Aloitetaan Onnin jälestämisestä. Eli tämän päivän jälki plus yleisiä ajatuksia eri osista tuleepi tässä: Noin tuhat askelta kuivalle savipellolle, 8 keppiä ja muutama satunnainen evästys. Kulmia iisisti vain kahdeksan ja alkuun noin 10 metrin jana. Vanheni vajaa tunteroisen. Lähetin jäljelle myötätuuleen hieman viistossa jälkeä kohti niin, että lähtisi varmasti jäljestämään oikeaan suuntaan. Eteni suoraviivaisesti nenä maassa jäljelle saakka, josta lähti just eikä melkeen jälkeä pitkin etenemään. Nämä jäljen nostot on meille aina onnistuessaan iso juttu ja nyt ollaankin saatu edellisillä jäljillä onnistuneita janoja neljä viidestä. Tuo yksi täydellinen epäonnistuminen palautti kyllä tehokkaasti maan pinnalle, kun koira vain kohelsi nenättömänä tuoreen jäljen yli järkyttävillä kierroksilla ihmeellistä mutkaa pitkin. Oon kuitenkin ottanut janaan vähän erilaisen lähestymistavan, joten nyt koheltaminen tietää neutraalia lähtöpassia pois jäljeltä. Aikaisemmin yritetyt vaatimiset ja uusintalähetykset kun aiheuttivat vakiona vain kierrosten nostoja ja yleistä levottomuutta alkuun. Onni on nostanut jälkiä pidemmiltä matkoilta mun liikkeen eteenpäin viemänä niin, että ollaan keskitytty nimenomaan sopivaa fiilikseen minun liikkeen vahvistaessa samalla koiran etsintälinjaa suoraan eteenpäin. Lyhyemmiltä matkoilta (niin kuin tänään tuo vajaa 10 m) olen myös lähettänyt koiraa jäljelle nyt muutaman kerran onnistuneesti. Talvella saamiani janavinkkejä lähden soveltamaan meidän harjoituksissa heti, kun saadaan tuo koiraan ja ohjaajaan iskostettu ahdistunut kohelluspaniikki jäljen oikeaoppisesta löytämisestä muutettua itsevarmaksi etenemiseksi.
Itse jäljestämisestä mulla ei ole Onnin tapauksessa juuri mitään sanottavaa, se jäljestää uskomattomalla antaumuksella ohjaajasta piittaamatta, tekee harvoin virheitä ja selvittää tekemänsä pääsääntöisen järkevästi. Aikaisemmin Onnilla on ollut joskus tapana ottaa hirveä "paniikki" kulman ollessa vähääkään hukassa ja kiire takaisin jäljelle muuttuu niin pakottavaksi, että nenä menettää toimintakykynsä, vaikka näennäistä etsintää tapahtuukin. Nykyään nämä harhanuuhkaisut ovat ainakin toistaiseksi aiheuttaneet vain sopivan tarpeen päästä takaisin juuri jäljen päälle, mutta O on onnistunut olemaan lietsomatta itseään löytämispaniikkiin ja siten onnistuukin etsimään itsensä oikeasti tehokkaasti muutamalla nuuhkaisulla takaisin askeleille. :)
Myös esineillä ollaan edistytty mukavasti, tänään nousi kepeistä kaikki kahdeksan ja vain yhdellä niistä jouduin vaatimaan ilmaisun loppuun saakka estämällä :) Tosin kuiva savipelto on varmasti keppie löytymisen kannalta hyvin helppo, kun maaperässä ei juuri muita häiritseviä hajuja ole? Silmillään se ei niitä kuitenkaan missään nimessä löytänyt, kun en itsekään meinannut niitä sieltä erottaa, sen verran hyvin olin puutikut sovittanut pellon väriin. Olen nyt palkkaillut kepeistä runsaasti pallolla, aina ilmaisun ollessa riittävän laadukas eli ennen kaikkea riiittäästi Onnista itsestään lähtöisin. Pallottelun jälkeen olen laskenut koiran takaisin sopivaan jäljestysmoodiin jatkamalla leikin jälkeen makuuttamista ja asettanut namin askeleelle koiran eteen. Tätä palloilua on tehty ennenkin, mutta vain ylläripalkkoina parhaista esineistä, kun taas nyt palloa saa vähintään mälvätä lähes aina. Täytyy kuitenkin pian lähteä vähentämään pallottelu takaisin sopivan satunnaisiksi ylläreiksi, mutta vahvistetaan nyt vielä hetki mahdollisimman runsaskätisesti tuota keppien ilmaisua leikillä, kun se on selkeästi tuottanut tulosta :)
Ei kai Onnin jäljestä oikein muuta. Nyt täytyy vain pitää oma pää kylmänä, eli oma jäljestämisinnokkuus kurissa. Varmasti puolet meidän ongelmista on johtunut mun liian kovasta jäljestystahdista, kun koiralla on pysynyt menossa mukana vain motivaatio järjen ja nenän jäätyä kyydistä ajat sitten. Kauhea kisakutkutus vaivaa taas, mutta en enää jaksa oikein edes toivoa, saati uskoa meidän niin "pitkälle" pääsevän. Musta aika kamalaa, että jäljestäminen on mulle yleensä se ykköshimotus, mutta oikeasti mulla on siihen lajiin ollut kaikkein vähiten opastusta ja apua, joten olen asian kanssa aika hukassa. Mutta on se vaan niiiiiiin kivaa, ja näitä omia pähkäilyjä ja suunnitelmia on ihana puida ja testailla, vaikkakin tavallaan vähän noloa lähteä jakamaan eteenpäin, jos vaikka siellä joku osaava lueskelee :D
Jäljen vanhetessa tein Onnille myös esine-etsinnän, joka oli vähän niin kuin pakosta motivoitu, sillä jalan liikkeellä ollessa jouduin jättämään koiran vähän matkan päähän odottamaan aluetta tallatessani. Ei nähnyt siis mun touhuja metsässä, mutta näki mun häipyvän sinne. 80 metriä syvä ja 30 metriä leveä alue kolmella pienillä syvyyserotuksilla noin takarajalle jätetyllä esineellä (pieni muovinen heijastin, hiustenkiharrupatukka ja koiran tassuheijastin :D). Olisin tehnyt leveämmänkin, mutta oma kunto ja motivaatio kielsivät tallaamasta yksinään yhtään isompaa aluetta. Lähetys tapahtui ylämäkeen niin, että koira katosi mäen päällä näkyvistä. Rinne aika helposti juostavaa maastoa, mutta puolessa välissä muuttui runsaaksi aluskasvillisuudeksi ja ryteiköksi. Tarkoitus oli etsityttää esineistä vain kaksi, mutta olin ahne porsas ja väänsin väkisin itselleni myös kolmannen. Ensimmäiselle O lähti suoraviivaisesti edeten alueen reunaa ja kiikuttaen mulle ensimmäisen esineen juuri, kun sekunttikello näytti lähetyksestä aikaa kuluneen minuutin verran. Töhkättiin hetki paikkaa vaihdettaessa (tai siis istutin tämän jälkeen haukahtelevaa Onnia hetken vieressä ennen etsimään lähettämistä -____-). Toinen esine palautui mulle noin kymmenen sekunttia yli kahden minuutin kohdalla. Järkevänä olisin palkannut ja lopettanut, mutta kun me niin harvoin esineitä treenataan, niin olihan sitä sitten pakko ottaa kaikki ilo irti... :D Eli koira etsimään vikaa esinettä. Onni kuitenkin päätti, että ei noin kapealla alueella enää mitään voi olla. Ampui kerran sivusta yli, korjasi takaisin alueelle ja etsi sieltä hetken, mutta lähti sitten laajentaamaaaaaaan oikeen kunnolla. Kutsuin takaisin ja lähetin alueelle, mutta ampui nyt toisesta sivusta ulos. Taas setä takaisin ja etsimään, nyt kiltisti suoraan eteenpäin ja kohta viimeinen esine suussa takaisin. Kolmas esine kädessä sekkari näytti aikaa kuluneen 5 min ja 40 sekunttia, buu! Kellottaminen nyt oli vähän turhaa tuollaisella alueella, mutta halusin vähän vinkkiä koiran käyttämästä ajasta, sitä kun on niin vaikea arvioida.
Into ei jäljestänyt tänään ollenkaan, mutta kyllä se viikon aikana on muutaman mokoman töhkännyt läpi. Hieroja kävi kotikäynnillä muistaakseni keskiviikkona Kärsäeläimen oltua jokseenkin levossa siihen saakka. Itse olin tuolloin töissä, joten nämä onkin sitten toisen käden kuulumisia. Hieroja oli kuitenkin nähnyt etuliikkeissä jotain pientä epäpuhtautta ja löysi lavoista lämpöeroja? En nyt muista ihan tarkkaan enää, mutta pointti siis se, että koira oli ilmeisesti reväyttänyt itsensä, mutta levossa oli jo lähtenyt hyvin paranemaan ja ongelmasta oli enää pieniä jäänteitä jäljellä. Hyvä oli kuitenkin taas tsekata pomppurotta läpi, jotta voin ainakin itse nukkua yöni rauhassa :) Into sai myös kehuja erinomaisesta lihaskunnosta, mikä on mun mielestä yksi parhaista kommenteista, jonka omistaja voi koirastaan saada. Eikä tämän tyyppisillä koirilla ihan joka päivä tulla lihaksia ihastelemaan, ne kun ei turkin, rakenteen ja koonkaan takia aina ihan kilometrien päähän paista. Joku lihaksikas rotikka (ei kyllä ihan jokapäiväinen näky) vaan on niin makee, kun reisilihakset pullistelee!
Mutta Inton treenit on olleet siis aika vähäisiä muutamaa jälkeä ja viime päivien nomen parissa vietetty puristusta lukuun ottamatta. Nomen angstit jäänee toiselle päivälle. Yleisesti Inton jäljestyksen kehittymisestä muutama sana voisi kuitenkin olla paikallaan. Perus jälki vaatii itsessään vielä selkeästi hiontaa kulmista puhumattakaan. Intolla on usein niin kova meno päällä, että se paahtaa vähän jäljestä sivuun, minkä seurauksena iskee "ÄÄÄÄÄK, EN OLE TÄYSIN JÄLJELLÄ" -paniikki. Onnimaisesti se ei kuitenkaan ala itse määrätietoisesti nuuhkuttamaan itseään takaisin askeleille, eikä se kyllä reagoi samanlaisella paniikillakaan. Jos Onnilla nousee kierrokset ja nenä hukkuu hukkapaniikissa, se alkaa kuitenkin etsiä jälkeä useammasta suunnasta pienehköllä alueellä lähtien siitä laajentamaan ympäriinsä tai sitten edestakaisin sinkoillen, mutta kuitenkin tietyllä tavalla järkevän näköisesti (en oikein osaa selittää tätä.) Intolla on kuitenkin sellainen "silmät kiinni, toivon parasta"-meininki ja se jatkaa kierroksia nostaen matkaansa suoraan eteenpäin ikään kuin toivoen, että tuurilla se tulee vielä vastaan :D Välillä joutuu tovin jos toisenkin odottamaan, että se saa oikeasti kerättyä itsensä takaisin jäljestysmoodiin ja nuuskuttelee itsensä takaisin jäljelle. Ei näitä nyt ihan vakiona satu, mutta kun käy niin koira yleensä reagoi luottamalla siihen, että edestä löytyy kun tarpeeksi lujaa menee :P Kulmilla tuo haluaa myös tarkistella suunnan jos toisenkin ja ne on muutenkin kaikkea muuta, kuin tyylikkäitä tai luotettavia. Kaikki pienet purkit se ilmaisee hyvin tunnollisesti, merkkaa ne yleensä itseasiassa jo kaukaa ja sitten lähinnä onkin mun tehtävä vaatia, että jäljestää kuitenkin nätisti sinne esineelle, ettei rupea jossain vaiheessa oikomaan :) Myös esineillä palkkautuminen on ihan eri luokkaa Onnin kanssa... Siinä missä Onnille itse palkka on tärkeä, Intolla tärkeintä on se, miten minä suhtaudun tähän (luonnollisesti upeaan ;) löytöön. Namit purkin sisältä on ok, mutta parasta on kun mä vedän syvään henkeä ja teen siitä purkin avaamisesta oikeen jutun. Into vaan levittelee kärsäänsä ja häntä nousee makuullakin ylös jousena :) Joskus saalistetaan esinettä tassuilla läpsien ja lopulta ne namit onkin sitten oikein voitto kotiin, kun niistä on tehty jänniä. Muutenkin ihanaa, kun tuo on aivan onnesta soikeena siitä, kun itse ilmaisen tyytyväsiyyttäni sen löydettyä esineen. Onni haluaa pallon tai äkkiä takaisin jäljelle, kehuista ja esineistä ja nameista ja muista mutkutuksista viis, kun mieluiten ei ilmaisisi ollenkaan. I:n kanssa tulee oleman niiiiin paljon helpompaa, kun se palkkautuu sosiaalisesti ja varmasti tulee myös leikkimään kepeillä aikanaan hyvin. :) Mutta töitä on edessä paaaaaljon! Pian pitäisi kuitenkin ruveta vaihtamaan purkkeja kepeiksi, ettei jumituta näihin. Jälkeä ollaan nostettu myös alkeellisesti niin, että koira on mun liikkeen mukana edennyt suoraan, mutta näitä on niin vähän alla, että idean siemen on vasta kylvetty. Muuten tulee mieleen vielä myös noiden kahden erona se, miten nopeasti Into oppii ja kehittelee jäljellä juttuja. Onnin kanssa asiat on olleet pääsääntöisesti helppoja tai vaikeita. Ne joko sujuu tai sitten väännetään, kuten on ehkä bloginkin kautta joku huomannut :D Harvemmin kuitenkaan tulee mitään isoja ylläreitä eikä tuo varsinaisesti keksi mitään uutta. Into taas kehittelee vähän kaikenlaista, pitää itse olla valmiimpi kaikkeen. Toisaalta se myös uskoo ja oppii nopeammin pois pahoistakin jutuista, ei ole ollut mitään järkyttävää vääntöä, ainakaan vielä. Esimerkiksi yhdellä jäljellä Into yritti jostain mielenhäiriöstä johtuen ohittaa muutaman esineen ilmaisematta, vaikka selkeästi merkkasi ne. Olin tästä aivan järkyttynyt ja seinään juoksemassa, sillä kuvittelin rakentaneeni jälleen lahjakkaasti esineille evvk:ta tuumaavan koiran. No olin itse ajan tasalla ja sain vaadittua asianmukaisesti ilmaisut, hyvä minä. Seuraavalle jäljelle Inton kanssa lähden Onnin jääräpäisyyteen tottuneena valmiina tappelemaan esineiden kanssa, mutta kilttinä ja oppivaisena otuksena Into päättääkin yrittää ilmaista ensimmäisen esineen hajun jo monen metrin päästä heittäytymällä kiireen vilkkaa maahan, kun viimeksihän oli tuhma jos yritti ohittaa. :) Keräsin oman leukani maasta ja odotin kaksi sekunttia, minkä jälkeen näen koiran herneiden kolisevan, otus nousee ja nuuskuttelee itsensä sikapikaa ihan esineelle ilmaisten sen ja päästen ilokseen palkalle. Ja nyt homma toimii tältä osin taas ihan mutkattomasti, ainakin seuraavaan otuksen uuteen ideaan saakka :P Kyllähän nämä erot on muissakin lajeissa nähtävissä, mutta jäljellä kaikkein selkeimpänä. Into on kyllä paljon opettavaisempi, kun sen kanssa täytyy olla koko ajan niin skarppina. Ennemmin musta kyllä tuntuu, että Into on tässä asiassa normaali palautteeseen vastaava oppivainen koira, Onni vain poikkeuksellisen jääräpäinen.
Että semmosia ajatuksia pyörii tällä hetkellä päässä näiden muka palveluskoirien puuhasteluista. Nyt nukkumaan, kunhan saan itseni ängettyä pois tästä sohvan nurkasta, johon Onni on mut blokannut raskaasti nukkuvan ruhonsa avulla :D En edes jaksa tarkastaa typoja, sen verran paljon on kello, eli anteeksi taas järkyttävät lausepituuteni ja paikoitellen paikkoja vaihtaneet kirjaimet :)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti