellä mainittua pyhää kolminaisuuttat.

Siinä olis sitä seuraamista. Edistää, poikittaa ja kääntyy kovin kömpelösti. Ilmeessäkään ei ihmeempiä ole tapahtunut, samanlaista semikivailua. Toki oma askellus on aika ontuvaa ja epäreilua pihatiellä, jossa tien leveys välttämättä vaikuttaa omaan seurautuksen rytmiin ja muuttaa siten melko paljon mun tyyliä tehdä käännökset. Valitettavasti perämettän parhaisiin puoliin ei kuulu tottisteluun sopivaa aluetta, vaikka muuten maalaismaisemat maittavatkin. Tiiviys on omaan makuun miellyttävä, kun kävely on vaivatonta, eikä koira oikeastaan edes tunnu jalassa, mutta on juuri siinä rajoilla :-)

Luoksetulo, terve, mikä hieno pyllyn heitto!

Ihan ok kaukot 8 metristä. Ekalla kuvauskerralla koomasi toisen istumaan nousun kokonaan ja nytkyi vaan maassa. Se oli kuitenkin koko "treenin" paras osuus, kun tuo virhe saatiin ekaa kertaa esille ja pääsin puuttumaan. Oon niin ikään ootellut, että koskas se tuon virheen mahtaa tehdä, kun en ole sitä vielä saanut esille kaivettua. No, toisella kerralla sitten nousi ihan jees.

Loppuun oli pakko tehdä vielä nouto kahden kilon kapulalla :D On kyllä paljon hitaampi, kuin pienemmällä kapulalla.

Eniten ärsyttää ehkä se, etten oikeesti osaa sanoa, kuinkahan monta kertaa oon palkannut sitä tommosesta kurasta? Kauheen vaikee itse kertoa tuon takapään elämästä, kuten tiedetään. Reenitään nyt jotain minijuttuja kotona ja otetaan sitten tunti tai pari irti peileillä varustetusta hallista. Kenneläidistä ei hyötyä ole, koska sen mielestä Into seuraa niiiiiiiiiiin hyvin. Mä en jaksa semmosta höpönlöpöä. Jos mä treenaan niitä liikkeitä sellaisiksi, että itse tykkään niistä, niin oishan se kiva, että avustajalla olis samat kriteerit... Ja reilua kaikille osapuolille. Siksi peili on tällä hetkellä ainoa mahdollinen apuväline :D

Onnilla perusjutut istuu niin syvässä, että sen seuraamiseen ei mitään ihmeellistä (ainakaan montaa treeniä vaativaa) ongelmaa saa aikaiseksi sitten millään :-) Toki pieni edistäminen on ikuisuusjuttu, onhan se opetettu alusta asti vähän eteen, mutta eipä haittaa, kun tyyppi on suorassa ja tekee niin tosissaan. pitää nyt yrittää muistaa, että vuoden päivät sitä taidettiin itkeä verta tuonkin seuraamisen kanssa, että ei tuu mitään kun aina joku kohta pissii menemään, välillä vähän kaikki. Samalla tavalla Inton kanssa pitää ottaa aikaa ja läpikäydä niitä eteen tulevia ongelmia, jospa sillekin vakiintuisi joskus joku (toivottavasti hyvä) taso. Enkä mä ole mitenkään mahdoton perfektionisti, mutta perusasioiden pitää olla kunnossa ja miellyttää omaa silmää.toisaalta, turha valittaa, jos niiden perusasioiden eteen on ollut laiskanpulskea ja jopa täysin vailla tekosyitä.

No, Onnilla on tunnari taas ihan totaalisen hukassa, mutta sitähän on aikaa etsiskellä.

Tänään käytettiin Mikitii (kippis kehittäville lempinimille!) fyssarilla. Lantio oli vinossa ja selkä jumissa. Niskan seudulla kaikki oli kunnossa, pään sisältöön ei puututtu. Oli aika lailla sellaisessa jamassa, kuin epäilinkin. Hiukan huomasin sisällä pienen peilin edessä perusasentoja tehdessä, että heitti pyllyään huonommin, kun tehtiin erilaisia perusasentoja. Aluksi luulin laiskottelevaksi, mutta kun homma ei lähtenyt palkan uupuessa lantion kohdalta yhtään yritteliäämmäksi, vaikka muuten pyrki parempaan monenmoisesti (ei koskaan heittänyt kokonaan kaaressa, vaan ensin vajaaksi ja korjasi sitten itse), niin päädyin syyttämään jumeja. Kokeillaan parin päivän päästä uudestaan, josko sitä ois notkistunut :) Muuten sitten on hankimöyrinnät tauolla (hahaa, tekosyy laiskotella pakkasilla, muu kuin pakkaset itse!) ja parin kuukauden päästä uudestaan. Toista kertaa ei siis heti tarvittu, kun jumit kuitenkin aukesi oikein näppärästi. Lisäksi saatiin käsky opettaa lotko istumaan oikeaoppisesti, kun tää nykynuoriso on niin vetelää!

Sunnuntaina ois sitten Intolla verinen paikka, kun päätettiin hyödyntää Optigenin alennukset ja teettää CEA-testi. (Oon niin katkera, että just ens sunnuntaina mun pitää matkustaa yli tunti bussissa aamulla ja vielä ihmisten ilmoille, kun edellisenä iltana on aika kauan odotetus superhyperbileet, enkä kuulemma saa kehittää krapulaa. Buu! Mut joo, ehkä epäolellista informaatiota, vaikka tää onkin nykyään enemmän pulinablogi.)

Hertalla haetaan kortisoniannostuksen kanssa, kaksi viikkoa oli 5mg joka toinen päivä, mutta nostettiin takaisin kymmeneen, kun suu alkoi taas aukeamaan huonommin ja poskilihakset kuihtui pois. Tuo Suu on tällä hetkellä Hertalla sellainen selkeä juttu, jonka perusteella päätetään lääkityksen määrästä. Tähän mennessä suuta on seurannut muu ahdistus ja syrjään vetäytyminen (tiedä sitte, mihin sattuu?) ja suu onneksi varoittaa ennen kuin päästään pahempaan, se kun ei itsessään Herttaa suuremmin haittaa, eikä koira onneksi ole pitkään aikaan ollut oikeasti kipeä. No, koitetaan taas jossain kohdassa laskea kortisoniannosta.

Onnin pojan omistaja otti minuun myös yhteyttä ja kertoi Nemon olevan kipeä. Koiralla ei varsinaisesti ole mitään kipuja, mutta verinäytteiden tulokset äärimmäisen epämääräiset ja iho-oireita löytyy. Missään vaiheessa ei onneksi ole ollut mitään koiran oloon vaikuttavaa, onneksi! Sain Nemosta kasan kuvia, joista tosin sähköposti (tai minä, syytän postia) kadotti osan. Piru vieköön! Yhden ehdin tallentaa koneelle:

Sievä on! :) Isukkimaisia piirteitä löytyi kuvista paljon, varsinkin siinä, jossa oli myös se ehkä Euroopan isoin keppi. No, mäpäs nyt keskityn toivomaan ja rukoilemaan, että Nemo pysyy terveenä ja Hertta hyvässä kunnossa, siinä on syrämmeen särkyä kerrakseen. Nemon kuvan on siis ottanut omistajansa Heli ja laitan sen vielä Nemon omaan galleriaan, kunhan siellä päivittelen muutakin.

Äkkiä vielä ehkä vähän agilitystä? Eli molempien kanssa ollaan muutama kerta käyty, viimeksi vaan peruuntui pakkasen takia ja edellisellä kerralla oli möllit (joihin Onnin kanssa oltais menty, mutta äiti ja auto päätyi hälytetyksi yöksi töihin), eli viime treeneistä on aikaa.

Yleisesti kuitenkin todettakoon, että Into on aika kohelo. Raukka on ihan intsinä, mutta ei tuollaisen tokoillun tapauksen tavoin oikeen osaa tämmösessä tilanteessa irrota, saati katsoa kunnolla eteensä. Esteitä voi siis kehopuskea pois tieltä, putken yli ponnistaa ja kepeillä pujottelun sijaan sinkoilla keppejä vasten. Kontaktitreeneissä tuo on kohtalaisen hauska, jopa naurettava. Ollaan vaan läpsitty kontaktin alkua ja tehty 2on2off asentoa alastuloja varten, mutta ei kokonaisia kontakteja kuin muutaman kerran kiipeilty läpi. Pirulainen ei meinaa pysyä puomilla (ei pelkää, mutta säheltää ja tippuu), joten sitä on muutaman kerran otettu kopiksi ja avustaja onkin kyllä ehjänä pysyvän koiran kannalta enemmän kuin must -_________- Ylösmenoilla läpsiessä se tuijottaa mua ja samalla loikkii ympäriinsä niin, että välillä vahingossa huitaisee kontaktipinnan ohi ihan vaan lattiaa ja humpsahtaa hämmästyneenä. Hienoa estehakuisuutta :D Lyhyitä ratoja tehdessä mä oon ihan hukassa, kun tuolle omituiselle oikeesti pitää huutaa HYPPY, että se hyppää. Täh, mikä tuo tommonen on? Mutta muistaessani huutaa esteen nimen heti edellisen jälkeen, kipittää se suoriutumaan. Mitenkään tosissaan tätä ei kyllä duunata, mutta yritän kuitenkin opettaa juttuja jotenkin oikein, ettei sitten myöhemmän innostuksen iskiessä tarvitse paikkailla jotain vuosia pinttyneitä välinpitämättömyyskontakteja.

Onni taas... No, luulis, että pirupaholainen itse olisi näiden aktiivisten muiden lajien treenivuosien jälkeen radalla paremmin hallussa, mutta mitä vielä. Pahenee vaan vanhetessaan, paremmin tietävänä otuksena mun tässäTÄSSÄTÄSSÄT on Hänen Kiihkeydelleen puolimerkityksetöntä piipitystä. Mokoma on niin tuhma. :P Toki mä olen hidas, mutta ei tuo pelkästään sitäkään ole, omat radat vaan on kivampia ja nopeempia. Testasin viimeksi heittämällä jarrut pohjaan ja siinä sitten katsottiin, kun koira jatkoi iloisena matkaa. Lyhyissä ja jämäkissä ohjausjutuissa tekee kyllä todetusti, jos satun huutamaan sen tässän tarpeeksi äkkiä, mutta radan edetessä oma tahto kasvaa (ja mun taas pienenee, ohjaan aina alun ajatuksella ja sitten alkaa huiskiminen). Tuskin tuo Onnin höyryily mikään mahdoton ongelma olisi, tällaisenaan lähinnä huvittavaa. Homma paranee kuitenkin, ekalla kerralla kyllä päästeli tyylillä höyryjä... :P Todettava on vielä, että yllättävän hyvässä jamassa on alastulojen kontaktit ja kepeille hakeminen tämän kolmen vuoden tauon huomioiden. No, kunnon natsituksellahan saisi varmaan omia rataratkaisuja rajotettua, mutta musta ihan turha vetää pakastehernepussia nenään, kun koira on melkeen agilityeläkeiässä ja tekee kuitenkin pääsääntöisesti punaiseksi paholaiseksi ihan okei. Nyt painan siis kukkahatun syvemmälle päähäni ja poistun muille maille, jätän analyysit omasta ohjauksestani tekemättä, ne kun tiivistyvät perinteisiin "hidas ja kömpelö" toteamuksiin just eikä melkeen. Heippahei ja hellät tunteet loppuun saakka lukeneille! :-)

2011-02-07T22:58:00.000+02:00

Isketään nyt illan extempore tempuista kehiin muutama liikkuva kuva, jotta saadaan ylläpidettyä jonkinlaista elossa olevan blogin mielikuvaa, vaikka vähän viimeiseltä henkäykseltä tämä ehkä ulospäin vaikuttaa. Vaan kyllä me vielä palataan, asiaan tai sen viereen :-) Uusi kone olisi päivitysmotivaation kannalta melko oleellinen, muutaman kahvikupillisen vaurioittama näppäimistö ei vaan oikeen iske!

Into hokas homman heti

Onnilla oli muuten vaan muuukaaavaa -________-'

Järjestelin tänään vähän paperikuvia ja samalla yritin epätoivoisesti valikoida koneelta viime vuosien lemppareita tilattavaksi albumiin asti, viimeisin kuva on näemmä tilattu 2007 alussa, hups. Samalla huomasin, että kotisivuilla 2009 galleria on kovin vajaa, siitähän puuttuu iiiiso osa ennen näkemättömiä (ja vähän nähtyjäkin, mutta niin söpöjä) kuvia, asia täytyy korjata. Parhaat saa ootella sitä galleriaa, mut muistellaan nyt vähän minimiehen miniaikoja:

Näin se on nukkunu siitä asti, kun ruokakuppiin ei enää mahtunut

Äiskää välillä vähän pelotti villi vieterielämä

Fiksuimmat pojat seisoo meressä

Hernevaras

Taas mua pelotti, tällä kertaa itseni puolesta :D

Pikkutassu

Osku nautti

Aivojumppaa vauvakapulalla

Turku kv

2011-01-23T21:53:00.001+02:00

Kamera mukana, kulutus, miten sen nyt sanoisi? Ajoittaisesti runsasta, joskin pääpaino juoruamisella. Materiaali masentavan huonoa, mutta en jätä julkaisematta, jos nyt joku vaikka haluaa nähdä :-) Parempi huonot kuvat kuin ei kuvia ollenkaan, kai.

Junnu uroksia:

Dragonflame's Great Red Sky ja Hedera's Fashion in Red

Hedera's Fashion in Red seisoo, takana Mariendals Red Nose Turbo Simba

Mariendals Red Nose Turbo Simba tuomarin käsittelyssä, takana Waterfox Aquamax

Simba

Simba liikkeessä

Simba seisoo

Waterfox Aquamax

Urokset nuorten luokka:

Veljekset Banietta's Flaming Style ja Banietta's What a Style (VSP)

Banietta's What a Style

Banietta's Flaming Style

hedera's Blazing Boogieman

Nordwart Ädelsten

Avoimen uroksista ehdin kuvaamaan kaksi:

Kitimat Bintje

Kitimat Fontane

Fontane

Sitten oli kehässäolon ja juoruamisen kestävä kuvaustauko, jonka jälkeen satunnaisia räpsäisyjä leideistä :D

Yksi junnu narttu kuvattuna:

Waterfox Aquarell

Avoimen narttu:

Arcticfox's Number One

Sitten hyppy käyttöluokan narttuihin:

Allydor's Powerful Bowl of Beauty

Allydor's Powerful Bowl of Beauty hampaineen

Allydor's Powerful Bowl of Beauty

Westerlea's Kitimat Collection

Waterfox Estella

Valioita:

Edessä Arcticfox's Donna, takana Copperfox's Carina (ROP)

Copperfox's Carina

Copperfox's Carina (pahoittelut jos äiti ja tytär nyt menee väärin päin :-)

Arcticfox's Donna

Copperfox's Carina

Edessä Arcticfox's Donna, takana Copperfox's Carina

Loppuun muutama veteraani:

Fireheart Isn't it Inez

Kitimat Monday Morning

Inton kanssa hypittiin käyttöluokassa saaden ERI ja SA, siitä sitten paras uros kehään, jossa oltiin niin ikään viidensiä niistä viidestä siellä pyörineestä koirasta. Ruotsiksi oleva arvostelu saattaa ehkä jopa kuulua näin:

"Erinomainen koko. Miellyttävä pää, mutta hieman pitkä kuono-osa. Hyvä selän pituus. Hyvin rakentunut etuosa. Hyvä luusto. Melko hyvät liikkeet. Hyvä turkki ja väri."

Ja tuomari oli Göran Bodegård, Ruottistapa hyvinkin.

Musta paras oli, kun se kattos Inton hampaita ja tyyppi oli taas ihan pystyyn nukahtanu, tuijotti vaan mua kuin joku pehmoeläin. "Good", tuumasi tuomari ja päätti ehkä testata, että kuinka viilipytty tämä koira oikein on, kun kivekset tarkastaessaan nosti koko koiran takapään hetkeksi pari senttiä ilmaan. :D Herra huopatossusta tää tais olla vaan hauskaa, friikki.

Illalla karvalapset otti rennosti:

Mielenkiintoinen tyynykertymä, Toy Story on Hertan ikioma, raitatyyny on mun sängystä ja alimmainen on äitin. Myllärimyyrät!

Lupaan, vannon ja toivon

2011-01-07T02:52:00.001+02:00

Noniin, operaatio tavoitteet. Toisaalta tulostavotteiden asettaminen tuntuu melko turhalta, itse kun tuppaan laittamaan ne vähän alakanttiin, mutta silti täyttämään ne ala-arvoisesti. Syy siihen on ennen kaikkea yhä ja edelleen voimassaoleva kisakammoni, pyh. Toki täyttymättömyyssyyllisiksi (onko tuo oikeesti yhdyssana, urgh!) nousee myös muuta ihkusälää selitysten muodossa, mutta suurin syyllinen on juurikin tuo olematon kisauramme, ilman kisoja kun tuota kehitystä on kumman hankala mitata. Hei oikeesti, yksi kisastartti tokossa molemmille vuonna 2010? Hyvä minä!

Pyhästi siis lupaan, enkä vain tavoittele, suorittaa vuonna 2011 useamman kisastartin kuin 2010! Tulosten tai lajien suhteen en aseta lupauksia, ne jääköön tavoitteiksi :P Kakstuhattakymppiin mahtui 4 virallista kisaa (Onni: 1xtoko, Into: taipparit, nome, toko), eli yli neljä kisailmoa lähtee ensi vuonna, lupaan!

Ekana voisin asettaa itselleni yleiseen elämään liittyvät tavoitteet, jotka jyräävät koirajuttujen ohi:
- Saada töitä syksyyn saakka
- Muuttaa omaan kotiin (kaksi ekaa asiaa on vähän niin kuin molemmat tai ei mitään...)
- Päästä syksyllä opiskelemaan

- Koirajutuissa hyvän arjen tarjoaminen koirille, treenimotivaatio, sekä itsensä potkiminen kisoihin asti

(+ Hankkia Hatti? ja Vatti? (=mun rottapojat!<3))

Onnin tavoitteet:

- Tokossa VOI1 ja jatketaan EVL treenejä siihen malliin, kun sattuu huvittamaan, mutta mikäli jälkihommat lähtee luistamaan, saa toko pysytellä fiiliksestä riippuen niin vähäisenä, kuin huvittaa (tai ei huvita:-) Tän tavoitteen nyt kyllä pitäisi olla lähinnä kisaamiskysymys taas kerran. Liikkeissä tai edes koko paketissa ei pahemmin mitään ihmeellistä ole, mitä nyt pelkään, että onnistunut kisatunnari on mahdottomuus...

- Jäljellä jana! Jos jana saadaan kuntoon, mennään kisoihin. No, niinhän se oli koko viime kesänkin... Itse jäljestäminen on pääsääntöisesti mitä mukavimmalla mallilla, kunhan en pilaa liialla treenillä (ehheh...). Tietty nyt tulee kaikki miljoonat treenattavat kohdat mieleen, mutta tästä huolimatta ainoa todellinen ongelma on se pirun jana. Muuten pk-kisoihin tottikset on melkein kisavalmiit, esineissä tarvittaisiin häiriö ruutuja ja nenää paremmin peliin, muuten ei ongelmia. Tavoite on saada jana kuntoon ja kisata pk-jäljellä, mutta uskohan tässä on ihan oikeesti loppumassa :( Yksi leiri ois ainakin tiedossa! Jos ei ensi kaudella päästä kisaamaan, niin luovutan. Sitten ei vaan enää jaksa hehkuttaa kenellekään niistä kisahaaveistaan, saa jäädä koko jana pois. En edes kerro kenellekään, että me jäljestetään. Blogissakin valehtelen, että lopetettiin kokonaan.

Muuten toivon Onnille oikeen erityisen paljon terveyttä, se täyttää toukokuussa seitsemän <3 Fyssarikäyntejä erityislupailen, samoin hömäpätään agilityssä ja välillä saa riehua riista/damijutuissa ihan omaksi ilokseen. Isoin tavoite on parantaa meidän välistä luottamusta ja edelleen olla ne ykköset toisillemme :))

Tätä mieltä Onni on JUUUUUUUURISTA

Sitten ois yks Kärsäeläin. Into tavoittelee tulevaisuudessa:

- Nomessa useampi alokkaan startti, aloitetaan kausi mahdollisimman ajoissa, jotta ehditään nolata itsemme oikein monesti! Toivotaan, että haku on maalla yhtä kivassa jamassa, kuin mitä se oli syksyllä hautumaan jäädessään :-) Muuten koitan hommailla sen kanssa mahdollisimman paljon vesijuttuja (linjaa ja hakua, ei markkeerauksia...), parantaa passiivisuutta ja no, oikeestaan joka suuntaan pitäisi kehittyä, mutta vesityöskentely on oikeestaan sellainen, joka on jäänyt ihan liian vähälle (=about olemattomiin...) ja siksi sen tässä erityismainitsen.

OM NOM:

- Tokossa pyörähdetään avoimessa hakemassa ainakin yksi ykkönen. Koulari ei ole tavoite, mutta pohdinnassa kuitenkin (liikaa turhaa kisaamista, mutta voisihan sitä itseään koittaa vähän haastaa). Ylempien luokkien liikkeitä on kuitenkin tehty, että matka voittajaan ei ole mielettömän pitkä, kiinnostus on jälleen kerran asia erikseen. "Hurja" tavoitteemme on siis jällen se avoin :D

LATAA:

JA AMMU:

TÄH, tule takaisin!

Jäljestämistä jatketaan sivumaastolajina fiiliksen mukaan. BH:sta en suostu ottamaan paineita, eli riippuen innostani roikkua blondin perässä liinan kanssa. Jos tottisten lisäksi myös jälki alkaa näyttämään hyvältä, mennään BH-kokeeseen, muuten oon edelleen sitä mieltä, että kahden kirjaimen takia on turha kiirehtiä, paitsi jos usko vireeseen on riittävä :-)

Miigikselle toivon myös tietenkin terveyttä seuraavalle ja jokaiselle vuodelle! Toivottavasti pysyy yhtä ihanan kilttinä minimiehenä. Tosin arjessa voisi ehkä vähän rauhoittua... Alkuvuodesta alkaa agility, jota hömpätään ja päästellään höyryjä :)Näyttelyissä kai käydään jokunen kerta, ekat heti tammikuussa ja sitten varmaan syksyllä ne perus lähikuntanäyttelyt läpi. Inton kanssa voisi ottaa myös tavoitteeksi päästä vähän useammin Lahteen moikkaamaas kasvattajaa ja sisaruksia.

Aika tympeä tavoitelista ensi vuodelle taas puitavaksi, mutta välitavoitteiden kautta sitten höpöttelen taas enemmän liikkeiden ja muiden mukavuuksien edistymisestä :) Oikeestaan se ykkösjuttu tässä nyt oli tosiaan tavoite itse uskaltautua kisaamaan noiden kanssa enemmän.

Loppuun vielä vähän lisää lumirämmintöjä ja puun juurakon terrorisointia:

Hangensyvyysmittarit

"I SHALL TERMINATE!"

Kenopää x)

Välipala. (Joo, on näitä keppikuvia vähän liikaa:D)

Tyyli vapaa keppijuuren/juurikepin voi myös maata alemmaksi

Mä en enää edes keksi, mikä korvaisi tämän kyseisen tyypin puuttuvan älyn :DD

Kun Into ehti ennen Onnia hanskalle, byyyyyyyyy

Ja jos luulitte jo päässenne niistä juurikuvista, niin tässä ois vielä pari:

Lisäksi tavoittelen hurjia kuvamääriä täyttämään konettani, ahkerahkoa päivitystahtia blogissa ja no, vaikka lottovoittoa :)

Luvatut lupaukset

2011-01-05T17:45:00.007+02:00

Vuoden ensimmäinen päivitys ja me ollaan jo näin pitkällä, blogi-parka on tuntenut itsensä ihan hylätyksi. Sähköposti koki saman karun kohtalon, joten löysin sieltä yllärinä kasan ihania joulukortteja vasta aaton jälkeen, mutta KIITOS! Koirakortit on aina ihan parhaita :-) Uuden vuoden aatto oli ja meni, minä viihteellä ja äiti koiravahtina. Pojat ei taaskaan tuumannut juuta tai jaata paukkeista, eivät muka huomanneet mitään ihmeellistä. Hertta oli yhden valoilmiön uteliaana katsellut ja suodattanut sen jälkeen koko ilakoinnin, ei siis muutosta tällä rintamalla, onneksi :-)

"Kohta tarvitaan jo snorkkeli!" tuumasi Onni seisettään hangessa 5.1.2011 :-)

Edessä siis kuvitettu katsaus niihin viime vuodeksi asetettuihin tavoitteisiin.

Vuodelle 2010 asetin itselleni seuraavat tavoitteet:

"Tärkein tavoite on saada kaikki kouluhommat pakettiin, valmistua keväällä ja päättää, mitä tässä elämässä sitten kannattaisi seuraavaksi tehdä. Itsensä jatkuva kehittäminen, sekä suuren treenimotivaation säilyttäminen läpi vuoden kuuluvat jokavuotisiin tavoitteisiin, mutta listataan se nyt tähän tärkeimpien joukkoon :-) Lisäksi tavoitteena myös seuraavalle vuodelle kameran aktiivinen kuluttaminen!"

Njooooo. Noh, valmistuin oikein kivalla todistuksella, eli se kamalanihana ja ihanankamala elämänaihe on ohi. Jännästi sitä kunnolla tajuaa asioiden hyvän laidan vasta sen menetettyään, toki viimeinen vuosi antaa hyvälle kolmelle vuodelle sen kultaisen reunan, ei "lehmäaineita" (AH!), sen sijaan jalostusta ja genetiikkaa, sekä kennelvuorot loppuun, ah sitä fiilistä :) Kiitos Kannus <3

Käytännön ryhmä <3 Valitettavasti luokkakuvaa ei lödy.

Ja valmistuneet :-)

Vähän taisin kesällä tehdä uuden opiskelupaikan suhteen väärän päätöksen, jonka seurauksena sitten on hyvinkin epäonnistunut olotila, mutta ehkä tästä savesta vielä noustaan. Ja eihän sitä ihan jokainen saa kehua painineensa pythonin kanssa, silitelleensä kaurista tai kylvettäneensä kilpikonnaa :) Ja hiljalleen vuoden 2011 suunnitelmatkin alkavat selkeytyä, lopullinen päätös on kuitenkin tämän vuoden heiniä, eli ei täyttynyt se tavoite.

Tikru, neiti kolme ja puoli metriä :)

Maito valmiina vaihtamaan takkinsa

Valkkari

Ja igu.

Itseni kehittäminen, noh. En nyt rajannut tätä kovin tarkasti, mutta lienen tarkoittanut koirajuttuja. Kehittänyt ja kehittynyt kyllä, mutta lisää olisi pitänyt kurssittaa itseään! Treenimotivaatio on koko vuodelle jaettuna ollut hyvä, joskin melko kausiluontoinen ;) Mutta kameraa on viimevuotiseen tapaan kulutettu paljon, lisäksi tuli hankittua hintsusti paremmat kuvausvehkeet, ansaitusti.

"Ensi vuonna Onnin kanssa:
- Tokossa voittajan korkkaaminen.
- Pähkäilemme jäljen parissa ehkä viime vuotta viisaampina ja koitetaan uskaltautua kisakentille asti."

HÖH! Voittaja korkattiin kolmosella hyväilmeisellä suorituksella, jossa liikkeet kuitenkin päätti olla onnistumatta, eli ohjaaja nollasi ruudun ja koira jäätyi tunnarissa. Enemmän oltaisiin kisattu, mutta vähän kävi niin, ettei mahduttu kisoihin mukaan.

Jäljellä me ei taideta koskaan olla fiksuja. Esineet meni kivasti eteenpäin, mutta edelleen saisi olla esinehakuisempi. Janoja saatiin sekä todella hyviä, että aivan mahdottoman kamalia, ilman minulle mitään selkeää kaavaa. Onnistumisprosentti oli aivan liian pieni kisastarttiin, joten pitkin hampain ja raivosta kihisten annoin asian olla. Tottikset on perin mukavat, ei ne tarvitsisi muuta kuin kisailmoittautumisen verran motivaatiota, jonka seurauksena toimittaisin homman siistiin pakettiin, sen verran vähäisellä treenaamisella saisin ne muutamat epäkohdat ykkösluokkaa varten kuntoon. Päästiin kuitenkin mukaan tavoitteelliseen tottisryhmään, jossa ollaan kivasti saatu treenattua mm. ilmoittautumisia, sirun lukemisista, henkilöryhmää ja esteitä. Yksi jälkikurssikin käytiin, jossa onni näytti pääosin parastaan ajaen myös muutaman vieraan tekemän ja "opastaman" jäljen niin, etten itse tiennyt suuntaa.

Inton 2010:
- Kasvaminen hullun hurjaksi harrastuskoiraksi lähinnä henkisesti, mutta myös säkäkorkeuden kasvattaminen vielä muutamalla sentillä, mieluiten heti alkuvuodesta x)
- Tokossa ALO1 & AVO1
- Taipparit, läpäistyinä mieluiten :-D
- Syventyminen Nomen maailmaan
- Keväällä/kesällä kehärakin leikkimistä, mikäli ulkomuoto sen suinkin sallii
- Loppuvuodesta BH
- Jäljestämisen harjoittelu toistaiseksi vähemmän tavoitteellisesti siinä sivussa ilman suuria lähitulevaisuuden kisasuunnitelmia, eli ilman mitään kiirettä :-)

Eli minimiehelle semmosia tavoitteita. No, eipä jäänyt tappijalaksi, vaikka kuinka pelkäsin ;) Säkä on sellaiset 51 cm ja mun makuuni ehkä vähän korkeakin, mutta kovasti on kropaltaan kivemman mallinen, kuin uskalsin toivoa :) Kaikissa kuvitelmissani se oli sellainen yliraskas maastonakki, ei yhtään mun näköinen koira. :)

Into joulukuussa 2009

...ja tammikuussa 2010, eli jalat tuli! :DD

Moottoria tuo otus on kyllä saanut niiiiiiiiiin paljon, välillä en uskoisi sitä samaksi koiraksi! Mulla ei ole kokemusta nuoren koiran kouluttamisesta ja muutamalta ihmiseltä kysyin Inton ollessa noin vuotias, että jääkö se tuollaiseksi laamaksi ja ne oli sitä mieltä, että kyllä jää. No, in your face, ja sitä rataa! :DD Seuraavan koiran kanssa olen sitten fiksumpi enkä kitise, jos vuotias koira ei jaksa kiihkeillä treeneissä kuin aivan alkusekunnit, kyllä se sieltä vielä voi tulla.Toki osittain kyseessä on myös se, miten mä olen oppinut lukemaan (ja "sietämään") vähäeleisempää koiraa. Intossa on musta sellaista vähäeleistä, jännittynyttä kiihkoa Onnin heittäessä kaiken innostuksensa päin katsojan naamaa, joten totta kai se tuntuu erilaselta :)

Tokossa selvitettiin sitten sillä vähäeleisellä kiihkolla itsellemme ALO1 tulos kivoin pistein, mutta ennen kaikkea ihan älyttömän hyvällä kokonaisuudella! Se tais olla se virallinen hetki, kun mä totesin, että kyllä siinä jotain ytyä on, vaikka alokkaan suoritus nyt onkin aika lyhyt, ehtii siinäkin kyllä hyytyä. No, olen minimieheen edelleen tyytyväinen :) Avoimessa ei keritty kisaamaan, vaikka hyvin tuon kanssa olisi voinut kisoissa käydä, vaan katkerana katselin Kannuksen hallikisoja ja toivoin, että olisin ollut siellä :D Avoimen pelleilyt siis jäi pelleilemättä, mutta ei vapaasta tahdosta.

Seuraamista maaliskuussa

Taipparit läpäistiin vallan mainiosti, lisätään päälle vielä menestykseäs mölleri ja vähän vähemmän menestyksekäs alokkaan startti. Mutta eiköhän tulostavoitteet täyttynyt ja nomen maailmaan tosiaan syvennyttiin, tälle tielle me nyt sitten myös jäätiin. :)

Möllerikuvat otti Kati Salonen, tack :-)

Kehärakkia leikittiin yhden H:n kahden EH:n ja kahden erinomaisen verran, junnuissa läpikäytiin sijoitukset kolmesta yhteen ja käyttöluokassa oltiin kerran ykkösinä.Viisi näyttelyä vuodessa voisi olla aika hyvä tahti.

Tampereen ryhmiksessä Inton ikuistamisesta kiitokset Jan Tüll

Loppuvuodesta BH. Ei käyty. Oon ollut Intoon nyt sen verran tyytyväinen, etten halunnut meidän löytynyttä virettä lähteä hukkaamaan, kun ei noilla kahdella kirjaimella edes tee mitään ennen kuin kokee tarpeelliseksi pk-puolella päästä kisaamaan. Jälkeä tehtiin liian vähän, sillä en nomessa kärsimme pienestä ohjaajan jälkien seurailun ongelmasta, joten jätimme hetkeksi jäihin, tehdyt jäljet oli kuitenkin ihan menestyksekkäitä, kun itse opin paremmin koirani jäljestystyylin. Mulla on epäilyttävästi sellainen olo, että Intosta on kisaamaan ennen Onnia, sillä kun on edessä vaan töitä, Onnin tapauksessa edessä on ONGELMA. :-P Pk-haaveet ei ole kuitemkaan kadonneet mihinkään, jäljestäminen on vaan jostain syystä usein niin lähellä sydäntä :)

~~Ensi~~ tämän vuoden tavoitteet tulee myöhemmin, muuten on taas päivityksellä pituutta enemmän, kuin jaksatte lukea :)

Oikein menestyksekästä vuotta kaikille, täysillä vaan kohti tavoitteita, vaikka matka olisi kuinka hankala!...

Koska mikään pala ei ole liian iso purtavaksi, jos tarpeeksi haluaa...

Koska lopussa kiitos seisoo (tai Inton tapauksessa tekee kurren, vihdoin!;-)

Tosin tämä kyseinen kiitos kyllä edelleen välillä kaatuu taakse :D

2010-12-08T00:58:00.000+02:00

Huh, alkaa päivitystahti muuttua taas epäkiinnostavan kiivaaksi, mutta kirjoitetaan nyt kun fiilistä pukkaa :-)

Puoltoistvee pose

Tänään oli taas näitä päiviä, kun ei ihan meinannut saada treenaamisesta tarpeekseen. Aamulla tehtiin koirien kanssa pitkähkö rämpimislenkki pelloilla ja metsässä, joka sisälsi pienen määrän eteen menoja molemmille. Kummassakaan ei valittamista, helppoja treenejä jollain pikku extroilla (muutaman ojan ylitys ja pari lähetyssuunnan vaihtoa, jotta saivat ylittää jäljistä puhtaita hankia), mutta kaikki muisteina, joten onnistumiset oli odotettavissa.

Hertta ja Into odottavat treenivuoroaan:

Sisällä vähän tokoiltiin ja hömpättiin, motivaatiosta huolimatta ei mitään kovin merkityksellistä. Onnille huono tunnari (eilen illalla tehtiin pitkästä aikaa kapuloiden nuuskuttelua ja tuli niin hieno tunnari, että luulin tyypin yhä osaavan, mutta nyt tuli joku kolmannen haistellun jälkeinen epävarmuus ja sen jälkeen joku vaan umpimähkää suuhun)-: Vois taas ruveta leikkimään noiden palikoiden kanssa ahkerammin, viimeksi tehnyt joskus kesällä. Molemmat pojat teki kaukoja, Onni paranteli huonontuneita hisseilyjään ja Into koitti nousta maasta istumaan ryhdikkäämmin. Molemmat teki lyhyttä seuraamista sisällä ilman edistämistä. Myöhemmin tehtiin vielä super häiriköidyt kaukot ihan läheltä ja kaikista vaihdoista palkkaillen, kun äiti hyppi ja pomppi ja huitoi ihan kiinni koirassa ja kierteli sivuilla/takana. Molemmat vaati yhteen vaihdokseen tuplakäskyn, mutta muuten meni hyvin häiriöt :-)Lopuksi pojat nosteli ja piti vielä hetken kattilaa pienenä extempore-juttuna, urheita olivat:

Alla poikien (epäkiinnostavat;) jonotukset, lähes aina pikku juttuja teettäessäni toinen katselee sohvalta, kun toinen puuhastelee matolla, välissä aina vaihto

:) Hertta on tosin tässä ärsyttävä muka vahingossa tippuja, mur!

Kaikki kolme teki vielä markkeerauksia, Hertta ja Onni huvitellen ja Into jopa treenasi. Ihan mieletön Miigis, koko homman ajan tosi rauhallinen ja keskittynyt, mutta silti palautukset ja lähdöt sillä kintuista päästävällä tahdilla

:-) Inhoon, kun se on siinä sivulla sellainen levoton hötkyjä joka kääntelee päätään ja silmät vaan pyörii päässä, nyt oli lenkki ja aikasemmat treenailut saaneet sen sopivaan

moodiin. Tehtiin muutamia ykkösiä kahteen eri kohtaan niin, että puolessa välissä vaihdoin koiran kanssa paikkaa. Markkeerauskyky parantunut aikaisempaan tasoon nähden paljon. Parasta oli kuitenkin se, että sai nenän hyvin päälle oikeeseen aikaan ja jaksoi hakea sitkeesti sillon, kun dami upposi hankeen. Saatiin oikeestaan aika kivasti välillä sellasia pintaan jääneitä helppoja motivoimaan ja välillä joutui sitten oikeesti tekemään työtä sen löytääkseen, vaikka vähän riskillä mentiin tässä hangessa. No, musta kuitenkin ihan plussaa, kun tuolla ainoa tilanne, jossa oon saanu sitä hieman paineistettua on ollut juuri markkeeraukset (liian vaikeita treenejä ja epäonnistumisia, koska koira ei osannut laittaa nenää markkeerauksissa päälle), ja nyt se oli tosi rento ja teki hyvin töitä :-)

Paljon myöhemmin Into kantoi vielä sorsaa varsin mallikkaasti. Kiva oli huomata, että mekin ollaan päästy näissä kantotreeneissä eteenpäin, oma toiminta on kyllä käännetty ihan päälaelleen ja siitähän se oli paljon kiinni. Ja siitä, että tuolla on pahimmat kierrokset päästetty kunnolla pois

:-) Pitää vaan olla itse nipottamatta turhista, antaa sen kantaa vapaana ja mennä enemmän miten se itse tykkää, olla ennemmin paljon hiljaa ja välillä rauhallisella äänellä kehua

. Into kulkee mieluummin hiukan mun edellä häntä töttöröllä, mutta kääntyy kuitenkin mun liikkeen mukana ja pätkiä mennään niin, että mä peruutan ja se tulee edessä ja sitten taas sivuttain. Pois mun terävät liikkeet ja kimeät kehuni ja ennen kaikkea nipottaminen turhasta! Ihan tyhmä viilata jotain pilkkua lajissa, jossa ei semmosia edes tunneta :-)Ja lopetan sen koiran tuijottamisen luovutushetkellä ja muuta mukavaa, joista saa aina huomautta! Asioita, jotka tiedostan, mutta jotka on pitänyt (ja pitää yhä) kerrata moneen otteeseen, että ne lähtee tulemaan automaattisesti :-)

Tänään näitä onnistumisia, jännäillään jatkoa, koska taas tiputaan alas ;-)

Tampereen ryhmiksessä

2010-12-06T19:51:00.004+02:00

Intolla riitti ekaa kertaa ikä käyttöluokkaan, korkattiin siis se Esko Nummijärven arvostelemina. Olin varannut mukaan vakioannosta suuremman määrän huumorintajua varmana siitä, että Miigon kaltainen kärsäeläin aikaansaa tuomarissa lähinnä huvittunutta hörähtelyä ja sinisen nauhan siivittämiä sanoja yleisöön. Pyysin jopa äitiä sitten vähän kaunistelemaan tuomarin sanoja, mut ei tarvinnut. Leuka siis tippui rintaan ja vähän alemmaskin, kun käteen törkättiin vaalenapunaista ja perään juostiin käyttöluokan ykkösiksi. Velipoika juoksi samalla nauhan sävyllä käyttöluokan kakkoseksi, ei paha

:-) Paras uros kehässä molemmat käyttöluokan erinomaiset heivattiin pois heti kättelyssä, perusteeksi saatiin turkin määrä. Tuomari vietti tovin lurittelemalla lähes ylistyslaulua Havun korville, jotka olivat kuulemma täy

delliset, moni (Into mukaan lukien;) sai moitetta patalapuistaan.

Ekaa kertaa elämässäni mulla taisi olla oikeesti jopa vähän hauskaa kehässä, outo tunne

. Into oli ihan hot hot, tarpeeksi ykinkertainen innostuakseen tommosesta kehän kiertämisestä (Onni ei ole ikinä sisäistänyt siinä mitään siistiä ja kaikista näyttelyistä huolimatta tää oikeesti oli eka kerta, kun mä nautin ihan vähän olostani siellä kehän sisäpuolellakin.) Paras kohta oli se, kun tuomari käski mei

dän mennä ympäri, ja siinä samassa Into kiepsahti itsensä ympäri, tempulla kun on juuri tuo kyseinen käskysana x)

Toivo söpöili nuorten luokassa H:n, se on kunnon koipikuningas, niin kun nuorison kuuluukin. Koipieläimet on parhaita!! Hilla siskolle käyttöluokassa ainoana narttuna myös H, rajulla kädellä rokotus karvoista, tai niiden puutteesta. Rop oli Reetu, Hedera's Go For It ja vsp nuori tytteli Hedera's Blazing Blossom :-) Loput luettavissa sitten jonkun toimesta sieltä tulospalstalta, lopetan oman tiedottamiseni tähän.

Moi, mä oon Toivo :-)

Kehän jälkeen otettiin sitten Inton kanssa hyöty irti koko lystistä ja vedettiin pienet riekuntatokot kehässä

. Nyt kotona Intolla on selkeesti noussut vähän pissa päähän, kun HÄN pääsi mukaan ja piti tulla häiritsemään Onnin huomioimishetkeä

. Ruotuun palautus on kuitenkin tapahtunut onnistuneesti :-)

Sylivasikka

Aijuu, se kärsäsen arvostelu:

''Rotutyyppi erinomainen, oikeat mittasuhteet. Kaunis pää. Pitkät korvat. Hyvä selkä, kauniisti kaartuva häntä. Hyvät raajat ja rinta. Erinomaiset kulmaukset. Esiintyy ja esitetään hyvin.'' KÄY ERI, KÄK1

Ja näin erinomaisen komea se on:

:D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D :D

Seuraavaks Onnille halipusuja ja ehkä jotain aktiviteettiä, huomenna luvattiin lapsille nomea

. Ja voi jumantsukka mua ärsyttää, kun haistapaskabloggeri on päättänyt, että samassa tekstissä fonttia pitää itsenäisesti aina vaihtaa vähintään kolmekymmentä kertaa!!