lauantai, 30. heinäkuuta 2011

Pilvin ekat päivät

Treenikuulumiset jäävät taas taka-alalle, vaikka molempien poikien kanssa on tullut kouluttauduttua ihan valvovan silmän alla ja samaa on luvassa lisää. Ehkä ja toivottavasti saan kaivettua jostain aikaa treenipohdintoihin ja kotisivujen saattamiseksi ajan tasalle, sieltä kun puuttuu kaikki tämän vuoden kuvat ja puolet tuloksistakin, köh.

Nyt on kuitenkin laumassa tapahtunut sen sortin mullistus, että pieni päivitysenergia on pakko kaivaa vaikka kahvikupista. Keskiviikkona nimittäin tehdiin meidän toinen matka Muhokseen ja torstaina takaisin pienen ihanan lastin kanssa :)<3

Tällä kertaa virallisen matkaseuralaisen virkaa toimitti Onni, joka otti tapahtumasta menomatkalla kaiken ilon irti:




Tärkeä lasti tuplaantui ajomatkan ajaksi, kun kuskattiin ihku Paavo samalla reissulla etelämmäksi. Pienet matkakumppanit viivästyttivät matkaa noin kolme tuntia. Reippaudesta ei ollut pulaa, mutta rakon kestosta kylläkin. :P

 Meidän pieni aarre Pilvi, eli Hippair Corsair. Tuitui <3

 Paavo ja Pilvi pysähdyspaikalla purkamassa energiaa

 Paavo fanitti Onnia :)


 Paavo, nykyään Hevi

 Sisko ja veli

 Pilvi maistoi Onnin häntää

11 h ajomatkan jälkeen testattiin Turun maaperää

Nyt Pilvi pieni pehmoinen on ollut kotona kaksi kokonaista päivää. Eilen loppu lauma käyttätyi yleisesti vähän kireästi, mutta tänään tulokas on jo jotakuinkin hyväksytty. Koko kolmikko on nyt yhteistuumin päättänyt hyväksyä kääpiöeläimen välttämättömänä pahana, jota ei tarvitse ollenkaan huomata, eli mitään alle 30 cm korkeaa ei yksinkertaisesti ole olemassakaan maitohammashirviön ollessa hereillä :D Pilvi totesi isot koirat kohtuu tylsiksi tyypeiksi eikä niiden huomiota juuri hae vaan lirputtelee pientä heilurihäntäänsä meille ihmisille ja keskittyy mm. repimään raivokkaasti erinäistä aluskasvillisuutta. Tietty välillä pitää käydä tunkemassa nokkaansa isojen koirien asioihin pennun uteliaisuudella, mutta ei juuri yritä punapäiden kanssa leikkiä muulloin, kuin vähän pahimmissa riehuhepuleissaan. Lauma alkaa siis ainakin toistaiseksi rakentua varsin mukavasti. :) 

Pilvin persoonasta opittuihin asioihin en sitä"aivan ihanaa" pidemmälle jaksa nyt pureutua, mutta lisättäköön muutama kuva näiltä päiviltä:

 Poseeraamisen jalo taito!


 Sammakko


 Hiukan ylpeenä :)



Epätoivoinen yritys ottaa ryhmäkuva: Kukaan ei edusta, mutta kaikki on kuvassa!

Nämä kaksi päivää on mennyt siis luonnollisesti penneliä pissattaessa ja millon missäkin pusikossa istuessa sen touhuja seuraten. Kakaran nukkuessa on poitsut päässeet treenaamaan ja lenkkeilemään ihan normaalisti. Kaikki ovat saaneet kohtuullisen määrän ihan yksityishuomiota mustistelujen välttämiseksi. Erityisesti Intolle otti vähän koville ja se tunki jatkuvasti esittelemään kaiken maailman keppejä ja kierimishepuloimaan itsellee huomiota, mutta huomasi onneksi pian, että kyllä sitä edelleen hänelle riittää ja hauskaa on edelleen:







Remmissä ei oo elämä yhtään kivaa, sif

Melkoista ollut taas tämä kuvaamisen määrä viime aikoina! :)

3 kommenttia:

  1. Voi jehna kun on ihana <3 Omituista kattella kultsua sun blogissa! :D Jee!

    VastaaPoista
  2. Ihan loistokuvia! Väitän kivenkovaan etten oikein tykkää noutajista mutta silti kyttään silmä kovana teidän bloogia :D Pilvi on sydänten sulattaja!

    VastaaPoista
  3. Heidi: Musta tuntuu, että näitä tullaan enemmänkin näkemään ja kokemaan, on se sen verran mahtava tyyppi! :)<3

    Emma: Mä oon ennenkin tavannut ihmisiä, jota ei tykkää noutajista, ootte te outoja! :D Onneksi noutajilla riittää rakkautta myös teille, jotka ette siitä ylenpalttisesta lovetuksesta niin välitä ;)

    VastaaPoista