Perinnöllinen titteli + suloinen Sisu

Äh, olenpas unohtanut kertoa tänne tuon Inton viikko sitten silmäpeilauksessa hankkiman perinnöllisen tittelin: PHTVL/PHPV aste ykkösen :/ Itse en varsinaisesti miellä tätä sairaudeksi sanan vakavimmassa muodossa, sillä se ei nyt eikä koskaan vaikuta koiran elämään mitenkään, mutta on kuitenkin perinnöllinen vika ja muissa asteissa oikeasti sairaus isolla S:llä. Asteen 2-6 koiria ei saa (tai suositella, en muista sitä tarkkaa rajaa, mutta ei liene oleellista) käyttää jalostukseen. 1. aste on Kennelliiton puolesta jalostukseen käytettävällä koiralla ok yhdistettynä tästä sairaudesta silmiltään terveeksi tutkittuun partneriin. Jalostustietokannassa surffaillessani löysin vain kourallisen saman diagnoosin saaneita tollereita, lisäksi ihan muutaman 2. asteen tapauksen. Jollain tavalla tämä tulee siis vaikuttamaan koiran joskus mahdollisesti tapahtuvaan jalostuskäyttöön, mutta miten, sitä minun täytyy pitkällisesti pohtia. Täytyy etsiskellä muista roduista enemmän saman diagnoosin saaneita koiria ja tsekkailla, miltä niiden jälkeläisten silmädiagnoosit näyttävät. Tietty silmät peilataan vielä moneen kertaan uudestaan ja katsellaan, tuleeko sieltä muita tuomioita. Itse kyllä uskon vahvasti tämän diagnoosin oikeellisuuteen, mutta voihan se kehittää siihen kaveriksi vielä jotain kurjaa. No, tämän asian kanssapa on varsin helppo elää, eihän se meidän olemiseen ja menemiseen vaikuta :) Laskee kuitenkin koiran jalostusarvoa ja pakottaa uudelleen punnitsemaan asioita. Ja jottei kukaan siellä nyt ymmärrä väärin, niin ei tässä ollut kyllä suunnitteilla mitään siitosoria, mutta kun koin/koen kuitenkin jo osittain omaavani ihan jalostuskelpoisen yksilön, niin siksi tätä tähän pohdiskelen. Googlaillessa huomasin muidenkin asiaa pohtineen, KLIK.

Kärsä on taas ihan sydän

  

Tänään oli tosiaan treenivapaata ja teemana pennun lääpintää plus Inton leikkisetäilyä. Pusuttelun uhriksi joutui pieni Sisu, elikkäs Sancandy's Wallaby Rock. Aluksi I mieluummin varasteli Sisun leluja, pulahti pieneen pihalammikkoon ja välillä vähän jyräsi kieltoon asti kakaraa, mutta oli lopulta taas lapsenmielisen reilu ja leikitti asiallisesti antaen pennun leikkiä puoliksi itsellään :) Kyllä se musta on vähän aikuistunut, ei se ole enää ihan niin kakaroiden kaveri, vaikka vallan mainiosti edelleen leikkisedän virkaa toimittaakin. Otin taas kasan kuvia ja taas pahoittelen niiden laatua. Mulla on tähän kuvaamiseen vähän sekalainen suhde, kun toisaalta mua ei pätkääkään kiinnosta niiden laatu, enkä jostain syystä ole milloinkaan kokenut kuvaamisen opettelua erityisen mielekkäänä, räpsin semmosia omia fiiliskuvia. Ja sitten siitä huolimatta mun on ihan periaatteesta aina oltava kauheen pahoillani kun laitan ne tänne blogiin. Aion jatkaa samaa turhanpäiväistä kuvalaadun pahoittelua ja automaattiasetuksilla kuvaamista jatkossakin, ettäs tiedätte :) Kuvat voi halutessaan klikkailla isommaksi.

Katkera Onni, joka ei päässyt taaskaan mukaan.

 

 

Sisu komentaa Intoa leikkiin!

 

 

 

 

 Väliaika

 

 Metsuri työssään

 

 

 

 

 

 Muodikas Sisu-päähine!

  

Voiko samasta kupista juoda samaan aikaan?

  

Näemmä :)

 

Smiigeli sai kotiin paluun jälkeen jäädä kotiin nukkumaan ja Onnille korvasin päivän puuttuneet aktiviteetit ratsastamalla uljaalla ratsullani (fillari, tuo yksityinen Anna-mobiili!) kohti auringonlaskua, uimaan ja katselemaan heppoja. Isot nelijalkaiset on kyllä hurjan uteliaita, vaan onneksi pieni punapää on tottunut maalaisrakki ja elukoitten suhteen ihan EVVK.