Blogiin kirjoittamisessakin kaltaisellani laiskanpulskealla nykynuorella tuntuu olevan perinteinen ongelma, jossa pienen lykkäytymisen jälkeen palaaminen näppäimistön ääreen on aina vain ahdistavampaa. Kun tuntuu, että oikeasti kuulumisia ei ole ja toisaalta niitä on liikaa niin, että aiheesta eksyvä kirjoittaja saa vauhtiin päästyään aikaiseksi tulvittain täysin tyhjänpäiväistä löpinää. Toki tuijotettuaan rutiinin puuttuessa ahdistuneena tyhjää tekstikenttää jokusen tovin :P

Koska ajatus noutajalauman parin kuukauden kuulumisista tuntuu järjettömältä, kertaan kaksi tärkeintä, molemmat tuoreita. Ensinnäkin reilu viikko sitten siirtyi kultaisen edustuksen tokovastuu harteilleni omasta pyynnöstäni. Kovin vauhdilla eteenpäin ei aiota, samalla fiilispohjalla jatketaan kuin edellistenkin kanssa. Jännää, jännää! :)

Toiseksi ajeltiin viime tiistaina peilauttamaan Inton silmät toiselle eläinlääkärille (entinen diagoosi PHTVL/PHPV aste 1), joka luki Inton edellisen diagnoosin, peilasi silmät ja lausui sitten omasta mielestään poitsun silmien pisteet täysin tyhjänpäiväisiksi ja antoi omalta osaltaan terveen paperit. Jeij :)

 Pilvi 4 kk

 Pilvi ja Tessa söpöilee :)

Treenipuolella tosiaan olen ollut varsin saamaton, lähinnä istunut sohvan nurkassa naksu kädessä tehden koiristani puoliturhanpäivisiä tohvelinnotajia tai laatikonraapijia. Tavoitteellisuus ei ole kuulunut viime kuukausien sanavarastoon muuta kuin huonona omatuntona. Hassua, että vaikka täysin tiedostan itseni kausiluntoiseksi tavoite treenaajaksi, tunnen silti piston aina, kun aktivoin koiriani pidemmän tai lyhyemmän aikaa vain huvitreeneillä. (Lenkit tietenkin on aina itsestäänselvyys). Toki tyypit on tähänkin aivojumppailuun tyytyväisiä, mutta kyllä ne eniten saa irti kunnon treenaamisesta, sillon ne on oikeesti liekeissä. Tuntuu vaan typerältä treenata jos ei ole täysillä mukana, kun motivaatiokauden koittaessa ehdin kuitenkin hädin tuskin nukkua. Tällä hetkellä uskon kyllä treenifiiliksen "uudelleen tulemiseen" melko vahvasti, sillä huomaan hiljalleen löytäväni itseni ideoimasta treenejä vaikkapa Prisman kassalla tai, hupsista: auton ratissa. Toteutuspuolella pimeys luo lieviä haasteita eikä oikein onnistuta pääsemään tärkeiden treenikohteiden pariin, mutta mahdollinen motivaatioroihu on nyt huomattavasti pidemmällä, kuin pisteessä piikivien hakkaaminen :)

Tänään tokoiltiin, koska nomefiiliksestä huolimatta pilkkopimeä metsä ei valitettavasti palavalla motivaatiolla valaistu, hmph! Erilaisia juttuja on tehty pari kertaa tänään kun oikea fiilis on potkaissut, en jaksa niitä nyt osiin eritellä, kunhan lätisen:

Viittä vaille evl valmis Onni (jos treenaaminen ei muutu määrätietoiseksi, niin saatte kuunnella viittä vaille valmiutta seuuraavaan kesään saakka ;) kärsi suunnattomasti sisätilatempuista, koska suuhun iskettiin metallikapula. Seuraamista, ryömimistä, kaukoa ja temppuja iso inhoke suussa, voi säälittävää sonnia. :') Jos mä saisin päättää, niin EVL:ssä tehtäisiin seuraamiskaavio noutokapula suussa, tekis siitä huomattavasti mielenkiintosempaa. Tai kokonaan peruuttaen? :DD No hyvin meni ja hetkellisen metallikapulattomuuden jälkeinen supertärinä hiipui leuoista satunnaiseksi kalinaksi. Into teki saman setin metskun ylläpidon vuoksi ja just for fun (tämä on sitä määrätietoista etenemistä tämä päätön hauskanpito;).

Molemmat teki kaukoja: Intolle vahvistin kaikkia vaihdoksia ja pikkusetä oli varsin tarkka ja näppärä. Onni harjoitteli asennoissa pysymistä ja sitä, että viiveen jälkeen seurannut käsky suoritetaan myös tarkkuudella, eikä suunnattoman riemukkaalla maastoutumistekniikalla, joka on kyllä huvittava.

Onni treenasi merkkiä erillisenä (saisi hakeutua tarkemmin merkille eikä vaan ampaista naama virneessä sitä kohti). Vahvistelin ensin lähellä vastakkaista puolta ja sitten muutama vauhtimerkki loppuun, eipä tommonen treeni kai oikeen pieleen voi mennä ainakaan tämän tason tavoitteilla.

Myöhemmin treenattiin ohjattuun noutoon uskoa lähteä mun määräämään suuntaan "tyhjän päälle" niin, että olin vienyt yhden kapulan koiran näkemättä. Niin ikään sokko ohjausta siis, koska Onni ei oo tämmösissä valmiissa lähtenyt annettuun suuntaan määrätietoisesti, vaikka on aina kuitenkin kyselemättä suorittanut tehtävän. Tämä siksi, että Onni on välillä kouluttajankin mukaan niin vahvassa kontaktissa, että saattaa kisoissa ainakin puoliksi missata kapuloiden viennin, kuten treeneissä kerran teki. Maahanmenoja tehtiin namilla leikkien nopeammiksi, ne kun on taas vähän löllähtäneet (ihan tämmösiä pentu juttuja) ja seuraamisesta karsittiin pois tauon kehittämää ylikiihkeyttä vanhoin, tutuin ja toimivin menetelmin. Semmosia sekameteleitä pitkin päivää pienten inspiraatioiden iskettyä. :)

Into taso tarkastettiin merkillä ja pönikälle juokseminen näytti mainiolta, ei muuta kuin häiriöitä kehiin. Kärsäeläin vaan on omimmillaan näissä ylempien luokkien ohjaajasta poispäin suuntautuvissa liikkeissä :D Lisäksi Smii teki elämänsä toisen kokonaisen tunnarin (ei vielä liikkurin hajua muissa kapuloissa) onnistuneesti! Molemmilla kerroilla on viereistä kapulaa kokeillut hampailla kuitenkaan nostamatta, eli jospa tuo jäisi varmuuden myötä pois? Lähtee kapuloille toistaiseksi vielä niin, että kiertelee haistellen kapuloiden ympääröivää nurmikkoa väistäen vääriä ja haistelee niitä "sivunenällä :D" puole metrin päässä kaarrellen ja saatuaan hajun lähtee vasta sitten tarkentamaan. Oon ihan varma, että toi jää pois kun lähtee varmemmin oivaltamaan, että kapula tosiaan voi olla kokonaan näkyvissä, joten oon tähän tosi tyytyväinen. Varsinkin, kun ollaan tehty tunnaria _todella_ vähän ja sitäkin harvemmin. Ja Onni suhtautui vääriin kapuloihin ihan samalla tavalla siinä vaiheessa, kun sain sen päähän iskostettua tunnarin ideaksi ihan oikeesti sen haistelun noutamisen sijaan.

Että semmosta. Jospa saataisiin aikaiseksi kunnon treenifiilis (hyvästi kaikki koirista kiinnostumattomat ystäväni, joita nään muutenkin ihan liian vähän) ja sitä kautta blogikin toimisi taas nimensä mukaisessa virassa. Pitäkää peukkuja :)

Ihanaa noutajaelämää:
Kohta 1 (ei kuvaa): Kaadetaan ja rikotaan pihakukan ruukku hulluilla leikeillä

Kohta 2: Käyttädytään noutajamaisesti ja oivalletaan kukkaruukku pienen noutajan parhaaksi ystäväksi. Kuva alla.

 Kohta 3: Kateellinen ja hieman pieniavoinen Into ryöstää perheen pienimmältä muoviruukun jättäen Pilvin nuolemaan näppejään. Vai jättääkö sittenkään...?

 Kohta 4: Ei suinkaan, koska perimänsä ansiosta pieni noutaja ei suikaan ole kannettavien suhteen lainkaan nirso. Lepää rauhassa, rakas krysanteemi!

Ja kuvat on sitten vanhoja, siksi Pilvi on niissä niin kääpiö :)

P.s. Kotisivujen osoite on muuttunut, tiedonsiirto tosin vielä (ja varmaan ikuisesti) vähän vaiheessa. Blogin linkki uusittu